Huh, huh! Onneksi sunnuntai
iltana yöelämä kaupungilla rauhoittui ja saatiin nukkua yö normaalissa
olotilassa. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä diskoista palaavat
nuoret pitivät sellaista meteliä aamu kuuteen saakka, että kuolleetkin
olisivat heränneet koomastaan. Onkohan sitä itsekin ollut samanlainen
mölisijä kauan, kauan sitten?
Löytyisiköhän täältä
Portugalin etelärannikolta yhtään rantaa, johon pääsisi kulkemaan
tasaiselta maalta? Ei se meitä sinänsä haittaa, että rannasta on
noustava jyrkkiä "tuhansia" portaita pitkin takaisin töyräälle -
tuleepahan siinä harjoitettua ruumiinkulttuuria viimeisen päälle! Voi
siinä tulla kuitenkin yllätys monelle liikuntaa harrastamattomalle,
ainakin iso hiki nousee väkisinkin pintaan. Yksi tällainen ranta
löydettiin taas tänään, kun ajeltiin rannikkoa pitkin naapurikaupunkiin.
Praia de Ana oli todella kaunista katseltavaa kristallinkirkkaine
vesineen ja erikoisine vuoren tötteröineen.
Kun tuuli tuntui viileältä
auringon paahtamalla iholla, haluttiin jäädä suosiolla viettämään
koti-iltaa. Rannalta paluumatkalla napattiin Lidl´istä
illallistarvikkeita, joista olisi helppo laittaa herkullinen ateria
omassa keittiössä. Pakastealtaasta löytyi pakkauksen kuvan perusteella
mielenkiintoisen näköinen peruna-ateria frankfurttermakkaroiden
seuraksi. Yllätys oli melkoinen, kun pakkauksen sisältö paljastui
"janssoninkiusaukseksi"! - mutta ihan hyvältä maistui!
|