Etusivu

Matkalla Euroopassa 29.9.2012

 

 

 

Reissun ensimmäinen sadepäivä! Melkein kolme viikkoa onkin saatu nauttia kesäisistä keleistä - nyt esille kaivettiin jo hiukan lämpimämpää päälle pantavaa ja hellekuteet haudattiin auton takakonttiin alimmaisen matkalaukun pohjalle, niitä kun tuskin enää tällä reissulla tarvitaan.

 

Jotain tekemistä oli keksittävä pitkästymisen estämiseksi - siis autoon ja suurempaan lähikaupunkiin ostosparatiisia etsimään. MELKEIN onnistui; yhden valokuvan ehdin näppäämään Montpellierin keskustassa auton ikkunasta. Liikenne oli kaoottista ja katuopasteet eivät paljon kertoneet, joten siellä aikamme sekoiltuamme päätimme poistua rauhallisemmille seuduille. Poistumiskaistalla näimmekin sairaankokoisen kauppakeskuksen ja Ikean sen vieressä, mutta ramppia sinne ei ikävä kyllä siltä suunnalta löytynyt. Se siitä shoppailusta!

Kiltisti tyydyttiin kurvaamaan lähellä "kotikaupunkia" Lidlin pihaan, josta käytiin ostamassa lounastarvikkeet. Onhan sekin vaihtelua verrata Klaukkalan Lidlin valikoimia täkäläisiin herkkuihin. Ainakin viini- ja viinavalikoima on Setèn Lidlissä paljon runsaampi. Voi! - kyllä tuntui todella naurettavalta, kun hyllyihin oli jo laitettu joulumakeiset esille! Tip tap, tip tap!

Laukun pohjalta kaivelin kynttilän, jolla hotellihuoneeseen yritettiin luoda kodin tunnelmaa.

       

 

Seuraava sivu =>

     Valikkoon =>