|
|||||||||||||||||||
|
|
Thaimaa blogi - matkakertomuksia Hua Hinissä 28.12.13 - 28.2.2014
Nyt olisi ollut helppoa ansaita rahaa, kun Finnairin lento oli ylibuukattu ja yhtiö olisi maksanut 600 euroa per lärvi, jos olisi ollut halukas odottelemaan kentällä 6 tuntia ja lentänyt sitten 3 tuntia Bangkokista Hong Kongiin ja odottanut siellä ties kuinka kauan seuraavaa 11 tunnin lentoa Helsinkiin. Eihän se olisi vaatinut kuin vahvoja kankkulihaksia ja hyvää fyysistä kuntoa, mutta kun tuossa Bangkok - Helsinki välisessäkin lennossa on ihan tarpeeksi kestämistä, ei edes harkittu mitään rengasmatkaa.
Kun kelloja jouduttiin siirtämään kotiin palatessa viisi tuntia taaksepäin, oli nukkumaanmenoajan odottelemisessa sinnittelemistä. Kun illalla kello kymmenen painettiin poski tyynyyn, väitti elimistö, että eletään jo aamuyötä kello kolmea. No ei se sinnittely sinänsä mitään auttanut, kun oltiin ihan virkeinä pystyssä jo viiden tunnin nukkumisen jälkeen, niin että meillä aloitettiinkin sitten uusi päivä aamuyöllä jo kello kolmelta. Milloinkahan elimistö löytää tämän kotimaisen ajanlaskun?
Sielu iloitsee - parasta maailmassa pienten vesseleiden riemu ja moninkertaiset halit mummille ja papalle. Jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolista!
Voi näitä thaimaalaisia! Aina ne osaa yllättää kaikella ystävällisyydellään - oli sovittu, että toimiston tyttö tulee aamulla tarkastamaan sähkömittarin ja hakee meiltä pois avaimet. No sieltäpä tulikin varsinainen delegaatio ruusuineen ja kukkaseppeleineen meitä hyvästelemään. Valokuvassa poseerattiin vielä viime metreillä meitä lomalla palvelleiden siivoojien ja toimistoväen kanssa. Eipä olla vielä moista kohtelua aikaisemmilla matkoillamme koskaan kohdattu!
Huomenna edessä kahdentoista tunnin lento Suomeen - esiin kaivetut talvivaatteet tuntuvat tässä helteessä ihan tosi kauheilta!
Pitkän Hua Hin-loman viimeinen päivä! Hiukan haikein mielin pakkaillaan laukkuja, kun paratiisi on taas kerran jätettävä taakseen, mutta ratkiriemukkaina, kun pian päästään kotimaahan tapaamaan omia rakkaitaan, joita on pitkällä reissulla jo ehtinyt tulla valtavan ikävä.
Aamulla käytiin halaamassa ystävät, jotka lähtivät kotimatkalle päivää ennen meitä. Täällä alkaakin tuo päivälämpötila nousemaan sellaisiin lukemiin, ettei pohjoismainen vaalean viileä ihminen enää ole oikein kotonaan - takatukka märkänä ja vaatteet liimautuneina kiinni ihoon. Eipä taatusti tunnu olo niin tukalalta Suomen raikkaassa kevätsäässä!
Aamulla taksi noutaa meidät ja vie linja-autoasemalle, josta jatketaan matkaa Bangkokiin mukavassa ilmastoidussa bussissa. Bangkokin Suvarnabumissa yövytään tutuksi tulleessa Arranta hotellissa, joka tuntuu ihan mukavan piristävältä kokemukselta näin loman loppuessa.
Lähtölaskenta alkanut! Hissuksiin käydään hyvästelemässä tuttuja paikkoja ja tutuiksi tulleita ihmisiä. Takiabin rannan henkilökunnalle luvattiin palata ensi vuonna - luoja tietänee, millainen poliittinen tilanne täällä silloin vallinnee ja onko tänne siten paluuta.
San Paulon iltatorin kuppilassa käytiin sanomassa heipat ja syömässä muhkeat pihvit. Siellä bongattiin Marimekon essuun pukeutunut mukava tarjoilija, joka ylpeänä esitteli meille "sinistä unikkoaan" - kertoi, että oli saanut myös "punaisen unikon" mieheltään, kun olivat käymässä Suomessa.
No nyt on kaksi kynittyä kanaa liikenteessä!!!! Päivän piristeeksi pistäydyttiin parturiliikkeeseen ja istahdettiin kynittäviksi vierekkäisiin tuoleihin. Kerrankin olin rohkealla päällä ja annoin kampaajan leikata tukkani lyhyeksi. Tämä homma olisi pitänyt suorittaa jo heti loman alussa, että niskakin olisi ehtinyt ruskettua. Nyt minulla on kauniin rusketuksen rinnalla valkoinen niska, joka ei ehdi enää näinä muutamana jäljellä olevana päivänä millään saada suklaakuorrutustaan - saa luvan kelvata sellaisenaan!
Joskus ei vaan millään jaksa olla aktiivinen ja utelias uusille kokemuksille - pakko on välillä vetää henkeä. Kirjan lukeminen ja torkkuminen läheisen rannan aurinkopunkassa, koti-ilta ja torkkuminen olkkarin sohvalla, piiiiitkät yöunet - niillä luulisi olon korjautuvan näiksi muutamiksi loppuloman päiviksi.
Kovin on sitkeässä tuo pari viikkoa sitten hankittu flunssa. Vieläkin hengitystiet tuntuu tukkoisilta ja lienee heikon hapenottokyvyn syytä, että jalat väsähtävät hyvin helposti tuolla katujen kuumuudessa. Aamulenkitkin on jätetty suosiolla parempaa kuntoa odottelemaan. Aamupäivällä reippailtiin sen verran, että tallailtiin puolisen tuntia ostoksia tekemään Market Willageen. Illan rientoihin kaupungille ajeltiin nelipyöräisellä. Iltatorikadulta pujahdettiin ostoskortteliin, joka on ilmestynyt sinne edellisen Hua Hin-visiittimme jälkeen. Täältähän olisi löytynyt kaunista kassiin pistettävää - paha vaan, kun lentoyhtiö rajoittaa liiallista ostointoa!
Viimeinen viikko täällä Hua Hinissa tällä erää alkoi. Nyt pitäisi osata nauttia vielä tästä kesäisestä ihanuudesta ja unohtaa kaapissa lymyävät talvisaappaat. Jännittää sekin, miten paljon talvivaatteet ovat komeron perällä kutistuneet, kun elopainoa on täällä olon aikana päässyt varmaan lanteille kertymään runsaasti.
Kun edellisen illan suunnitelma Cicada-markkinoista meni sateen vuoksi mönkään, oli viimeiset hetket toteuttaa tuliaisostosten hoitaminen siellä - tori on auki vain viikonloppuisin. Eksoottista ruokaa on tarjolla jokaiseen makuun ruokakärryissä ja kojuissa. Paikka näyttää olevan erittäin suosittu paikallisten illallismesta. Illallista varten oli ostettava kupongit, joilla sitten voi maksaa kojuista keräämänsä eväät. Edullista ja herkullista! Kerrassaan omituinen päivä. Aamulla taivas paksujen pilvien peitossa ja niinpä aamupäivällä sade piiskasi tienoota ja lämpötila laski 24 asteeseen. Eipä huvittanut poistua koko päivänä omista nurkista minnekään haahuilemaan. Tuntui jopa kodikkaalta istuskella lounaalla omalla patiolla - ihan kuin suomalaisella kesämökillä, tietysti sillä erotuksella, ettei Suomessa ole ihan näin lämmin vesisateella.
Onneksi sade taukosi illaksi, niin ettei tarvinnut mennä tyhjin vatsoin nukkumaan - tuk-tukilla hurautettiin ystävien kanssa Market Willageen tuliaisostoksille ja rumiin ravintoa nauttimaan.
Pilvinen päivä, uskomatonta!!! Sinänsä oltiin jopa iloisia, että aurinko ei paahtanut täydeltä terältä, kun päätettiin lähteä aamupäivällä asioidenhoitokierrokselle. Kotiinlähtökin alkaa kummitella mielessä ja bussiliput Bangkokiin seuraavan viikon perjantaiksi on nyt hankittu. Toivottavasti levottomuudet Bangkokissa eivät leviä lentokentälle ja päästään lähtemään suunnitelman mukaiselle lennolle.
Illansuussa, kun oltiin valmistautumassa illalliselle lähtöön, meni huoneistosta sähköt - ilmeisesti pienen ukkoskuuron takia. Kivaa, että ehdin tuhertaa silmiin maskaraa juuri ennen pimennystä. Kyllä olo käy tukalaksi ilman sähköä, kun ilmastointilaitteet eivät toimi. Täysin uusi kokemus oli ajaa huristella trooppisen lämpimässä sateessa muoviseinillä suojatussa tuk-tukissa ystävien kanssa illalliselle "All in Hua Hin"-ravintolaan, jonne meillä oli pöytävaraus. Mekko ja kampaus ehtivät kastua, kun sitä ajoneuvoa jouduttiin sateessa kadulta pyydystämään. Kenellekään ei ole tullut mieleen hankkia sontikkaa, kun Hua Hinissahan paistaa aina aurinko!!!!!!!!
Joskus nämäkin paikalliset voivat yllättää nopeudellaan! Kun mies kävi aamulla toimistolla valittamassa, ettei netti toimi ollenkaan, tultiin sieltä saman tien korjaamaan tilannetta ja homma oli hoidettu puolessa tunnissa.
Ehdin jo säikähtää, että saan ongelmia vasemmasta kantapäästä, joka tuntui todella kipeältä aamulenkin jälkeen. Olin jo kokonaan unohtanut, että edellisenä päivänä astuin Takiabin rannalla terävän simpukankuoren päälle ja sain kantapäähäni pienen haavan. Niitä simpukankuoria ja kotiloita on siellä rannalla uskomattomia määriä ja rannalla paljain jaloin kulkiessa joutuu katsomaan mihin jalkansa laittaa. Tässä "omalla rannalla" on paljon helpompaa kulkea, kun simpukat eivät ole ajautuneet rantaan ja rantavedessä kahlaaminen on kuin sametilla tanssia.
Nyt meni hermot!!!!!! Hemmetin nettiverkko ryppyilee, eikä jaksa avata edes postilaatikkoa. Yhteys on todella heikko, vaikka on pelannut ihan mallikkaasti tähän asti. Arvailinkin jo, mikä mahtaa olla seuraava pirullinen projekti, kun flunssasta aletaan olla selvillä vesillä. Niinpä - tulihan se selviteltävä uusi homma sieltä ihan pikavauhtia elämäämme sulostuttamaan! Huomenna mennään toimistoon asiasta ruikuttamaan - lieneekö sillä sitten mitään merkitystä! Eihän täällä päivisin mitään samperin nettiä kaipailla, mutta kun kotiinlähtö lähestyy ja Bangkokissa on levottomuudet lisääntymässä, olisi tiedonsaanti netistä meille kullanarvoista.
No elämä on kuitenkin laiffiii ja päivää vietettiin sen kummempia murehtimatta Takiabin rannalla. Enkä edes hirveän paljon tuhlannut - kassiin sujahti vain yhdet vaivaiset uudet bikinit, joiden lumoa en pystynyt vastustamaan. Mielestäni tein ihan hyvän hankinnan, eihän kotimassa saa kunnollisia vetimiä mistään yhdellätoista eurolla, eihän?
Päivän kuvat kertokoon tunnelmasta rannalla!
Ensimmäistä kertaa viikkoon uskaltauduttiin tänään rannalle, jossa oli helpompi viettää päivää, kun leppeä tuulonen puhalteli hiet iholta. Ostoksillekaan ei välttämättä tarvitse lähteä, kun rantakauppiaat kantavat siihen rantalavitsalle sopivan kokoista vaatetta, jos alat kauppoja hieromaan. Lounaspöydässä istuen tartuttiin miestenpaitatarjoukseen ja myyjäpoika kantoi sitten meidän tuolipaikoille pinon erilaisia kauluspaitoja, joista valittiin kolme. Hinnaksi neuvoteltiin 1.000 batia (alle 23 €). Eiköhän nyt riitä puhtaita paitoja loppuloman ajaksi?
ELÄMÄ VOITTAA! Kummankin olo huomattavasti parempi kuin edellisenä päivänä. Vielä on kuitenkin keskityttävä pakoilemaan aurinkoa, ettei kehnokuntoiselle keholle aiheudu nestehukkaa. Sen mitä jouduttiin liikkumaan helteisillä kaduilla, valittiin reitti kadun varjoisalta puolelta - minäkin, joka aina kuljen aurinkoisella puolella. Ilmastoidussa ostosparatiisissa oli ihan miellyttävää viettää keskipäivän paahteiset hetket.
Paranemisesta kertoo jotain sekin, että illalla iski supernälkä. Iltatorin ravintolassa luettiin ahnaasti ruokalistaa ja päädyttiin tilaamaan kokonainen grillattu broileri, valkosipuliriisiä ja vielä annos garbonaarapastaa. Arvata saattaa, että osa runsaista pöydän antimista jäi syömättä sudennälästä huolimatta. Ja kun vähiten on mitään etsivinään, törmää sattumalta siihen omimpaan vaatteeseen, joka huutelee sinulle torin myyntikojusta "Hei ota minut".
Nyt rupesi jo todella huolestuttamaan! Miehen hengitys oli pelkkää rohinaa ja pihinää, eikä viikon alussa saaduista antibiooteistakaan näyttänyt olevan mitään apua. Yskiminen oli kipeyttänyt vatsalihakset, niin että uudet yskänkohtaukset tuottivat sairastamiseen omat "haasteensa". Itsellä vaikuttaisi olevan lähinnä normaalia flunssaa nuhineen ja yskineen. Tästä on lysti todella kaukana.
Kun on Bangkok Hospitaaliin kanta-asiakaskortti ja paikka alkaa olla muutenkin tuttu, sinnepä suunnistettiin tuk-tukilla keskipäivää viettämään. Ilmastoidussa viihtyisässä aulassa lueskelin kirjaa ja katselin muita sairastavia "omaishoitajineen" sillä aikaa, kun mies oli hengittämässä letkulla lääkärin määräämää lääkehappea. Saaliina säkillinen uusia rohtoja palattiin kotiin sairastamaan. Jokohan näistä olisi taudin tappajiksi?
Kun viihdytään Hua Hinissä ja koetaan paikka meille sopivaksi talviseksi oleskelupaikaksi, liityttiin "Hua Hinin seudun suomalaiset"-yhdistyksen jäseniksi uusien ystäviemme kerrottua meille sen toiminnasta. Ensi kosketus tähän saatiinkin ystävänpäivänä, kun oltiin iltapäivällä herkuttelemassa hernesopalla, karjalanpiirakoilla ja letuilla Qvistien kotona.
Helteestä ja flunssasta huolimatta jaksettiin illalla kierrellä ja katsella ystävien kanssa elämänmenoa suurella Cicada Market- torilla. Ja kyllähän sieltä jotain pientä kertyi kotiin kannettavaksikin! Iltajuomapaikan hakemisessa jouduttiin luovuttamaan, kun meille valkeni, ettei juomia tarjoilla tai myydä buddhalaisten juhlapäivän Makha Buchan (täyden kuun päivä) iltana. Eipä hätää - istahdettiin istumaan iltaa oman jääkaapin antimia nautiskellen.
Makaan horteessa olohuoneen sohvalla ja katselen pation taustalla tummuvaan iltaan piirtyviä palmujen latvoja. Kuumetta 37,4 astetta - sepä riittääkin tekemään olon veltoksi ja vie tajunnan vähän väliä unten valtakuntaan.
Vielä päivällä kuviteltiin olevamme sen verran iskussa, että lähdettiin ibuprofeiinin voimalla kaupungille hurvittelemaan. Virhe - helteessä kävelyn puolikuntoisena ei pitäisi olla mikään flunssaisen huvitus! Willage Markettiin asti jaksettiin hoippua (mies ei ruikuttanut) yskänlääkettä hankkimaan. Tuk-tuk-kyytiin turvautuen jatkettiin matkaa Hiltonin lähelle "kukkulan kuppilaan" merituulia haistelemaan. Reissulta kotisohvalle palaaminen oli ehdottomasti päivän kohokohta!
Tropiikin ilma - lämpötila kolmenkymmenen tietämissä ja pienen sadekuuron jälkeinen kosteus! Ei liene vaikeaa kuvitella, että siihen kun lisätään flunssa ja pieni kuume, onkin jalat pelkkää hyytelöä. Mökkihöperyyden estämiseksi pakko oli kuitenkin lähteä katselemaan, miten maailma makaa. Nopeastipa sairastaminen vie voimat - kauppakeskuksesta kotiin kävellessä ennen kokematon hiki iski pintaan ja aurinkolaseihinkin olisi tarvinnut pyyhkijät höyrystymistä poistamaan.
Onneksi kuume laski illaksi kummaltakin normaalilukemiin, niin että jaksettiin lähteä ystävien kanssa pienen kävelymatkan päähän illalliselle Hotelli Sailomiin. Viihtyisä ympäristö meren äärellä ja mukava seura saivat flunssan melkein jo unohtumaan.
Olen solidaarinen ihminen - niin solidaarinen, että miehen saatua keuhkoputkentulehduksen, kehitän itselleni astetta lievemmän taudin. Yritän siten kantaa korteni kekoon kurjan olon kantamisessa. Ja onhan se paljon rattoisampaa viettää päivää yhdessä makkarin sängyllä kilpaa yskien ja rohtoja nauttien. Onneksi tuota aurinkoa on jo saanut tarpeekseen, niin ettei rannalle kuumaan auringonpaahteeseen ole kuumeisena mitään hinkua.
Pakastimeen ehdittiin hankkia vararavintoa, niin ettei tarvinnut lähteä illallista sairaana etsimään. Sen verran poistuttiin asunnosta, että käytiin nappaamassa juomavesipullot lähikaupan hyllyltä. Ruokahalukin on kadoksissa, jospa se nyt sulattaisi muutaman vararavintopahkuran lanteilta. Kuumuudessa turvonneet elefantti-nilkat sain sulateltua normaaleiksi, kun löysin lääkepussukastani edellisen thaimaareissun jäljiltä hyviä nesteenpoistopillereitä. Kyllä toimi - vessassa juostessa hupeni kehosta erinäisiä kiloja!
Mies todella sairaana, kuume kolmenkymmenenyhdeksän tuntumassa - suunnittelee lähtevänsä apteekkiin yskänlääkettä hankkimaan. EIKÄ - röhinä keuhkoputkissa sen kaltainen, että siihen on saatava joku vahvempi hevoskuuri! Onnistun suostuttelemaan lääkärin pakeille. Onneksi Bangkok Hospital on kiven heiton päässä ja sinne pääsee ilman ajanvarausta. Vastaanotosta saa omilla henkilötiedoilla varustetun (pankkikortin näköisen) asiakaskortin, jolla on helppo kirjautua sisään seuraavalla kerralla taudin iskiessä.
Pari tuntia tuhertuu sairaalan odotussalissa kirjaa lueskellen ja sekalaisen värikästä väkeä seuraillen. Mies pelailee iPadilla ja hyppää välillä lääkärin puheilla ja röntgenissä. Kassalla maksaessa antavat kassillisen lääkkeitä mukaan - antibiootteja ja kipulääkkeitä. Koko lysti maksoi lääkkeineen n. 55 euroa. Ei todellakaan kannata jäädä kärvistelemään taudin kourissa - ja matkavakuutuksestahan saa kotimaassa rahat takaisin.
Oikein mukavan kotoisa sunnuntaipäivä, jos ei oteta huomioon huteraa oloa, jota kumpikin on tänään potenut. Eikä se johdu eilisillan illallisjuomista ja ystävien kanssa nautituista yömyssyistä, vaan pienestä kuumeesta, jonka on tämä ihana ilmastointikone saanut aikaan. Pakko on pitää yöllä ilmastointi päällä, muuten pyöritään unettomina kosteissa lakanoissa. Aamulla oltiin vielä reippaita ja tehtiin normaali tunnin aamulenkki mitään pahaa aavistamatta, mutta iltaa on pakko viettää kotinurkissa, kun ei jakseta lähteä kaupungille riekkumaan. Kotikeittiö tarjoilee illalliseksi nakkimunakasta, jonka raaka-aineet hankittiin läheisestä Family Marketista - pahaksi onneksi pahan päivän varalle ostetut pakaste-eväät oli ehditty jo aiemmin pistellä parempiin suihin. Eikä se pieni dieettikään nyt pahaa tekisi!
Joskus on hauskaa testata omaa (olematonta) thai-kielentaitoaan. Paljon en ole tohtinut thai-sanoja suustani päästellä, etten siinä samalla tule ainakaan mitään hävyttömyyksiä vahingossa huudelleeksi. Uusien ystävien kanssa illallisella "All in Hua Hin"-ravintolassa rohkaistuin kuitenkin tilaamaan punkkuni thaiksi. Tarjoilijatyttö oletti tietenkin, että tilaus tulee englanniksi ja siksipä kesti tovin, ennen kuin hän tajusi minun haluavan "vaidääng" eli punaviiniä. Ehkä en tällä reissulla riehaannu puhumaan normaalien kiitosten ja tervehdysten lisäksi montakaan uutta sanaa, pitemmistä lauseista puhumattakaan.
Kun Samsungilta ei ollut kuulunut mitään viestiä, vaikka laturin tilauksesta oli kulunut jo neljä päivää, päätettiin lähteä heti aamusta tarkistamaan asiaa. Ennen yhdeksää bussikaan ei ollut täyteen ahdettu; vain paikallisväestöä oli kyydissä hedelmä- ja vihanneskasseineen.
Kauppahallin kadulla oli mahtava ruuhka thaimaalaisia rientämässä arkisiin kuvioihinsa. Uskomaton määrä mopoja puikkelehtimassa muun liikenteen seassa. Tulipa siten koettua ne aasialaisen kaupungin tunnelmat, joita on nähnyt kotona kuvissa ja matkailudokumentti ohjelmissa.
Fläppärin piuhakin latureineen löytyi Samsungin hyllystä - olisi varmaan ollut turhaa odotella sieltä yhteydenottoa, vaikka siitä erikseen sovittiin. Omatoimisuus ei ole pahaksi täälläkään, tai pikemminkin se on täällä ihan välttämättömyys!
On päiviä, jolloin "suojelus-buddha" on suopealla päällä ja kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen. Päätettiin vaihtaa aamulenkki patikointiin Market Willageen ostoksille. Ja eikös vaan jalat vieneet juuri sen putiikin luokse, josta löysin kauan etsimäni pikkulaukun. Viereisestä putiikista nappasin uudet aurinkolasit entisten kulahtaneiden kakkuloiden tilalle. Kun kauan palvellut rannekelloni halusi vetäytyä eläkkeelle, oli tilalle löydettävä uusi ajanmittari. Olin nähnyt jossain naisen ranteessa valkoisen suuren aikaraudan, jollaista olin sitten tuloksettomasti etsiskellyt. Nytpä sekin tärppäsi.
Kun siinä istuskelin odottamassa rannekkeen lyhentämistä, bongattiin vieressä suuri eläinkauppa. Tarjolla oli jos jotakin: akvaariokaloja, kaneja, kilpikonnia, papukaijoja, pitkä keltainen käärme häkissään, koiranpentuja, pari ponia..... Ainakaan niitä koiranpentuja ei meidän eläinkaupoissa olisi tarjolla. Vähän kävi niitä sääliksi, kun joutuvat pienissä häkeissään päiväänsä viettämään.
Ilmainen jalkahoito saatiin siinä sivussa, kun patikoitiin puolentoista tunnin lenkki rantahietikossa.
No nyt alkaa Thaimaan ilmanala olla tutun helteinen. Aamulenkille on parasta suunnistaa kukonlaulun aikaan, jolloin aurinko ei vielä ole kiivennyt taivaan laelle porottamaan katuja ja kujia. Nyhryä (froteinen pikkupyyhe), jolla otsalle kihonneita hikipisaroita voi kuivatella, on silti parasta kuljettaa mukanaan.
Keskipäivän paahdetta paettiin rannalle, jossa oli miellyttävää uppoutua Riikka Pulkkisen "Totta"-kirjaan, kun tuuli pääsi vilvoittamaan aurinkotuolissa makoilijaa. Työstä se käy tämäkin - iltapäivällä rannalta palatessa on ihan naatti - jaksaa juuri ja juuri syöksyä viileään suihkuun hiekkapölyä ja hikeä pois pesemään.
Illalliselle ei edes kuviteltu lähdettävän kävellen, vaan ahtauduttiin ystävien kanssa tuk-tukiin ja ajettiin keskikaupungin rantaravintolaan merenantimia nauttimaan.
Ihan liian helpolla täällä arjesta selviytyy, kun siivoojat käyvät joka kolmas päivä kuuraamassa nurkat ja vaihtavat jopa tuoreet kukat maljakkoon. Eilen vietiin pyykkisäkki lähellä olevaan pesulaan, eikä paljoa maksanut - 50 bathia kilolta, eli kolmen kilon pyykki silitettynä maksoi n. 3,5 euroa. Niinpä on ihan virkistävää laittaa itse aamiaista ja mies keittiövastaavana on hoitanut astioiden tiskaamisen. "Kotikokki" on muutaman kerran loihtinut illallisen omassa kotikeittiössä, kun aina ei huvita lähteä ravintolaa etsimään.
Eilisiltana käytiin syömässä grillatut porsaan
grippsit suomalaisen Sipin ja thaimaalaisen
vaimonsa isännöimässä ravintola Happy Pig´sissä.
Jo kotimaassa olin bongannut ravintolan, joka
toimi aiemmin nimellä Restaurant
Susanna, mutta on nyt vaihtanut nimen (Happy Pig)
ja paikkaa (sijaitsee nykyisin kadulla Soi 94,
Baan Finlandin lähellä). Saatiin turista hetki myös Sipin
kanssa, joka tiesi kertoa, että on äärimmäisen
harvinaista päästä läpi tullitarkastuksesta
maksamatta ylitetyistä maassaolopäivistä. Meitä
siis kohtasi harvinainen onni viime viikolla,
kun päästiin kuin koira veräjästä luiskahtamaan
Malesiaan maksamatta sakkoja.
Fläppärin hajonneen laturinpään uusiminen oli tämän päivän ohjelmassa. Onneksi Hua Hinissä on Samsungin huoltopalvelu, jonne aamupäivällä lähdettiin tuskaamme valittamaan. Pitkä matka kaupungin toiselle laidalle taitettiin mennen tullen paikallisbussilla, kerran bussia vaihtaen kumpaankin suuntaan. Oliko koko kaupungin väki liikkeellä viikon alkajaisiksi - bussi ainakin oli enemmän kuin täyteen tungettu?
Seisoin matalan bussin keskikäytävällä niskat ja polvet koukussa liiskautuneena pienten thai-ihmisten väliin. Mies jäi roikkumaan bussin peräsillalle; 150 x 50 cm:n kokoislla takasillalla bussimatkasta oli nauttimassa kahdeksan isoa äijää. Suurin ihmetykseni oli, etteivät bussin etupyörät nousseet kohti taivasta! Voi hyvänen hyssy - kotimaassa meidät hirtetään turvavöihin..... täällä turvavöitä ei löydy muualta kuin taksiautoista ja hienommista busseista - kansa matkustaa miten taitaa irtokappaleina keikkuen.
Meille luvattiin, että saamme uuden laturin 2-3 päivässä - mitä se sitten käytännössä tarkoittaneekaan? Ja siihen laturinnoutoreissuun otammekin sitten ihan oman tuk-tuk-kuljetuksen. Usko omaan kärsivällisyyden oppimiskykyyn meni tämän päivän reissun myötä!
Matka Mae Pimistä hotellin tilaamalla taksilla
Bangkokin lentokentälle sujui mukavasti parissa
tunnissa. Kentältä oli tarkoitus jatkaa matkaa
Hua Hiniin busila, mutta kun kaikki
päivävuorojen paikat oli jo varattu ja olisime
joutuneet notkumaan kentällä seitsämän tuntia,
päätimme ottaa "tolpalta" taksin.
Kummallinen paikka tämä Mae Pim. Etsiskeltiin aamupäivällä taksia pääkadun (rantakadun) varrelta. Ainuttakaan edes hiukan miltään pirssiltä vaikuttavaa ajoneuvoa ei onnistuttu bongaamaan. Niinpä palattiin oman hotellin respaan taksia kyselemään. Voi voi - jos taksi tilataan nyt, niin tulee sitten vasta noin tunnin päästä. Onneksi nuori omistajapariskunta tarjoutui viemään meidät Bali Resortiin pientä maksua vastaan. Ja niin kuin täällä Thaimaassa sattuu tuon tuostakin, ei kuskilla ole hajuakaan osoitteesta. Kymmenen minuutin matka venyi melkein tunniksi, kun paikkaa haeskeltiin ja tietä kyseltiin. Kyllä näiden elämä olisi helppoa, kun olisi kunnolliset osoitteet ja navigaattorit!
Leppoisaa päivää vietettiin ystävien kanssa siellä syrjäisessä "reservaatissa" villan terassilla istuskellen, lounasta nauttien ja uima-altaalla polskien. Bali resortin taksilla päästiin takaisin kylälle, jossa syötiin ystävien kanssa yhdessä illallista meren rannan kuppilassa.
Huomenna matka jatkuu Bangkokin kautta "kotiin" Hua Hiniin. Kun Kuala Lumpuriin saavuttiin pari päivää sitten, ehdin jo haukkua lentokentän maailman tylsimmäksi paikaksi, jota se "kotimaan puoli" itse asiassa olikin. Sieltä Bangkokiin lähtiessä valkeni, että kenttä onkin valtava. Siitä tylsästä terminaalista piti matkustaa junalla ulkomaanterminaaliin, jossa olikin sitten kaikkea maallista hyvää.
Ystävä kirjoitti viestissään, että "Mihin ihmeeseen te ootte joutunu, kun google sanoo, että Langawi on verovapaa alue. Siihen kuuluu esim. alkoholi, tupakka jne. ja vielä mainostetaan, että olut on hyvää". Niinpä - Langkawin lentokentällä huomattiin pois lähtiessä alkoholimyymälä, mutta ei niitä siellä kaupungilla näkynyt, puhumattakaan mistään malesialaisesta oluesta. Harvapa sitä lentokentälle laskeutuessa väsyksissään alkaa ensimmäiseksi mitään viinakauppaa etsiskelemään, kun mielessä on vaan ajatus majapaikkaan pääsemisestä.
Bangkokin kentältä napattiin taksi, joka kiidätti meidät kahdessa ja puolessa tunnissa Mae Pimiin (matkaa n. 200 km) noin viidelläkymmenellä eurolla. Hotellin löytämisessä oli pieniä ongelmia ja kun matkaa oli tehty yksitoista tuntia, väsykin alkoi painaa käpälää. Hotellin taso on ehkä matkustajakodin luokkaa, mutta eihän siihen paljon kiinnitä huomiota nukkuessaan. Pakkohan se on hyväksyä, kun ei parempaakaan ole tarjolla!
Sovittiin ystävien kanssa, että tavataankin vasta seuraavana päivänä, kun on ensin nukuttu pois matkustamisen rasitukset.
klikkaa Taksiretki saaren lounaisosan hiekkarannoille osoitti, että hotellin valinta pääkaupunki Kuasta kaikesta huolimatta osui oikeaan. Puuterirannat ovat tietysti ihania, mutta kun hotellit niiden äärellä sijoittuvat "hevonkuuseen", josta normaali paikalliselämä on kaukana, ei sinne majoittuminen oikein tahdo kiinnostaa. Kaipa sitä sitten on niiiiiiin kaupunki-ihminen.
Eilisiltana eksyttiin vahingossa paikalliselle suurelle iltatorille, jossa saatiin katsella normaalia malesialaista elämää. Illallispaikkakin merenrantaterassilla tähtitaivaan alla oli sykähdyttävä (vaikka lasissa olikin viinin asemasta vettä). Sen verran tehtiin tänään myönnytys länsimaiselle hapatukselle, että nälän hyökätessä lounasaikaan käytiin läheisen ostoskeskuksen Mäkkärissä syömässä hampurilaisateria.
Iltayöstä heräsin refluksikohtaukseen (polttavat mahanesteet nousi ruokatorveen ja nieluun) ja ryntäsin laukulle hakemaan lääkkeitä. Pahaksi onneksi nielaisin pari pilleriä miehen lääepaketista, joka oli samannäköinen kuin omani. Kun hoksasin möhläykseni, ryntäsin vessaan oksentamaan ne pois kehostani. Ei, eipä ne olleet mitään sinisiä pillereitä, vaan miehen verenpainelääkkeitä. Olisiko kohtaus johtunut hotellin runsaasta illallisesta tai illallisjuomana nautitusta hyvänmakuisesta hedelmämehusta?
Huomenna sitten palataankin vapaampiin tunnelmiin takaisin Thaimaahan!
Sitä saa mitä tilaa! Kun aina olen ollut hinkumassa, että haluan matkaltani aitoutta ja paikallista elämänmenoa turistirysien sijaan, sain myös tällä reissullani tilaamani. Ei, ei se aina tarkoita, että olisin jakamattoman ihastunut valintaani.
Kun on tehnyt matkaa koko pitkän päivän ja saapuu illalla hotelliin väsyneenä ja nälkäisenä, ei tule mieleenkään lähteä hakemaan sitä seudun ihaninta ruokapaikkaa, vaan raahautuu oman hotellin lihapatojen ääreen. Eilisillan synttäri-illallinen oli täydellinen floppi - hotellin buffet-pöydästä yritettiin löytää jotain sopivaa syötävää, kun illalliskattaus alkoi olla lopuillaan. Lautasille kasattiin kuivunutta, jäähtynyttä riisiklönttiä ja yhtä kuivaa, haaleaa paistettua kalaa. Padoista kauhottiin jotain epämääräisiä aasialaisia herkkuja, joista ei osannut sanoa olivatko rottaa vai lammasta - samapa tuo; ainakaan tulisia mausteita ei eväistä puuttunut. Länsimaisen hapatuksen pilaama sieluni olisi kaivannut punaviiniä palan painikkeeksi (mies haaveili kylmästä oluesta), mutta pakko oli tyytyä johonkin marjamehuun.
Aamupäivän retki kaupunkiin ja iltapäivän patikointi satama-alueelle todisti samaa - kaikki kuppilat ovat muslimimaassa kuivia; vettä ja limua joutuu litkimään. Lieneekö tilanne joka puolella saarta samanlainen, vai onnistuttiinko valitsemaan tällä "äkkilähdöllä" todellinen aito ympäristö, joihin olen aina ollut niin ihastunut?
klikkaa
Mieleenpainuvin syntymäpäivä! Onhan se hienoa, että mieheni joutui puolipakosta järjestämään minulle hienon syntymäpäivälahjan - matkan Malesiaan. Siihen se tunne hienoudesta sitten taisi jäädäkin! Kaikki sujui Bangkokin kentällä mallikkaasti, eikä tullimies edes urputtanut parista ylitetystä maassaolopäivästä, puhumattakaan, että meiltä olisi peritty ne kahdentuhannen bathin sakot, joista lentoyhtiön mieskin meitä varoitti. Parin tunnin lento Bangkokista Kuala Lumpuriin ei sekään paljon rasittanut, mutta voi!!! - kolmen tunnin odotus Kuala Lumpurin kentällä oli täyttä piinaa. Ilmastoinnin takia palelin, vaikka olinkin varautunut tilanteeseen ja jättänyt käsimatkatavaraan pareon, jonka suojissa kyyhöttää. Kentältä löytyi kyllä jos jonkinmoista hienoa myymälää - parfyymejä, kosmetiikkaa, Rolexeja, laukkuja - mutta rahanvaihtopistettä ei onnistuttu löytämään. Pitkän hakemisen jälkeen jostain nurkasta löytyi pankkiautomaatti, josta onnistuttiin saamaan paikallista valuuttaa, että voitiin käydä ostamassa myymälästä vettä. Siis VETTÄ - kun ajatuksena oli ollut käydä juomassa ravintolassa syntymäpäivän kunniaksi skumpat! Olihan siellä kansainvälisellä kentällä yksi "mäkkäri" ja yksi aasialainen kuppila, mutta muslimimaassa kun ollaan, on mistään alkoholipitoisesta juomasta turha haaveilla. Niinpä kilisteltiin synttärimaljat ensimmäistä kertaa elämässäni vesipullolla!
klikkaa
Toivioretki linnareissun välttämiseksi alkaa. Ajeltiin mukavassa, ilmastoidussa bussissa Bangkokin lentokentälle, josta napattiin taksi viemään meidät kentän liepeillä olevaan hotelli Arantaan. Napakymppi!!!! Huoneesta pääsi suoraan uima-altaaseen omalta pieneltä patiolta. Hotelli kauniisti sisustettu ja uuden oloinen. Hotelli on jokivarressa ja toisella rannalla on paikallista asusta, jonka touhuamista on mukavaa seurata joenrannan kuppilasta - nainen pesi rantalaiturilla pyykkiä, mies lähti rannasta ruuhellaan kokemaan kalapyydyksiään, lapset palailivat reput selässään koulusta ja pienimmät telmivät pihamaalla, valkoinen katti kiipeili pitkin talojen kattoja. Kalat molskivat siinä ihan "jalkojen juuressa" ja kukot kiekuivat kylän raitilla. Vastapäisen asumuksen mies kävi moneen otteeseen huiskuttamassa meille iloisesti käsillään - hullu tai humalassa käväisi ajatus mielessä, mutta tuskinpa vaan; nämä ihmiset kun nyt sattuu olemaan vaan niin ystävällisiä ja välittömiä, että meidän mörököllien on sitä vaikeaa ymmärtää.
Ehdottomasti tämän reissun aidoimpia thaimaalais kokemuksia meidän kummankin reissaajan mielestä - ja kuitenkin niin lähellä Bangkokin kansainvälistä lentokenttää. Ihmeellistä!!!!!
Eilen päätin antaa periksi ja hankkia liinan viileiksi illoiksi hartioita lämmittämään. Kun illallistreffit Astan ja Markun kanssa siirtyivät tälle illalle, lähdettiin liinaa metsästämään ostarille - siellähän niitä on ollut pilvin pimein. Ja pah - liinan liinaa ei löydetty, mutta yllätys, yllätys - xl-frouvapa löysi itselleen sopivan tunikamekon pienestä putiikkimyymälästä. Pieniä ihmeitä voi näköjään täälläkin sattua! Sarjassamme "matkan kohellukset" ei tunnu loppua tulevan. Juuri kun olin päässyt riemuitsemaan uuden koneeni hienouksista, tuli piru sotkemaan kuvioita. Mies potkaisi vahingossa sohvalta noustessaan fläppärin laturin piuhaan ja nyt on latauksen kanssa ongelmia. Tietysti erikoisliikkeet ovat pahaksi onneksi näin sunnuntaina kiinni ja aamulla meidän on lähdettävä Bangkokiin. Onneksi kätevä mieheni keksi, että asian voisi yrittää korjata pienellä folion palalla, joka johtaa sähköä. Kaupungilla kuljin sitten kuin ajokoira etsien pientä folion palaa ja tuurilla törmättiin foliolla päällystettyyn kukkaruukkuun, josta pihistettiin pieni pala. Toivoa sopii, että systeemi toimii ainakin viikon, jonka olemme "reissussa", niin että saan räpeltää omalla koneellani näitä juttuja!
Hemsketti, sen verran pysäytti tuo "lainsuojattoman" asema, että ahkerasti istuttiin tänään tietokoneilla ja etsittiin sopivia lentoja ja majoituksia asian korjaamiseksi. Mikään rantaelämä ei sattuneesta syystä sytyttänyt. Onhan se ihan mukavaa vaihtelua tähän normaaliin arkiseen tallaamiseen, että tempaistaan turvalliselta mukavuusalueelta kokemaan jotain uutta. Naureskelin aamulla, että kun on totuttu tekemään näitä äkkilähtöjä, niin miksei niitä voisi toteuttaa täälläkin. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyttiin valitsemaan Malesian Langkawi, jonne lennetään seitsemässä tunnissa välilaskuineen - pienen vaivan arvoinen, ettei joudu tiilenpäitä lukemaan!
Juuri kun luulee, että onni ja auvo astuu elämään, kun on saanut järjesteltyä päivittäiset rutiininsa (fläppäri) kuntoon, niin eiköhän nurkan takana vaani jo seuraava probleema ratkottavaksi. Muutaman päivän päästä meidän on poistuttava maasta, kun oleskeluluvat menee vanhaksi ja meistä tulee "lainsuojattomia".
Laiton oleskelu on vakava rikos. Jos Thaimaassa on oleskellut sallittua pidempään, asiasta voi selvitä maksamalla sakon, jonka suuruus on 500 baht/päivä. Tämä onnistuu kuitenkin vain ja ainoastaan lentokentällä maasta poistuessa. Jos passi syystä tai toisesta tarkastetaan ennen lentokentälle pääsyä ja yliaika käy ilmi, seuraukset ovat erittäin vakavat. Lainrikkoja siirretään odottamaan oikeudenkäyntiä maahanmuuttoviraston vankilaan, jonka oloja on kuvattu epäinhimillisiksi. Oikeudenkäynnin ja sakkojen maksun jälkeen täytyy vielä jäädä odottamaan karkotusta kotimaahan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vankilasta käsin on hankittava lentolippu ja riittävät rahavarat kotimaahan palaamiseksi. Lisäksi voi joutua mustalle listalle ja saada elinikäisen maahantulokiellon.
Niinpä nyt mielenkiinnolla etsitään maata, johon lennähtää synttäreitään viettämään ja passeja leimauttamaan. Thaimaahan takaisin palattua meillä on sitten taas 30 päivän oleskelulupa, jonka umpeuduttua lennähdetäänkin jo kotimaahan. Jos kotimaassa lähtiessä olisi ottanut selvää viisumiasioista, olisi säästynyt tältäkin sydämen tykytykseltä. - No nyt sitten sooloillaan!
Ilmeisesti Bangkok ei
nuku koskaan! Kun vaatimaton hotellihuoneemme
sattui sijaitsemaan vilkkaasti liikennöidyn
kadun varrella, porautui liikenteen melu
tajuntaan läpi yön. Kerran heräsin hirvittävään
ääneen, kun koirat tappelivat kadulla. Enpä
tuota tullut ajatelleeksi hotellia varatessa,
vaan valinnan perusteena oli hotellin vieressä
oleva ostoskeskus, jossa oli mukavampaa viettää
aikaa, kuin kököttää huoneessaan tai hotellin
tiloissa.
Mitenkähän
yksinäiselle, onnettomalle yönhetkelle on
annettu nimeksi "sudenhetki"? Kun yöllä klo 2:43
heräsin tuli mieleen tuo sana - tuuli ulvoi
ikkunan takana, närästi ja kuvotti. Mies siinä
vieressä tuhisi täysin tietämättömänä, että
vaimo parka käänetee kylkeä unettomana ja
yksinäisenä. Kyllä osaa olla pitkiä nuo yön
hetket!
Kylmä aamu - ennen
auringonnousua lämpömittari patiolla näytti vain
18 astetta. Eihän se meille mikään kylmä aamu
ollut, vaikka tuulikin puhalteli aamulenkillä
melko navakasti. Paikalliset kyllä ihmettelevät
tätä Thaimaan oloissa kylmältä tuntuvaa ilmastoa
- sitä valitteli kovasti eilisaamuna myös
parturi, jonka tuolissa mies uuden lookin.
Tännehän kannattaisi lennähtää parturoitavaksi,
kun on niin edullistakin (6 € tippeinen). Omakin
kuontaloni alkaa olla huollon tarpeessa, mutta
vielä en ole uskaltautunut käsittelyyn.
Kova tuuli siivitti
sunnuntaipäivää - jo varhain aamulla heräsin
siihen, että tuuli humisi nurkissa. Sellaisella
tuulella on parasta suunnistaa viettämään päivää
Takiabin rannalle, jota tuulet eivät yleensä
riepottele. Rannan kuppilassa lounastaessa
törmättiin pariinkin täällä tutuksi tulleeseen
pariskuntaan; toinen pari oli juuri saapunut Hua
Hiniin (olivat täällä viime talvenakin). Toinen
oli ensimmäistä kertaa Hua Hinissä ja loma oli
nyt loppumassa- lupasivat palata seuraavana
talvena ja viipyä sitten pitempään. - Näin se
Hua-fanien joukko kasvaa ja tutuja alkaa tulla
lisää!
Menneen ajan
lauantaitunnelma! Hassua, miten nuoruusajan
lauantaisen tunnelman pystyy tavoittamaan täällä
maailman toisella puolella, jossa kulttuuri on
kaukana omista menneen ajan kokemuksista!
Jotenkin tuo tunnelma kuitenkin tunki mieleen,
kun istuskeltiin lauantai-iltapäivää Takiabin
kalasataman kuppilassa katselemassa verkkaista
kalakauppojen elämänmenoa. Olisiko
keittokattilat ja grillihiilien tuoksu tuoneet
mieleen kotoisen saunan sauhut?
Kun on luonut itselleen
mielikuvan Thaimaasta ikuisen paahatvan helteen
paikkana, ei kuluneet kolme viikkoa ole ihan
vastanneet tuota mielikuvaa - onneksi! Täällähän
on olleet loistavat lomakelit meille pohjoisen
asukkaille.
Joskus ei itsekään ihan
ymmärrä tekosiaan, joihin ryhtyy tai mikä on
motiivi niiden takana. Yksi sellainen koettiin
eilen, kun vaellettiin korkealle kukkulalle Hua
Hinin ulkopuolella. Liekö kyseessä ollut omien
rajojen kokeileminen - sen verran rankalta yli
kahden tunnin patikointi todella jyrkässä ja
pitkässä mäessä tuntui.
Illansuussa lepäilimme
kotona katsellen iPadista dokumenttia
Grönlannista, kun outo hälytysääni havahdutti
meidät. PUHELIN. Eipä moista ole kuultu moneen
viikkoon, kun kaikki tietävät meidän olevan
täällä Thaimaassa ja puhelimessa rupattelu tulee
kohtuuttoman kalliiksi - melkein 2 € minuutilta.
Yksi Thaimaan matkan
projekteista alkaa olla hoidettu, kun sain eilen
sen toivomani tasaisen hammasrivin. Pahinta
hommassa ei suinkaan ole se, että hammaslääkärin
tuolissa joutuu istumaan suu ammollaan kaksi
tuntia - kamalinta on joutua punnituksi
jokaisella käyntikerralla ja huomata
pulskituvansa tasaiseen tahtiin.
Kova tuuli ja paahtava
aurinko - siinäpä yhdistelmä, joka imaisee mehut
isommastakin ihmisestä, jos rannalla ollessaan
ei muista tankata vettä kuin kameli.
Taisipa tulla
jännitystä meidänkin elämään, kun
mielenosoittajat ovat uhanneet sulkea kaikki
Bangkokiin johtavat sisääntulotiet kahdeksi
viikoksi. Eihän ne kärhämät tänne Hua Hiniin
mitään vaikuttane, mutta kun meillä oli
suunnitelmissa mennä ensi viikon keskiviikkona
bussilla Bangkokiin ja yöpyä hotellissa ihan
kaupungin keskustassa, jonne on nyt juuri
varoitettu menemästä.
Kun on reippaillut
paahtavassa helteessä keskellä päivää
kaupungilla yli kuusi kilometriä, ei illalla ole
enää haluja lähteä hakemaan ruokapaikkaa. Niinpä
napattiin paikallisen "Anttilan" (keskustan
tavaratalo) pakastinaltaasta valmiiksi maustetut
jauhelihapihvit ja hyllystä Cambellsin
herkkusienikeittopurkki, joista pappa-Ahokas
loihti omassa keittiössä maukkaan illallisen.
Voi miten paljosta
meidän tulisi olla kiitollisia, kun eloa ja oloa
vertaa täkäläisten vähävaraisempien ihmisten
arkeen. Aamulenkillä suunnistettiin pois
pääkadun varrelta kanavan penkalle, jota kulkien
saatiin katsella paikallisten asumuksia ja
aamutoimia. Eipä siellä peltihökkeleissä taida
olla ilmastointia ja hyttysetkin varmaan niihin
kokoontuvat sankoin joukoin illan hämärtyessä.
Ja kuitenkin kaikesta huolimatta asukkaat
näyttivät iloisilta ja huutelivat meille "hyvät
huomenensa".
Reippain ja avoimin
mielin kun kulkee, voi päivästään tehdä mukavan
seikkailun. Mies oli aiemmin huomannut
paikallis-lava-autobussissa, että hintalapussa
mainittiin hinta (20 batia) Hua Hinin
lentoasemalle saakka - matkaa meiltä n. 16 km.
Sehän piti kokeilla!
Harva turisti keksii
viihdykkeekseen hammaslääkärin tuolissa
viruminen. Nautiskelun eilen suu ammollaan
tuosta huvituksista yli kaksi tuntia. Mitäpä
sitä ei nainen (vanhakaan) tekisi ulkonäkönsä
hyväksi?
Tämä on vastaus ystävän
viestiin, jonka hänelle tänään lähetin (ovat
tulossa Thaimaahan kolmen viikon päästä).
Mielestäni tämä on yleispätevää juttua kaikille
matkatavaroiden kanssa tuskaileville.
Olen luvannut
itselleni, etten vaivaudu enää rääppimään
itänaapurin toilailuja, mutta raapaisemaan nyt
kuitenkin.
Aamuhetki - se on
mielestäni paras vuorokaudenaikaan täälläkin.
Kello ei ollut vielä seitsämääkään ja
lämpömittari näytti vain kahtakymmentä astetta,
kun pujahdettiin pikkupaidoissaan ja
shortseissaan meren rantaan aamulenkille. Mitä
siellä rannalla nähtiin?
Pitihän se tuo thaimaalainen hammashoitolan
kokeilla. Ei, en minä millekkään konitohtorille
aikaa varannut, vaan mies bongasi netistä tässä
lähellä olevan turvallisen näköisen hoitolan.
Taitaa olla ennemminkin turistien tarpeisiin
suunnattu hoitola Bangkok Hospitalin tiloissa -
avarat, viihtyisät, supertiistaita aulat,
käytävät ja huoneet.
Voi elämän kevät!
Fläppäri tilttasi eilisiltana kesken
Skype-puhelun, eikä se enää käynnisty. Siinäpä
sitä onkin miettimistä tälle päivälle, miten
ongelma ratkaistaan. Ehkäpä sitä tulisi toimeen
ilman koneitakin tämän miehen iPadin kanssa,
mutta kun siellä läppärissä on tallennettuna
kaikki tunnukset ja salasanat. Kahden kuukauden
reissulla tulee taatusti eteen tilanteita,
jolloin niitä tunnuksia tarvitaan, eikä
tällaisella lahopäällä ole toiveitakaan muistaa
niitä kaikkia ulkoa!
Eilen oli jo ihan pakko saada länsimaista ruokaa. Mielessä pyöri takuuvarma saksalainen paikka "All in Hua Hin", josta saa kunnon evästä kohtuu hinnalla. Gordon bleu ja bratkartoffeln (saksalaiset maalaisperunat) AAAAHHHH... Viereisestä pöydästä papparainen kyseli, mitä meidän lautasella on, kun yritti tuoksun perusteella etsiä samaa ruokaa ruokalistalta. Hämmästelin itsekseni, etteikö saksalainen nyt noita perunoita tunnista, mutta pariskuntapa olikin USA:n San Diegosta. Niinpä saatiin eksoottista pöytäseuraa, joka oli perin kiinnostunut meidän pohjoismaisten tavasta lenkkeillä sauvat kädessä (ei meillä niitä sauvoja ole täällä mukana). Ravintolan yhteydessä on puoti, josta ostettiin mukaan juustoa, meetwurstia ja kinkkua. Nyt on aamiaisherkkuja moneksi päiväksi.
Vuosi vaihtui hillitysti juhlien. Kun kansaa on runsaasti liikkeellä, saattaa taksin/ tuk-tukin saaminen olla mahdotonta, joten eipä uskaltauduttu lähtemään kaupungin keskustaan pörräämään, kun sieltä olisi sipsutettava korkokengillä neljän kilometrin matka takaisin kotiin. Kadulla törmättiin tuttuihin, joiden kanssa illastettiin japanilaisessa Sakura-ravintolassa. Oltiinpa niin virkeitä, että jaksettiin olla valveilla vielä puolen yön aikaan ja nähtiin rannalla oman residensin edustalla mahtavan hieno ilotulitus.
Joskus kaikki ei mene ihan niin kuin on etukäteen suunnitellut juttuja järjestävänsä. Suutari, jolta ajattelin tilaavani uudet sandaalit, olikin muuttanut pois vanhasta paikastaan osoitettaan jättämättä. Niinpä muistelin nähneeni jonkun suutarin liikkeen radanvarren thai-kortteleissa - siispä sinne etsiskelemän. Eipä ollut sielläkään suutari kotonaan. Tietäisiköhän Sipi mistä löytyy suutari? Mennäänpä kysymään Susannan baarista. Mitä kummaa - eihän täällä ollut enää Susannan baariakaan! No nyt saa koko kenkäprojekti jäädä sikseen, mutta mutta... Market Villagessa kenkäkaupan tytöt huuteli kokeilemaan kenkiä ja kehui, että heillä on jopa kokoa 43! No eihän tuollaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä, kun kahdet käsin tehdyt kengät maksoivat vain parikymppiä!
Ihmeellinen on maailma ja ainakin uusavuttomien maailma! Kun kauppakeskuksen hyllyt olivat ehtineet tyhjentyä liioista eväistä juhlaviikonlopun takia, oli meidän tyydyttävä ottamaan hyllystä valmiiksi keitettyjä ja suolattuja munia. Hyi, haukkasin kerran aamiasmunastani ja jätin sikseen - olipa suolaista. Enää ei näitä uusavuttomien munia tähän huusholliin hankita! Kun aiotaan viipyä täällä kaksi kuukautta, päätettiin ottaa käyttöön tallelokero, josta maksettiin vuokra jo varauksen yhteydessä. On, onhan se ihan hieno peli, mutta kun se seisoa jököttää irrallaan makkarin kaapin päällä ja sen voi varkaat siitä ottaa kainaloonsa ja viedä mennessän ihan helposti. Ei auta muu, kuin yrittää piilottaa se fiksusti johonkin.
Huh heijaa... vihdoin pääsimme perille Hua Hiniin kaiken juhlahumun keskeltä. Jo Bangkokin kentällä alkoi tökkimään, kun kuljettiin jonossa passintarkastukseen puolitoista tuntia. Voi mikä määrä kaikenkokoista ja kaikennäköistä ihmistä - johan meitä takametsien menninkäisiä alkoi melkein ahdistamaan se väen paljous! Ja sama meno jatkui, kun lähdettiin ajelemaan Bangkokista kohti Hua Hiniä - ruuhkaa, ruuhkaa, ruuhkaa! Matkaan, joka normaalisti kestää noin kaksi ja puoli tuntia tuhertuikin nyt viisi tuntia. Kun koneessa oli nukuttu vain muutama tunti, ei maisemien katselemisesta tahtonut tulla mitään jatkuvan nukahtelemisen vuoksi. Lieneekö tähän kansan liikekannallepanoon täälläkin syynä nämä joulunseudun juhlapyhät?
|
|
|||||||||||||||||
