|
RUNO OPETTAJALLE
Kiitos lukuvuoden hetkistä,
jotka saatiin viettää yhdessä.
Kiitos, että olit ohjaamassa,
kun paljon uutta olin oppimassa.
Birgit Ahokas

KORTTI
Taas koitti päivä keväinen,
on mieli kevyt, iloinen.
Jo aukee luontoon ikkunat,
kun vuokkoset siel kukkivat.
Oi kesäaamun autuutta
en ajattele koulua
vaan nautin, nautin kaikesta
elämisen onnesta. Hyvää kesää ope!
Birgit Ahokas
RUNO OPETTEJALLE
Kiitos upeista päivistä,
ihanista hetkistä ja
kullanarvoisista muistoista!
Kiitos opettaja!

KORTTI
Jälkeen vuoden työntäyteisen
edessä on loma ja aika
omien harrastusten.
Kiitos opettajalle
Runo opettajalle
Tahdon sua täst vuodest kiittää,
ei siihen voi ees sanat riittää.
Kiitos sulle, _(etunimi), siis tästä,
jää muistot ilost ja ikävästä.
Olet aina kannustanut
ja tiukois paikois tukenut.
En tahtois lähteä äkkiä näin,
mut vuodet vierii eteenpäin.
Siispä sulle sanon: Kiitos,
kaiken kytkee yhteen muistojen liitos!
Monta on aihetta kiittää,
niistä luettelon tehdä vois.
Ehkä nyt kuitenkin riittää,
kun tärkeimmän kerron pois:
huolenpidosta, opeista tärkeistä
olen saanut sulta elämäneväitä.
Kukkiessa kesäkukkien
on tullut aika haikeiden hyvästien.
Koulutyöt pitää lomalla unohtaa
ja vapaana luontoon taivaltaa,
kedolta kauniita kukkia poimia
syksyksi saa siitä uusia voimia.
Birgit Ahokas
KORTTI
Kukkakimpun kauniin solmin
oman openi iloksi.
Siihen kimppuun sisään laitan
kaikki muistot koristeeksi.
Mukana on pienet retket,
monet, monet hauskat hetket.
Tämän kaiken saanut sulta,
kiitos sulle OPE-kulta!
Birgit Ahokas
Yksi lukuvuosi taas taakseni jää,
luonnon helmaan nyt käy tieni.
Muiston vuodesta tahdon säilyttää
on sillä paikka sydämessäni pieni.
Tässä vieressäsi taivun niiaukseen
(kumarrukseen)
paljon viisautta annoit mulle,
tosi aihetta mulla on kiitokseen,
lahjaks kukkakimpun ojennan sulle.
Birgit Ahokas
KORTTI
Elämänpolkua reunustaa
monta kultapuuta.
Naurun käpyjä niistä saa,
ei iloon tarvita muuta.
Kiitos ope sinulle,
hyvät opit soit minulle.
On aika hiljaa kiittää
ja kättä puristaa.
Nyt meidät yhteen liittää
vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme,
jälki unelmiin.
Teille laulamme nyt:
näkemiin!
Anna-Mari Kaskinen

KORTTI
Kauneimmat kukat kimppuuni liitän
ja kaikesta hyvästä sinua kiitän.
Nina Ramstadius
Liian usein sanomatta jää
pieni ja tärkeä sana tää:
Kiitos!
KESÄ runo opettajalle
Jos sulle lahjan antaa saan,
annan poutapilven ja perunamaan.
Mukaan pakkaan vielä
loputtomasti lintujen laulua,
utuisen uintiretken,
mitallisen mansikoita,
nautinnollisia nokosia,
aimo annoksen aurinkoa.
Kaikki kesän riemut!
Onnea kesän lapselle.
Hyvää kesää ope!
Kun linnunpoikaset pesästään
kesällä kypsyvät elämään.
Suo heidän kulkea maailmaa,
kokea, kärsiä, oivaltaa,
niin ensi kevähän tultua
on syvä, sointuva laulunsa
ja sydämiin se jo vaikuttaa.
J. H. Erkko
Älä koskaan kasva niin isoksi,
ettetkö voisi esittää kysymyksiä.
Älä koskaan tiedä niin paljon,
ettetkö voisi oppia jotain uutta.
Og Mandino
|
|
RUNO OPETTAJALLE
Päivänkakkara, kielonkukka,
metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen
luonnon helmaan suloiseen.
Kiitos ope (täti) , että jaksoit
talven meitä paimentaa.
Paljon huolta meistä kannoit,
nyt vois jo hiukan helpottaa.
Nämä kainot kiitokset
rakas ope (täti) ansaitset.
Birgit Ahokas

KORTTI
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Hyvää kesää
Tove Jansson
Kesäinen kiitoskortti
KUVAKORTTINA
KIITOSRUNO OPETTAJALLE
Vaikka sana "KIITOS"
on niin pienoinen,
sen jokainen kirjain
sisältää merkityksen.
Oman kiitokseni tässä ojennan,
sulle ope hyvää kesälomaa toivotan!
Birgit Ahokas
Kiitosruno opettajalle
Opettaminen saa aikaan paljon,
mutta kannustaminen
saa aikaan kaiken.
Johann Wolfgang Von Goethe

KORTTI
Kesäloma runo opettajalle
Kun luonto kukkaan puhkeaa,
kun vehreyttään kantaa maa,
ei maistu hohto koulutöiden
nyt koittaa aika kesäöiden.
Valosta jokainen voimaa saa,
voi hetkeksi huolet unohtaa
ja lennellä linnun lailla.
Birgit Ahokas
Yksi askel eteenpäin
on elämässä menty.
Nyt on aika kiitoksen
ja onnitteluhalausten.
Kiitos opettaja!
Kiitosruno opettajalle
Mistä on hyvä eskariope tehty?
Iloisista lauluista,
helisevästä naurusta,
kivoista tarinoista,
hyvästä huolenpidosta,
leikeistä, loruista ja avusta,
niistä on ____- ope tehty!
Kiitos opettaja!
On vuodet vierineet verkalleen,
ilot, surut yhdessä koimme.
Opintaivalta vuosia kulkeneet,
varman tunteen toisiimme loimme.
Mukavaa, taitavaa opastajaa
nyt kaikesta tahdon kiittää.
Näistä rikkaista yhteisistä vuosista
niin paljon muisteltavaa riittää.
Birgit Ahokas
Vaikka sana "KIITOS" on niin pienoinen,
sen jokainen kirjain sisältää merkityksen.
Nyt kesälaitumille koulusta hypellään
ja opettajaa kaikesta kiitellään.
Birgit Ahokas
Sinua ei voi unohtaa.
Aurinkokin muistuttaa
lämmöstäsi ja valostasi!
Kiitos ope!
Aamulla aurinko nousee varhain,
kesä vuodenajoista on kaikkein parhain.
Koulutkin loppuu, ei huolia näy,
kesällä kukatkin kukkimaan käy.
Voi uimassa käydä ja nukkua pitkään.
Eivät kesää kai voita asiat mitkään.
Hyvää lomaa ope!
Runo opettajalle
Mitä minä koulussa opin?
Opin kouluun kulkemaan,
ovet perään sulkemaan,
vaatteet ylle pukemaan,
kirjoittamaan, lukemaan,
niin kuin lintu laulamaan,
niin kuin kissa juoksemaan,
niin kuin kala uimaan,
tiedon jyvät puimaan.
Kiitos opeistasi ope!
Armaiset aamut kesäloman
ken ne haluais antaa pois?
Kun saanut on vapauden oman,
mikä sen parempaa olla vois?
Vihdoinkin aikaa ajatella,
omia polkujaan vaeltaa.
Ei tarvitse paineita sadatella,
mitä mielii voi itse harrastaa.
Nauti parhaista elon hetkistä,
työmurheet nyt voi jäädä taa.
Kuitenkin joskus muistathan meitä,
jotka Sinua ei voi unohtaa!
Birgit Ahokas
KORTTI
Aikansa työllä,
aikansa levolla
suvisena päivänä.
Nyt minä lepään.
Helena Anhava
Täältä voi myös löytyä sopiva
runo
kesälaitumille
ja
runoja
koulutielle
|
Pienoinen ei osaa vielä
raapustaa runoa,
ei osaa piirtää vielä
korttiin kiitosta.
Hymyllä tunteensa ilmaisee,
sillä kaiken hoivaamisesi
palkitsee.
Halit ja kiitos hoitotädille!
Birgit Ahokas
Nyt alkaa kesä,
kun linnuilla on pesä
konserttisalina puun latvassa.
Nyt alkaa kesä,
kun mulla on loma
äidin ja isän kanssa yhdessä.
Nyt alkaa kesä,
kun hoitotädin pesä
hiljenee hetkeksi leikeistä.
Nyt alkaa kesä,
kun kukkasen kannan
ja kiittelen hellästä hoidosta.
Birgit Ahokas
Päiväkodin kun aloitin,
uuden open tavoitin.
Neuvoi monta asiaa,
jotka mieleen jäädä saa.
kiitos näistä hetkistä,
jotka vietettiin yhdessä.
Ei yksikään lapselle annettu
suukko mene hukkaan,
ei iloinen ilme,
ei tyynnyttävä kosketus,
ei laulu, ei ihmeellinen satu.
Niistä tulee osa kaikkea sitä,
mitä lapsesta itsestään tulee.
Kiitos hellästä hoidosta!
Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä.
Ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Ole suojana pienelle suuri puu,
jotta pienellä juuret vahvistuu.
Kiitos suojana olosta!
Antaa lapsen elää lapsen lailla
kaikkea pelkoa ja surua vailla.
Leikkiä ja peuhata permannolla,
silloin lapsen on hyvä olla.
Katsella unia satujen saaren,
löytää sieltä pään sateenkaaren.
Kun loppuu aika lapsuuden
tulee hänestä terve aikuinen.
Kiitos huolenpidosta!
Birgit Ahokas
Päiväkodin huoneessa
iloinen on tunnelma.
Muksut siellä peuhaa ja nauraa,
kesälaitumen laulua laulaa.
Hoitotätejä jäävät kaipaamaan,
mutta pianhan taas uudelleen
tavataan.
Birgit Ahokas
Kun on oikein pieni,
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.
Hannele Huovi
Kiitos hoitotädeille!

Kiitos runo hoitajalle
Mukavaa hoitotätiä
nyt kaikesta tahdon kiittää.
Hauskoista yhteisistä hetkistä
niin paljon muisteltavaa riittää.
Kiitos runo hoitajalle
Rohkein pienin askelin
lähden koulutietä kulkemaan.
Kiitos kun kuljit vierelläni!
HOITOTÄDILLE
Silmin viattomin katsot vielä
pikkumies
On niin epävarma askel
pienten jalkain.
Mutta aika kuluu
mieheks vartut pikkumies.
Kiitos tuestasi tälle pikkumiehelle!
Elämän mutkainen polku
odottaa kulkijaa.
Kauneuden salaisuus kerran
lapselle aukeaa.
Päiväin ja vuosien kierron
hän kanssasi jakaa saa.
Sylissä hellyyden,
piirissä rakkauden,
suureksi hän varttua saa.
Kiitos hoitotädille!
=> Kiitosten valikkoon
|
|