|
Nosta malja kuohuvaa tuulta,
ota kulaus aurinkoa,
juo tähtien varjoja,
maistele kuun valkeaa viiniä.
Kohota lasisi,
se on täynnä pilvistä
pudonneita pisaroita.
Lasin pohjalla on vielä
tilkka vuoripurojen
kirkasta vettä.
Anna sen virkistää sinua!
Tahdon nähdä kukkaispellon,
kuulla helinän kissankellon.
Tahdon löytää sateenkaaren,
omistaa kauniin satujen saaren.
Poutapilviä mulla on tyynyn alla
kuljeskelen huolitta maailmalla.
Kaikkea tätä on kesä!
Päivänkakkara,
kielonkukka,
metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen
luonnon helmaan suloiseen.
Mansikat ja mustikat,
mesimarjat maukkaimmat
metsänherkut kaikki nuo
kesä kantaa meidän luo.
Birgit Ahokas
Animaatiokorttina
Kuvakorttina
Auringolle
Paistaos armas päiväkulta
vieläkin kuumemmasti,
että se veisi vilun multa
sydämen pohjasta asti.
Antaos kulta-akkunaisi
alati auki olla,
suven että leikkiä saisi
heljällä hietikolla!
Jos olis kuuma jollakulla,
voihan hän juosta veteen.
Älä vain anna pilvien tulla
kuumien kasvojes eteen.
Aamulla aurinko nousee varhain,
kesä vuodenajoista on kaikkein parhain.
Koulutkin loppuu, ei huolia näy,
kesällä kukatkin kukkimaan käy.
Voi uimassa käydä ja nukkua pitkään.
Eivät kesää kai voita asiat mitkään.
Ota hyvä mieli auringosta,
onnen korsi heinikosta.
Nosta ilonpilke silmäkulmaan;
löytyy ratkaisukin joka pulmaan.
Pehmeälle niittyvuoteelle
saan hetkeksi painaa pään,
kun aurinkoiselle nurmelle
jään toviksi lepäilemään.
Tunnen olon onnellisuutta,
ei kiire ole mihinkään
tätä suvisen luonnon ihanuutta
nyt hetkeksi ihailemaan jään.
Birgit Ahokas
Animaatiokorttina
Kuvakorttina
Kun kesällä kedolle seljälleen käy,
siellä unelmat ja haaveet itää.
Siellä elämään särmää ja säihkettä saa,
siitä päivittäin nauttia pitää.
Keskikesällä
Tähän on ihana oikaista.
Kallion kämmenelle.
Alastomana.
Uimasta päästyä juuri.
Otsalla vielä
märkien hiusten liuta.
Tässä on kesä.
Vieressä, yllä ja eessä.
Neilikan terissä telmien.
Mansikan punassa posket.
Ilojaan ilmoille huutaen
lauluna rantarastaan.
Kurotat kätesi vain
ja kas — se on kesää täynnä!
Tässä on ihana olla.
Kesäkiireitä katsella muurahaisten.
Tämä on onnea, tämä.
Katsella.
Aatoksitta.
Taivas telttana yllä
niinkuin sininen silkki.
Katossa huikean kiiltävä kultaraha.
On nyt nahka jo kypsä, on totta maarin. jo,
jopa onkin oikea Luojan leivinuuni kallio tämä.
Uuno Kailas
Jo taittui talven valta
tuo raskas, ankara, –
ja taasen kaikkialla
soi laulu riemuisa. –
Nyt luonto vihannoipi
ja lintuin laulu soipi.
Oi päivyt armahin –
sua riemuin tervehdin!
Oi kesä armas poista
nyt mielen murheisuus. –
Sä lämmitä ja loista,
luo mulle mieli uus. –
Luo mieli aurinkoinen,
niin taas ma laulaa voinen:
Oi päivyt armahin –
sua riemuin tervehdin!
|
|
Keskikesän juhlan aikaa
lintukuoro julistaa
Juhannuksen ajan taikaa
niityt, ahot pursuaa.
Suomen suvi kauneimmillaan
vehreys on vallaton,
kukkaloisto parhaimmillaan
suven alun aikaan on.
Istuskellaan puistikossa,
ihastellaan poutaa,
katsellaan kun sinisorsat
kaislikossa soutaa.
Ihmismieli nauttii, kiittää
lämmöstä ja valosta,
muisteltavaa talveks riittää
kauneudesta kaikesta.
Birgit Ahokas
Taas koitti päivä
kesäinen,
on mieli kevyt, iloinen.
Nyt avaan luontoon ikkunat,
päivänkakkarat siel kukkivat.
Oi kesäaamun autuutta
en ajattele murheita
vaan nautin, nautin kaikesta
kesäaamun onnesta.
Birgit Ahokas
Verhoja heiluttaa
vire kesäisen tuulosen.
Mielessään aistii
luonnon kauneuden.
Kielojen kukinta
mieleen tuo kesän,
pääskynen rakentaa
räystääseen pesän.
Suven armas aika jo koitti.
Birgit Ahokas
Animaatiokorttina
Kuvakorttina
Taa metsien
kerä auringon vaipui kuin etsien
saturantoja oudomman maan.
Vanamoiden ja mataran tuoksu
suven raikas nyt yllä on haan.
Yön ruskojen
hämy tietä käyn lempeesi uskoen
tutun hiljaisen ikkunas taa.
Sinut löytäen, lauluni hellä
yli koivikon kaikua saa.
Taa lehvien
tämä kutsu soi luoksesi ehtien
univerhossa silmäskö lie.
Tänä yönä jos naurusi helkkää
minut pilviin se riemullaan vie.
Lopeta
kesällä uurastus työ,
lauteilla loju ja löylyä lyö !
Sivele itsesi hunajalla,
kuningatarten lahjalla ihanalla
Kiitolliseen mieleen hiljaa vaivu,
Onnelliseen oloon rauhassa vaivu
Anna aatosten rauhassa mennä ja tulla,
Oikeus itsesäs hoivata sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
Joka hetkestä nauti ja itseäs helli.
Niityllä sirkka viulua soittaa,
tahdissa sääski tanssia koittaa.
Aurinko kultaa nurmien nukkaa,
puuta ja kukkaa.
Suvituuli korvaan kuiskii
taikasanoja, kun huiskii
koivuvasta pintaan paljaaseen
virkistäen kehon väsyneen.
Pian istuu puhdas ihminen
kesäyön ihmeisiin uskoen
näkee virvatulten palavan
lammen pinnalla armaansa kuvan.
On kallioimarteessa kukkia
omat varpaat ilman sukkia
auringonkin huomaa tanssivan
kuu sille siihen antanut on luvan.
Tyynyn alle kerää seppeleen
kedon kukat poimii varoen
haukkaa vielä sillin suolaisen
kera kunnon palanpainikkeen.
Sitten päänsä tyynyyn kallistaa
rakkaimpaansa uneen odottaa
vaikka aamulla ei muistakaan
kuka saapui vettä antamaan.
Ihanaa on viettää valon juhlaa
aurinko säteitään kun tuhlaa
ihanaa on kerran vuodessa
humaltua mettä juodessa.
Luonto leppyi lempeäksi
kovan kiireen kolhimille,
työpaineen pakottamille.
Suvi salli suloisintaan,
kesä kantoi kauneintaan,
nurmi tuoksui,
linnut lauloi,
tuuli leyhyi leppeästi.
Järvi hohti hopeoina,
kultatähtinä kimalsi,
timantteina tuikahteli.
Kaikki kiireet katosivat
saunan sylissä somassa,
paineet pois jo putosivat,
järven lempeen lainehille.
Hyttysen hyrinä, ukkosen jyrinä,
purojen juoksu, mataran tuoksu,
matojen tonkija, onnekas onkija,
mansikkamaito - kesä on aito!
Kedollinen kukkia!
Saavillinen saunahetkiä!
Hyppysellinen hauskuutta!
Litra laulua!
Aimo annos aurinkoa!
Suven suloisuutta!
|
|
Kesän usva lampeen hiljaa vaipuu
illan rusko kultaa koivuhaan.
Käen kukunta jostain kaukaa kaikuu
tuo tunnelmaa iltaan rauhaisaan.
Saunarannassa leijuvan savun hajuun
kedon kukkasten tuoksu sekoittuu.
Keskikesän suuren juhlan tuntuun
ihmismieli auvoisna antautuu.
Birgit Ahokas
Kas jo metsä viheriöi,
Kohisee jo kosket,
Ilmassa ja maassa soi
Kummallinen kuiske.
Puussa lehti värisee
Tuulen suloisuutta,
Joet ja norot lirisee
Eloansa uutta.
Lämmintä ja valoa
Maa poveensa juopi,
Kukkasia kauniita
Meille taas se tuopi.
Jo saapui suven aika
ja kesän ihanuus,
tää vehreys, sen taika
on aina ihan uus.
Nyt linnut sinitaivaan
kauniisti visertää,
ja aallon kaarnalaivaan
käy reima tuulispää.
Se vuosi vuoden jälkeen
mun valtahansa saa,
oot vehmastoista kaunein,
sä kesäöiden maa!
Suvivirrestä mukailtuna
Heilu keinuni korkealle,
linnut ne laulavat häitä,
minä olen nuori kuin päivänkukka,
en muistele suruja näitä.
Heilu keinuni korkealle,
nythän on
kesäinen ilta,
mesimarja maistaa
ja tuomi tuoksuu
ja kuulas on taivahan silta!
Larin-Kyösti
(1873 -1948)
Nauti uusia perunoita ja
voita,
mansikoita ja
makkaroita.
Tee saunaan
tuore vasta,
varpaat
veteen kasta.
Hakkaa
liiteriin halkoja,
oio
nurmikolla jalkoja.
Ihastele poutapilviä,
siristele auringossa
silmiä.
Haista kesän
tuoksut,
unohda turhat
juoksut.
Muista paljon
lekotella,
laiturilla
elämää hekotella.
Mieti
kivoja juttuja,
tapaa
ystäviä ja tuttuja.
Älä
murehdi ötököitä,
vietä
ihania kesäöitä!!!
Kesä on kuin perhon lento.
Kaunis, lyhyt ja
hennon hento.
Aika kuluu mutta muistot jää,
ne rikastuttavat elämää.
Avaan kesään ikkunan,
siihen kukkakimpun asetan.
Lasillisen helmeilevää kohotan,
Sulle hyvää kesää toivotan!
Birgit Ahokas
Animaatiokorttina
Kuvakorttina
Kuka nyt kaipaisi tunkkaista baaria
kun lintujen kuorot laulaa fan-faaria
Aurinko kiertää suuria
kaaria
matkaamme kohti mökkejä, saaria.
Unelmia täynnä on kesäinen yö,
vain airojen lapa vettä lyö.
Ystävät kuunnelkaa hiljaisuutta,
siitä saatte voimaa, virtaa uutta!
Koivut huojuu tuulessa
ja laineet rantaan lyö.
Mikä oiskaan hienompaa,
kuin tämä lämmin kesäyö.
Auringon valoa yöksikin riittää
ei päivänvalo sammu pois.
Yötöntä yötä pohjola kiittää,
jospa tällaista aina olla vois.
Suvivirsi
Turu
murttel
Ei nyv
voi
kieltä
kettä
on suvi
koittanu.
On
vihriänä
mettä...
ja lämpö
voittanu.
On
kukkinu
jo tuami,
pian
rinkelplummakki.
On
siksens
hiano
Suoami;
voi
nährä
kummakki
On
saatu
viljat
multta
ja
potui
pinnalla,
on
Siikliä
ja
Kultta
Van
Goghin
rinnall.
Ei
voi
ku
ihmetell
kuimpall
o
siunattu
meit
vuasi
vuare
jälkke
ja
palj
o
annettu
O'
nimpal
nätti
aikka
et
syrän
pakahtuu.
Nyt
suvivirret
raikkaa,
ku
alko
kesäkuu.
Taas
peipol
laulu
riittä
ja
rastaal
oksallans
voi
Taivaa
Pappaa
kiittää
ny
turkulainen
kans.
Hiuksia leyhyttää lauha tuuli,
tienvarressa mansikat punertaa.
Käenkukunnan kaukaa korva kuuli,
se suven sointuja tavoittaa.
Kuljen kesäisen koivikon laitaa
sen vehreys mielen valloittaa.
Ihailen runkojen valkoista raitaa
katse löytäiskö mitään kauniimpaa.
Soudan hiljalleen järven selkää
laineet veneen kylkiin liplattelee.
Tällä hetkellä mieli ei mitään pelkää
kaislat rannan tuulessa suhisee.
Kaikki pakko on ottaa irti tästä,
sitä mitä kesältä odotan.
Nauttia väreistä, lämpimästä
kovin lyhyt on suvi pohjolan.
Birgit Ahokas
Sadesäällä, hyvällä päällä,
iloinen kieli, huoleton mieli.
Tästä se alkaa aika oma
nyt kun alkaa kesäloma.
Niitty tuoksuu, kukat heräilee
perhosparvet niissä lentelee.
Kesä hehkuu, uusi päivä alkanee.
Käki kukkuu, aamu valkenee.
Birgit Ahokas
Niitty tuoksuu, kukat heräilee
perhosparvet niissä lentelee.
Kesä hehkuu, uusi päivä alkanee.
Käki kukkuu, aamu valkenee.
Birgit Ahokas
Ihana tää kesä sää
päivätkin on pidempää,
mennään kaikki ulos vaan
sieltä puhtia päivään saa.
Kesäpäivä aurinkoinen
pihalla myös ulkotöiden,
aika kuluu nopeasti
mieli virkeä, on iltaan asti.
Aamun kirkkaus on niin kuin laulu.
Itse taivas lepää järvessä.
Liikkumatta, autuaina pilvet
uneksivat ilman äärillä.
Kaislat välkkyy kastepisaroista,
metsä hymyy läpi kyynelten.
Kaukaa, helisten ja värähdellen
rastaan huilu jumalallinen.
Saima Harmaja
KATSO MYÖS:
|
|
 |
Eino Leino
kesärunot
|
|
Eino Leino | Lapin kesä
Mä metsän polkua kuljen
kesä-illalla aatteissain
ja riemusta rintani paisuu
ja mä laulelen, laulelen vain.
Tuoll´lehdossa vaaran alla
oli kummia äskettäin,
niin vienoa, ihmeellistä
all´lehvien vehreäin.
Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vain sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.
Eino Leino
Ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset? -
Sitä utua unhota et.
Eino Leino
Mä lykkään purteni laineillen
ja järven poikki sen ohjaan
ja lasken salmia saarien
tuon pienen poukaman pohjaan.
Ja rannalla lahden tyynen sen
on tuoksuva tuomilehto,
koti peippojen, kerttujen keväisten
ja laulujen, tuoksujen kehto.
Mut varjossa lehdon vilppahan sen
on neitonen tummatukka,
mun leppäkerttuni keväinen,
mun lauluni, lempein kukka.
Eino Leino
Järven taakse tehtiin venheretki,
järven taakse talontyttölöihin,
siellä viivyimme me päivän kaiken:
Aamu aholl' oltiin mansikassa,
ilta pihamaalla karkeloitiin -
yö? - se maattiin aitass' impysien.
Purjepurrella kun
sitten sieltä
pois me aamun tullen laskettihin,
muilla kaikill' oli joku muisto,
millä ruusu, millä lemmen kukka
millä kielokimppu rinnassansa.
Minä yksin ilman olin, eipä
kukkaa suonut impi mustakulma -
antoi oman nuoren sydämensä.
Kotirantaan päästyämme,
toiset
riistivät jo kukat rinnaltansa,
mutta kauvemmin ja hellin huolin
immen sydäntä mä säilyttelin -
heitin pois sen vasta viikon päästä.
Eino Leino
Terve päivä Pohjolahan,
Terve Suomehen suvinen aika!
Terve lepikot lehtimään,
Kullan käköset helkkymään,
Terve lämpimät lounatuulet,
Lemmentuulet tuoksumaan,
Veet sinertämähän,
Maat vihertämähän,
Taivahan auteret tanhuamaan!
Paistaos armahin aurinko!
Terve päivä Pohjolahan,
Terve huomenen korein koitto,
Terve järeys järjen jään,
Terve sätehet lemmen sään!
Terve taivahan, maan ihanuudet,
Tuoreet uudet nyt ja ain',
Puut punertamahan,
Suut sorisemahan,
Kun sydän sykkivi syntymämaan,
Paistaos armahin aurinko!
Eino Leino
Suvi-illan vieno tuuli
huokaa vuoren alta,
hongikon polkua hopeoipi
kuuhut taivahalta.
Hiljaa huojuu korven honka,
kaukana käkö kukkuu,
vaieten astuvi vaeltaja,
mielen murhe nukkuu.
Eino Leino
|
|
Auringonsäde olla jos voisin,
päiväntähtönen pienoinen,
riemuiten minä karkeloisin
keskellä kummun kukkasien;
suudella kukkasten umppuja sais,
taivaalle taas sitten katsahtais.
Auringonsäde olla jos voisi,
taivaalle taas sitten katsahtais.
Saapuissa vienon, rauhaisen illan,
kukkaset tyynnä kun uinahtaa,
saa yli ilmojen kultaisen sillan
auringon linnaan ratsastaa;
siell' elän loistossa, leikkiä lyön,
sinne ei saavuta varjot yön.
Käyn yli ilmojen kultaisen sillan,
sinne ei saavuta varjot yön.
Eino Leino
Mä yksin soutelen yössä
ja laulelen hiljakseen
ja katson, vierellä venhon
kuin leikkivät väreet veen. Ja aaltojen laillapa aatteet
myös mulla ne karkeloi,
ne eelle purteni entää,
en seurata niitä voi.
Ja tuonne ne aattehet kiitää
kodin armahan valkamaan,
siell' äitini varmaan valvoo
ja vuottavi poiuttaan.
Mut aatteita paljon, paljon
jää purteni jälkehen:
jäi impeni ihana sinne
surumielellä rannallen.
Oi, onkohan taivaan alla
viel' onnea suurempaa,
kun keskellä kahden lemmen
näin lempien soutaa saa!
Eino Leino
Oli kerran kuin vene vierinyt
ois kirkasta järven pintaa
ja aurinko aaltoja lämmittänyt
ja rantakallion rintaa.
Oli kerran kuin vene laskenut
ois kallion kaunihin alle,
kaks kaahlannut hietaa valkeaa,
kaks kulkenut kukkulalle.
Ja eikö aurinko painunut
taa saarien, salmensuiden,
ja tullut ilta ja tullut yö
yli laaksojen, laulupuiden.
Ylt´ ympäri tanhusi ternehet yön,
utu ulapanaalloilla sousi,
unen vallassa laaksojen lammet ui;
ja uni se nousi ja nousi.
Se heilahti oksalta oksalle,
se kukasta kukkahan hiipi;
me seisoimme vuorella käsikkäin
ja kuulimme, kuinka se hiipi.
Eino Leino
Runoelmasta
Hymyilevä Apollo
Oi, katsokaa, miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat?
Tai ootteko koskaan
te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat,
lepinkäiset tokko ne leijuivat,
ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? -
Sitä tuoksua unhota et.
Ja ootteko
mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyikö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset? -
Sitä utua unhota et.
Eino Leino
Minä tahdon maljani tyhjentää,
kun ensi leivoset laulaa,
kun koivut on hiirenkorvallaan
ja vuorilla virrat pauhaa.
Ja
tahdon ma lauluni lahjoittaa,
kun ensi joutsen soutaa,
kun kukka on puussa
ja kukka on
maassa
ja lehdot leikkihin joutaa.
Eino Leino
KESÄRUNOMinä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.
Eino Leino
|
|
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti,
kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino
Pyhät on pihlajat pihalla,
pyhä on kukka pihlajassa,
marjaset sitäi pyhemmät.
Pyhä on kuusikon käkönen,
pyhä on suvinen ilta,
pyhempi Juhannusjuhla.
Pyhät on immen huulten marjat,
pyhät on ruusut neien posken,
pyhin puhtaus sydämen.
Puukko lyötiin pihlajapuuhun
suvi-iltaman sulossa,
kevätlinnun kukkuessa.
Poika julma neion nuoren
miellytti metisin kielin
alla pihlajan pyhäisen
äiti vanhan nukkuessa.
Eino Leino
Minä kuulen kuink'
kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen,
nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot ja muut
Eino Leino
Luo
suvinen,
suuri
taivas
iloita
inehmon
mielen,
ajatusten
ailakoida;
veä
päälle
päivän
kaari,
kaarelle
korea
impi,
kuontalo
kätehen
neien,
kultavillat
kuontalohon;
neiti
kullat
ketreäisi,
huolisi
hopeiset
hunnut,
minun
polon
pääaloille,
uron
uinuvan
ylitse,
ettei
pistäis
sääsken
piikit
eikä
yölliset
itikat.
Eino
Leino
Oi, katsokaa miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähnehet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat.
Eino Leino
Oli kesiä ennenkin mulla,
suvi-aikoja suuriakin,
mut kukat ne umppuunsa kuoli,
nuput nuoret kyynelihin.
Nyt aukee ne kaikki, kaikki!
Maa kukkii ja rehoittaa,
maakerrat kertojen päällä
päivän paistetta uhoaa.
Nyt kukkii ne kaikki, kaikki,
kesät entiset kilpaa vaan:
tuolla yks terälehtiä tekee,
täällä toinen jo marjojaan.
Meill’ on niin kiire, niin kiire!
Emme ehdi me vuottamaan.
Maa kukkivi vuodesta vuoteen,
meillä yksi on vuosi vaan.
Ja yksi on vuodessa kesä.
Ikä ihmisen lyhkänen on:
päivä yks kun lehteä tekee,
jo toinen on marjaton.
Eino Leino
Siniselkä siellä täällä,
niitut alla, pellot päällä,
kaivonvintti, viiri, talo,
sorsa saunan eessä, lahti.
Saaren takaa airon tahti.
Ken sen kesäyössä eli,
hälle autuus hämärteli,
on hän outo maailmalla,
vieras vieraan orren alla.
Eino Leino
Eino Leinon
itsenäisyyspäivä - isänmaa runoja
Eino Leinon
joulurunoja
Eino Leinon
juhannusrunoja
Eino Leinon rakkausrunoja
Eino Leinon
muistovärssyjä
|
|
