Näin kuljen kanssasi ihminen,
sen pienen haihtuvan hetkisen,
kun iltani koittaa ja matkani jää
kuule silloin pyyntöni pienoinen tää.
Ilot, surut on kohdattu ne jakaen,
metsät ja polut näin yhdessä kulkien,
siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen,
vierelläin kuljethan matkani viimeisen.
Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiralasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
tietämättään kohti taivasta kulkee.
Hautakummun alla nukkuu syvää unta,
ympärillä avautuu sateenkaaren valtakunta.
Sydän pieni sammui kesken leikin,
minne lienee enkelin siipi veikin.
Siellä ei varmaan kylmyys ja pelko paina,
elämä oli vain lyhyt, lyhyt laina.
Vaikeni hiljaa ääni tassujen
ei juokse Roope vastaasi
enää haukkuen
Nyt on aika kauniiden muistojen
vaali niitä
ja säilytä rakastaen
Suru kun kalvaa ja ikävä on
sä muista
sun ystäväsi nyt hyvä olla on.
Niin yllättäen, äkkiä lähdit
sä pois emme sua vielä antaneet ois.
On suru, kaipaus suunnaton mutt’
tiedämme sun hyvä olla nyt on.
Jos ajan saisin takaisin
sen meidän yhteisen retken.
Mitä siitä muuttaisin?
Vain sen
viimeisen hetken.
Olisin tahtonut olla vierelläsi,
hellästi
sylissä pitää.
Kulkea tukien kanssasi,
antaa voimia lisää.
Lähdithän rauhassa unessa,
luokse muiden rakkaiden,
lähdithän
kivutta tuskatta,
luo jo meitä ennen menneiden.
Tule uniini,
päivieni ajatuksiin
jää sydämeeni asumaan.
Kaipaan sinua kaipaan
niin,
tule meitä tänne katsomaan.
Sulle *** lainata voin,
sanoi Jumala minulle kerran.
Sille kaksitoista vuotta elämää soin
tai vain muutaman tuokion verran.
Sinun tehtäväsi on sitä rakastaa,
kunnes se ylittää elämän rajan;
saat nähdä vaivaa ja uurastaa,
sen pienen elämän ajan.
Se tuottaa sinulle monet huolet
ja usein vie vaivasi hukkaan,
mutta surustasi se kantaa myös puolet
ja sen muistot ei unohdukaan.
Se on maasta ja maaksi sen tultava on,
en muuta voi luvatakaan.
Eihän surusi ole pohjaton,
jos et sitä iäksi omaksi saakaan?"
Ja vastasin Herralle näin;
''Olkoon niin, antaa surunkin tulla,
koiranpennulle, jonka sinulta sain,
on silti kylliksi hellyyttä mulla.
Olen onnellinen, että omistin sen,
joka hetkestä kiittäen.
Ja surun tullessa tuskallisen,
sen kestän ymmärtäen.
Ja kun ystäväni on lähtenyt koirien
taivaan maahan,
tämän kiistojen maailman jättänyt,
sen muistoksi kuulkaahan,
otan toisen ***,
heiluvahäntäisen haukahtajan.
Sitä rakastan ja hoidan sen
pienen elämän ajan.
Hetki jolloin kanssasi olla
sain
oli unta jo tänään vain.
Rakastan sua edelleen,
ei mikään tule väliimme.
Vaikka kaukana olet tästä lähtien,
sydämessäni paikkasi ikuinen.
Aina kuljet mukanain,
ajatuksissain ja teoissain.
Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
sinua paljon rakastin.
Niin monet kerrat, tähän rantaan,
olemme tulleet ennenkin.
Jättäneet kahdet jäljet santaan,
nyt yhdet vain vie takaisin.
Siis hyvää matkaa, ystäväni,
en enää puhu enempää.
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää,
muu on nyt yhdentekevää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
sinua paljon rakastin.
Aurinko laskee, jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
PYRSTÖTÄHTI-RUNO
Nousin selkään pyrstötähden,
valon maahan kulkemaan.
Älä sure, että lähdin,
sydämees jään asumaan.
Täältä takaa tähtitaivaan
häntääni mä heilutan.
Elämän mä elin parhaan,
sua aina rakastan.
Ruskeat silmät sä tänään suljit,
yli sateenkaarisillan pois luotani kuljit,
kyyneleet silmiäni kirveltää,
sydän täynnä on ikävää,
paljon oli ikää ja vaivaa,
alkoi kipu tassujani painaa,
sohvan nurkka on tyhjä nyt,
kun olet luotamme lähtenyt,
hyvää matkaa persoona suuri,
uskon kuitenkin kävi mulla tuuri,
sinut luonani pitää kauan mä sain,
vaik vuodet tuo tuntuu hetkeltä vain.
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.
Ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni
ääntä sydämessäsi.
En ole poissa,
kuljen mukanasi,
aina sinussa.
Vaikka erkanee tiet
päällä maan
jää jäljelle muistojen silta.
Sinut muistojen sillalla
kohdata saan,
joka ikinen päivä ja ilta.
Ei kipua, ei vaivaa enää,
olet saapunut rannalle
Rauhan maan.
Muistoissa – vaikka nyt poissa,
tulet kanssamme kulkemaan.
Olen elämänpolkuni kulkenut
ja parhaani tehnyt.
Saanko siis astua toiselle
puolen ja päästä vapaaksi?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu
kutsuvan minua kohti lämmintä
ja elävää valoa
Tahdon lähteä. Tahdon todella.
On vaikeaa jäädä. Parhaani yritän
ja koitan hetken tässä olla,
Niin sinä saat minusta vielä
kerran huolehtia ja minä kokea
suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja
sinua pelottaa, sillä tunnen
kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana.
Kiitos, kiitos, että olet
minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin
rakastan sinua. Siksi on
niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi
vielä kerran, ja sano sanat,
jotka toiveeni koska välität
minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua pois.
|
|
SATEENKAARISILTA-RUNO
Sateenkaarisiltaa pitkin
käy ystäväni tie.
Siellä sillan tuolla puolen
sillä hyvä olla lie.
Birgit Ahokas
Kun kaipaus ja ikävä
polttaa niin, että satuttaa,
kuuntele silloin sydäntäsi,
joka kertoo sinulle,
että se oli onnea ja iloa
parhaimmillaan,
ja nyt muistot ovat kauneinta
mitä sinulla on.
LYHYT MUISTOVÄRSSY KOIRALLE
Kuljemme kuin kuunnellen,
on poissa jotain hyvää.
Sitä emme tavoita katsellen
ja tunnemme surua syvää.
Nousin päälle iltatähden
avaruuteen kulkemaan.
Anteeks anna, että lähden
Luokses jää muistoni asumaan.
Avaruuden tähtihaasta
tassullani vilkutan,
ikiunen ihmemaasta
viestin kerron rauhaisan.
Birgit Ahokas
Tyhjä kaulapanta naulassa
työtön talutusremmi ovenpielessä,
vaan tuhat iloista muistoa
niiden täysiltä ahkerilta päiviltä
muistuttaa:
Oli se elämää täysin rinnoin!
Kerran on kuoltava parhaidenkin,
ystävän syliin tai kesken lenkin.
Yhdessä touhuttiin niitä ja näitä,
pelättiin teltassa ukkossäitä.
Ikävuosia jo kertyi molemmille,
me ei piitattu siitä vaan naurettiin sille.
Vuodet yhteiset taakse nyt jäädä saa
kun kutsuu mua luokseen toinen maa.
Tuttuun pihaan sä päätit elonretken.
Toivon - olisit vielä viipynyt hetken.
Nurmen peittoon pehmeään,
peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää,
kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot,
siniset on niityt, pellot.
Ei untani voi estää,
vain ystävyys se yhä kestää.
Älä itke, vaikket näe syksyn kirjavia lehtiä.
Älä itke, vaikket tunne lumihiutaleita kuonollasi.
Älä itke, vaikket saa joululahjoja ja vietä joulua.
Älä itke, vaikket voi juosta keväisellä pellolla.
Älä itke, vaikket nää kesän auringon paistetta.
Älä itke - sillä minä itken.
Alla taivaankaaren tumman uinuu maa,
pitkän päivän touhut nyt jo nukuttaa.
Nyt hiljaa silmäs sulje ja pääsi pieni
paina unenkeijun kainaloon.
Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.
Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys,
lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä,
jossa kuljimme yhdessä ja
etsit aurinkoiselta
pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle
katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi
mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet
surun hiipivän sydämeesi.
Ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi,
aina sinussa.
Lähdit niin hiljaa,
että aamu vain kuuli.
Sylissään matkalle
sinut kantoi tuuli.
Mutt’ sydämiimme
läpi elämän
jätit muistosi lämpimän.
Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni,
mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
LEPÄÄ RAUHASSA RUNO KOIRALLE
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.
Muistot kauniit voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Ei jaksanut sydän kultainen,
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.
Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takinvuoret,
kaikki ne revityt lelut, puunkuoret...
Vain jokainen muisto,
hetki täynnä elämää,
kun näitä muistelen
-
en koskaan yksin jää.
Kauniina nauhana vuosien päivät,
helminä jokainen muistoiksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist` en yhdenkään kadota sallis.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin,
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin.
Katseesi kopin pienessä ikkunassa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen,
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.
Hannele Vänskä
Monet reissut ja retket
sinun kanssasi tein,
olit koira, parhain ystäväni,
joka selkäänsä ikinä minulle
kääntänyt ei.
Katosi vanhuuden kivut ja vaivat,
sua odotti se koirientaivas.
Kiitos kun luonamme olit
pitkän hetken, tein sun
kanssas ikimuistoisen retken.
Vaikka pahalta tuntuu
ja surettaa, sinä minulle
annoit paljon muisteltavaa.
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikossa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella
Aika on se, joka parantaa haavat
niin kauan kyyneleet vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin itsestään
ja vaihtuvat hiljaiseen ikävään.
Aivan lähellä, ihmiseni,
niin lähellä, että joskus
minä käyn luonasi,
pelmahduksena hiekkakuopan reunalla,
kosteana kosketuksena poskellasi,
lämpimänä välähdyksenä
vieraissa koiransilmissä,
hännän heilahduksena
näkökentän laitamilla,
juoksevan koiran vapautuneessa riemussa.
Enkä minä sure kuten sinä, ihmiseni,
sillä kaipuun tuska ei voi
koskea minuun täällä,
ei mikään maallinen kipu
tavoita minua enää,
vaan minä odotan sinua sellaisena,
kuin minut muistat parhaina vuosinani.
Minä odotan sinua,
joten älä huoli, ihmiseni,
me tapaamme vielä,
maailman häviävissä hetkissä,
suurten koirien taivaanpellolla.
|
