| | |
|
1. Jumala itse on
heidän luonaan
ja hän pyyhkii heidän silmistään
joka ainoan
kyyneleen.
- Joh. ilm. 21:
3-4
3. Eloni ehtoo viime ruskotus
suuri,
säde pilvestä, yö kun lankee juuri
ylitse nääntyvän, unhoon uupuvan maan,
sinulta voiman kauniina kuolla saan.
Aarni Kouta
(1884 - 1924)
7.
Ihmisen henki on,
se on syttynyt säteistä auringon
ja päivän puoleen se halaa.
Aarni Kouta
(1884 - 1924)
8. Rauhassa menen levolle
ja nukahdan.
Sinä Herra, sinä yksin olet
minun suojani,
minä saan elää turvassa.
- Psalmi 4:9 -
9. Niin kuin muuttolintusen tie
taivasta kohti kulku vie.
Kuin unelma kiitävi elämä pois
kirkkaus rantahan kodista maan.
|
2.Mi autuus helmaas nukkua,
Sä uniemme maa,
Sä kehtomme, sä hautamme,
Sä aina uusi toivomme,
Oi Suomenniemi kaunoinen,
Sä ijankaikkinen!
Aleksis Kivi
4. Tuonen viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.
Aleksis Kivi
5. Pois ovat murheen kyyneleet
jo iäks siellä haihtuneet
ja tuskat levon saavat.
Philipp Nicolai
(1556 - 1608)
6.
Tien päähän jo päästy on,
en takaisin kääntyä tahdo, en saat.
Laill’ laskevan auringon
elon autuutta siunaan ja ihmisten maata.
Aarni Kouta
(1884 - 1924)
10. Raskas laina on kaikki,
elämä kaikkineen,
loppulaskua tehden
päättyvä tyhjyyteen.
J.H.Erkko
 |
|
11.
Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin;
puutarhani on sirpaleita täynnä.
Edith Södergran
(1892 - 1923)
13. Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin
sinisen veden yli.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen
on varma.
Edith Södergran
(1892 - 1923)
15.
Vetten sinivälke, vieno lammen läike,
kaipauksen oudon sieluun luo.
Ajat menneet, matkat entiset,
muistelmat mielehen tuo.
H.J. Nortamo
(1860 - 1931)
17.
Taivas tuolla näyttää
maahan laskevan,
kerran tuonkin kohdan varmaan saavutan.
J.H.Erkko
(1849 - 1906)
19. Pysähtyi sydämes pursi
rauhan vienoille vesille,
armon auringon sylihin.
J.H. Erkko
(1849 - 1906)
22.
Sua huudan tuhannesti -
pois ootko kokonaan?
Ei – jotain ikuisesti
sinusta pitää saan.
Jää jäljelle ees hiven
sinusta: muistos jää.
Kuin kalliin jalokiven
sen tahdon säilyttää.
Kaarlo Sarkia
(1902 - 1945)
23. Veet syvät päilyvät ikävää.
Puut yllä häilyvät syväin vetten.
Ma tiedän, etten sua enää nää.
Tie luotas lähtien hämärtää.
Vain kuvat tähtien syöpyy veteen:
Niin silmäin eteen sun silmäs jää.
Kaarlo Sarkia (1902
- 1945)
24. Hän, joka pääsee levon maahan,
saa levätä kaikkien töiden jälkeen,
niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.
- Hebr 4:10 -
25. Jo sieluni rauhaa halaa,
jo saanen, Herra, mä armos sen!
Yks tähti yössäni palaa:
sun lupaukses valkoinen.
Juhani Siljo
(1888 - 1918)
28. Se, mikä on pysyväistä
ja antaa elämälle arvon,
se ei ole maine eikä ylistykset,
se on tehtävä,
olkoon suuri tai pieni,
jonka vuoksi olemme eläneet.
Z. Topelius
(1818 - 1898)
30. Suo lempeä ilta,
yö laupias suo,
ja tähtinen silta
yön ylitse luo!
Otto Manninen
(1872 - 1950)
32. Hän sinne eellä lähti,
luo siellä odottaa,
on hellä johtotähti
lähemmäs Jumalaa.
Otto Manninen
(1872 - 1950)
.jpg)
37. Veet viihtyy, tyrskyt tyventyy,
vuo syventyy.
Häät häipyy, vieraat vähenee,
yö lähenee.
Yö uinua sun syleilyys, suur' iäisyys.
Otto Manninen
(1872 - 1950)
38. Pitkä on päivien retki
illan himmeyteen.
Yksi on autuas hetki
kivusta
uupuneen;
nukkua siintoon illan.
Saima Harmaja
(1913 - 1937)
39. Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
Aleksis Kivi
|
12.
Tosin loppuvat kerran
askeleet vaeltajilta,
kukin vuorostaan on nukkuva
syliin maan.
Vaan katso; kaikki he kuitenkin
mukana ovat, nekin, joiden tomu
on uupunut vaeltamaan.
Uuno Kailas
(1901 - 1933)
14. Tuhatmuotoisen elämän laulu:
tuhatkasvoisenkohtalon laulu,
sama kuitenkin ajasta aikaan
kuin kierto auringon,
yks’ yhteinen kaikelle sille,
mikä syntyy ja häviää.
Sävel vaihtuu ja laulajat,
mutta ei katoa laulu, se jää.
Uuno Kailas
(1901 - 1933)
16. Suven suuremman tullen
sato kallis kerran
on karttuva laariin
elonkorjuun Herran.
Uuno Kailas
(1901 - 1933)
18. Herra, valista meihin
kasvosi laupiaat,
kunnes armosi alla kukkivat
roudan maat!
Vaivassa vaeltaneihin,
Herra valista meihin,
kasvosi laupiaat!
Uuno Kailas
(1901 - 1933)
20.
Kevyt, autuas, pieni aivan,
enkeli viaton,
joka jälkeen leikkinsä vaivan
nukkunut on.
Uuno Kailas
(1901 - 1933)
21.
Tuli kaunein kaikista
enkeleistä
minun lohduttajakseni päälle maan.
Nyt vast’ olen ihminen: mulle
hänen kauttaan kaikki annetaan.
|
Kaunis
toivotus poisnukkuvan vuoteen äärellä
Toivotan Sinulle
hyvää matkaa
minne sitten
oletkin matkalla! |
26. Minä lähetän enkelin
sinun edelläsi varjelemaan
sinua tiellä ja johdattamaan
sinua siihen paikkaan, jonka
minä olen valmistanut.
- 2. Moos.23:20 -
29. Nyt olet päässyt lepohon,
niin syvä, hyvä unes on
kuin kukan kankaalla
on valkolumen alla.
J.L. Runeberg (1804 - 1877)
31. Tää elon lyhyt retki
se loppuun rientävi.
Kun joutuu päätöshetki,
vie meidät luoksesi.
J.L. Runeberg
(1804 - 1877)
33. Hiljaa, hiljaa! Ilta on.
Taivas tummeneepi,
luonto tyytyy lepohon,
maa jo himmeneepi.
J. Mustakallio
(1857 - 1923)
34. Kauniina nauhana vuosien päivät,
jokainen helminä muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmis't en yhdenkään kadota sallis.
Koskaan ei tiedä onko aikaa
paljon vai vähän,
Yht' äkkiä huomaa,
se päättyikin tähän.
35.
Meille kirkkain muisto myötä
jäi kuin tähti päälle maan.
Otto Manninen
(1872 - 1950)
36. Taa taival kevätkuinen
jäi toivon kukkineen.
Vie polku kuurapuinen
nyt kotiin viimeiseen.
Otto Manninen
(1872 - 1950)
46. Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden,
kiitos vuosista jälkeen sen.
Sua kaipaan aina, veli kultainen.
47. On maa,
johonka unten jäljet katoaa.
Lähemmäs sitä askeleeni vie
jokainen tie.
Min täällä menetin, sen löydän sieltä,
mi täällä soperrusta, selvää kieltä
on maassa, missä harha hajoaa.
Saima Harmaja
(1913 - 1937)
48. Kun iäisyyden kutsu soi,
ei
ihmiskäsi mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin
tietää sen.
49. On lepo
jossain,
särkymätön, syvä rauha.
On palo lemmen,
on käsi kaivattu, lauha,
Aurinkovirta
on, johon tuskani syvyys
aaltoo ja vaipuu.
On iankaikkinen hyvyys.
Saima Harmaja
(1913 - 1937)
|
|
|
27. On
maa,
johonka unten jäljet katoaa.
Lähemmäs sitä askeleeni vie
jokainen tie.
Min täällä menetin, sen löydän sieltä,
mi täällä soperrusta, selvää kieltä
on maassa, missä harha hajoaa.
On siellä toivo totta, turhaa pelko,
salasta himmeimmästä kirkkain selko,
ja syvin tuska enin lohduttaa.
Kas, kyyneleet
nuo, joihin ovat kummunneet
poveni katkeruus ja raskaat surut,
on vuorilähde, josta voimaa juon.
Jos tuon
ma sinne halvan rakkauden murut,
käsiini jalokiviaarre jää,
mi kimmeltää.
Ja vainajat
säteillen siimeksessä kulkevat
– oi ikävöity, vastassani lienet.
Ma tartun käteen, jok’ on kylmennyt,
nään hymyn, jonka laskin hautaan varmaan.
Syliini siellä nostan lapsen armaan,
min kasvot pienet on täällä kielletyt.
On maa,
johonka kaikki polut katoaa.
Ken siellä on, ei katso heijastusta,
mi meitä valaisee, kun tie on musta.
Hän katsoo silmiin itse Olevaa.
On Rauhan maa.
Saima Harmaja
(1913 - 1937)
|
40. Päivänä kauniin kesäisen
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
41. Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen,
me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen.
|
| |
| |
|
42. Lauhat lempeät tuulet
hänet mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa
|
 |
|
tulosta kortti |
|
43. Hyvän ihmisen elämä jättää
kallisarvoisen muiston
ja hänen poismenonsa suuren surun.
44. Lepää rauhassa -
aurinkokin käy yön verhon taakse
ja jättää tähdet lepoasi valvomaan.
45. Ei häntä, jolta
tähdet radan saa,
voi ihmisajatukset taivuttaa.
Saima Harmaja
50. Anna surun palaa sydämessä,
anna kyynelten virrata.
Kun mustat varjot väistyvät,
näyttää kaikki entistä kirkkaammalta.
|
|
|
|
|
 |
|
54. Sinä
saavutit sataman rauhaisan,
minä yksin saan tietäni jatkaa. |
| |
56. Hän, jota kaipaamme täällä
saapunut kotiin jo on.
Jumalan kämmenen päällä
rauha on loputon.
58. Minun laivani lipuu jo satamaan.
Sen kauniin ja ihanan rauhan maan,
jossa aatos alati viivähtää.
59. Murtuu elon siteet,
kaikki häviää,
muiston kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.
60. Täällä pohjantähden alla
on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
61. Aamunkoitosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.
62.
Vaikka puhdasta kultaa sydän ois,
se kuitenkin uupuu
ja sammuu pois.
Vain muistot ja
rakkaus jäljelle jää.
65. Aina ovat suru ja ilo,
kuolema ja kauneus sisäkkäin,
lepäävät toisissaan niin kuin
koivujen latvat ja taivaan sini.
67. Elon ilta viimein saa
purtesi kauas kuljettaa
- ikuisen rauhan satamaan.
69. Humise hellien lempeä tuuli
kuolohon kulkevan yllä.
Hänen on lepo, hänen on rauha,
hänen on hyvä olla.
71. Herra, Sinä ohjaat matkamme kulun
Sinä panet kaikelle rajan
kannat myös yli vaikean ajan.
73. Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää.
Saan viimein levon ja rauhan
ja unen niin ihanan.
75. On muistoja, joita ei aika
eikä vuodet viedä voi.
On muistoja, joiden taika
iät kaiket sielussa soi.
77. Suo lempeä ilta,
yö rauhaisa suo.
Ja tähtien silta yön ylitse luo.
79. Soi enkelten laulu hiljainen,
on päättynyt matka maallinen,
on aika jäähyväisten.
81. Soi hiljaa surun kannel.
Niin pieni eessä Luojan,
on täällä ihminen.
83. Uusi aamu sarastaa,
päivä kirkas hohtaa.
Jokainen näin vuorollaan,
tien päässä Luojan kohtaa.
86.
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et ole jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.
88. Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi
iltahuudon,
taakka laskettu on.
90. Siellä kukkii kaunein maa,
siellä tuuli lempein puhaltaa,
siellä unohtua kaikki huolet saa.
91. On ihanaa olla
ihminen,
saa nuoruuden elää ja vanhuuden,
ja pursi rannan kun saavuttaa,
elon huolet jää nousevan ruskon taa.
93. On hiljainen
taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ihminen ymmärtää voi.
95. Olet saapunut rannalle rauhan maan.
Muistoissa - vaikka nyt poissa,
tulet kanssamme kulkemaan.
96. Niin riisuttu silloin on ihmismieli,
kun viimeistä matkaa toivottaa.
Ei sanoja löydy, ei taivu kieli -
saamme muistoissa vain
häntä mukana kuljettaa.
99. On viestejä, joita ei uskoa vois,
kaiken ennallaan vain jatkuvan sois.
Mutt` ihminen, pieni olento maan,
joutuu johonkin suurempaan alistumaan.
101. Pyhä, kallis on lahja kiintyä niin kuin
kiinnymme täällä rakkaimpiin.
Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois
ja kerran tuskatta antaa pois.
103. Unen purppurasiltaa pitkin tule,
kun kaipuu on lohduton.
Pidä kädestä kiinni silloin,
kun minun vaikeinta on.
Ja luokses kun tulen – milloin?
Ole minua vastassa silloin.
105. Taivaan suuri Luoja,
anna voimaa päivään uuteen,
salli soutaa uupuneen unten ihanuuteen.
106. Avara on taivaan sali
tuulen tietä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli
siinä olen minäkin.
107. Paina pääsi enkelin syliin
ja näe suloista unta,
sillä kotisi on nyt kaunis
taivaan valtakunta.
|
 |
|
tulosta kortti |
108. Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan.
109. Kun aamu saapui, niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen.
110. Muistot kauniit voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Ei jaksanut sydän kultainen,
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.
Kyyneleet ei tuo sinua takaisin,
vaikka hetkellisesti sitä toivonkin.
Katseesi talon pienessä ikkunassa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Taletan tuon kuvan syvälle sydämmeen,
kun pyyhin silmäkulmasta
kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläsi sateenkaarenvaltakunta. |
|
| |
|
51. Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkeaa,
taipaleensa tehtyä nukahtaa.
52. Elit ahkeran elämän,
jätit muiston,
kauniin ja lämpimän.
53. Elämää eivät ole päivät,
jotka ovat menneet, vaan hetket,
jotka muistetaan.
55. Hyvä on nukkua lepoon, rauhaan.
Siirtyä rantaan tyyneen, lauhaan,
kun ilta pilvet jo ruskottaa.
57.
Valkea hämärä peittää
suvista taivasta.
Kukkien lempeä hehku
hohtaa nurmella.
Hyvä on ihmisen olla
sylissä vihreän maan.
Nurmelle lämpöiselle,
apilan huountaan
suloista painaa päänsä
pienen ihmisen.
Valkean pilven valoon
nukkua huoaten.
Saima Harmaja (1913 - 1937)
63. Hämärä hetki,
yö hiljainen hyvä on sylissä sen.
Tähtien vyö oppaana siellä,
kultainen tomu peitteenä tiellä.
64. Ihana rauhan ranta,
suloisen levon antaa,
vaivoista vapahtaa surut,
murheet lopettaa.
|
 |
|
tulosta kortti |
66. Jonain päivänä tuuli vie pilvet.
Aurinko tulee esiin.
Jonain päivänä suru on
kevyempi kantaa.
68. Jää kaunis maa, elo täällä jää,
tien yllä tähtönen hohtaa,
ei kuolo voi olla määränpää,
sen portti ikuisuuteen johtaa.
70. Kaikki alkaa pienestä,
kasvaa ja tulee suureksi,
vain murhe,
joka syntyy suurena
pienenee ajan myötä.
72. Keskellä tähtien,
kehdossa pilvien sinisten.
Varmasti turvassa.
74. Laula lintu laulu kaunehin,
kuiski tuuli hiljaa haudallas,
kerro suru, kaipaus.
76. Niin hyvä on nukkua lepoon,
rauhaan
Sen,
joka päivänsä täydeksi saa.
Siirtyä rantaan tyyneen ja lauhaan
ilta kun pilvet ruskottaa.
78. Eivät katoa he,
jotka sydämissämme elävät.
Halki varjojen, unien,
vuosien he hiljaa säilyvät meissä.
80. Hiljaa saapui lempeä yö,
sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.
82. Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.
84. Näin Taivaan Isä päätti
sen sydämen lyönnin viimeisen.
Hän kotiin kutsui väsyneen
onneen ja rauhaan iäiseen.
85. On laannut voima tuulten,
vaikenee puhe huulten.
Vain sydän puhua nyt saa.
87. Ei aukene tuttu
ovi,
ei saavu keinuun istujaa,
joka kuunteli säveltä tuulen,
pihapuunkin sirkuttajaa.
Se istujan paikka on tyhjä,
kotipihakin vailla kulkijaa.
89. Soi hiljaa kaipuun tuuli
surun kannelta soitellen,
elon kultaiset säikeet kutoen
korukankaaksi muistojen.
92. Soitteli tuuli jo kauan meille
surun
viestiä hiljalleen,
katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois
sairaan ja väsyneen.
94. Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
97. Jumalan
kämmenellä
ei pelkää ihminen,
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.
98. Hiljaisuuden
äärelle
sä miksi käyt näin varhain.
Ain sydämessäin sinusta
säilyy muisto parhain.
100. Murtuu elon siteet,
kaikki häviää.
Muiston kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.
102. Surun rannalle luo muistot valoaan.
Ei koskaan muistoasi valoisa
jää meiltä unholaan.
104. Kun nousee purjeet purren
ja köydet irrotetaan,
käymme ystävä armas surren,
sua jäämme me kaipailemaan.
|
111. Hän jätti tuuleen kuiskauksensa,
hymynsä auringon lämpöön ja
tähtiin silmiensä ystävällisen tuikkeen.
112. Soi kirkonkellot hiljaa
yli talvisen kirkkomaan,
sinne saatamme mamman rakkaan
papan vierelle nukkumaan.
113. Säveltä hiljaisuuden
sanat ei häiritä saa.
Kirkkaus ikuisuuden
ihmistä koskettaa.
H. Aaltonen
114. Nosta silmäs!
Hiljaa syttyvät
kaikki taivaan kauniit kynttilät.
Saima Harmaja (1913 - 1937)
115. Hänen luokseen lentävät laulut
kuin pienet linnut riemuiten.
Hänen ruumiinsa on kuin sielu
ja sielunsa taivaan kaltainen.
Uuno Kailas
116. On
kaatunut honka korkea,
tuuhea, ylväs.
Sai salaman iskun
pysty ja kantava pylväs.
Me järkkyen, surren
mykkinä painamme päämme
ja itkevin sydämin
Korkeimman eteen jäämme.
Hilja Haahti
Ihana on rauhan ranta,
suloisen se levon antaa,
vaivoista vapahtaa.
|
119. Niin päivät ja vuodet
on vierineet kuin
virran aaltoset pois,
kesä mennyt, kukkaset
varisseet
kuin unta ne ollehet ois.
Hilja Haahti
120. Sielussa syvä kaipaus.
Mielessä kiitollisuus eletystä elämästä,
muistoissa yhteiset hetket.
Sydämessä rakkaus, joka säilyy ikuisesti.
121. Nyt enkelten kanssa
käyt käsityksin,
ei jätetty meitäkään tänne yksin.
Jäi muistoksi lämpösi suloinen,
silmäsi loiste, hymysi aurinkoinen.
122. Se on kuin yhteinen sopimus
jota kunnioitetaan.
Kun vene lipuu hiljaa
eikä kukaan pane vastaan,
kun tiedetään:
lautturi on uupuneen puolella.
Helena Anhava
123. Sua huudan tuhannesti,
pois ootko kokonaan?
Ei – jotain ikuisesti
sinusta pitää saan.
Jää jäljelle ees hiven,
sinusta muisto jää,
kuin kalliin jalokiven,
sen tahdon säilyttää.
124. Tuulien soitot ovat vaienneet.
Ympäri soi ikityynet veet.
Aaro Hellaakoski
125. Unen purppurasiltaa pitkin tule,
kun kaipuu on lohduton.
Pidä kädestä kiinni silloin,
kun minulla vaikeinta on.
Ja luokses kun tulen – milloin?
Ole minua vastassa silloin.
126. Ei kipua, ei vaivaa enää,
olet saapunut rannalle
rauhanmaan.
Muistoissa – vaikka nyt poissa,
tulet kanssamme kulkemaan.
127. Kuinka lähekkäin kulkevat onni ja tuska.
Niin kuin varjo seuraa valoa
ne kulkevat yhdessä ja
syntyvät toistensa sydämessä.
128. Me emme itke niitä päivä,
jotka ovat myötäsi menneet.
Vaan olemme onnellisia että
ne päivät ovat olleet.
129. Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,
sait äkkiä kutsun luotamme pois.
Näin saapui suru ilmoittamatta,
katkesi elämä odottamatta.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on.
Ja kaipuu niin pohjaton.
130. Ei hyvästijättö ole tää,
et pois ole mennyt,
vaikka emme sinua nää.
Olet onnemme, tuskamme
jakanut ain’
siksi sanomme kuten
ennenkin vain:
”Hyvää matkaa!”
131. Ei syki enää sydän lämpöinen,
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen suljemme
kätköihin sydämen.
132. Surun kyynelten lävitse loistavat
onnellisten muistojen
kultaiset säteet.
133. Vaiti seisoo pihapuut,
ikävöivät kukkamaat,
kaipaa tuttu pihapolku
rakkaan jalan astuntaa.
134. Aamuruskosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.
135. Me muistamme silmäsi kirkkahat,
me muistamme hymysi hyvän.
Jätit meille muiston niin valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja syvän.
136. Minne meri ja taivas kantaa,
minne aalto ja tuuli käy,
siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydämelles lempeän rauhan suo.
137. Iltarusko tummui yöksi,
portin luo saapui matkamies,
anovan katseen luo vartijaan:
Niin väsynyt on sydän mulla,
lepoon saanko jo tulla?
Katso, hänelle portti hiljaa aukeaa.
138. Keväisen taivaan tuulet
minut mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa.
Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää.
Saan viimein levon ja rauhan
ja unen ihanan.
139. Ja henki ikuinen
taa tuonen virran kantaa,
päin rauhan suurta rantaa
vie pienen ihmisen.
140. Elon päivä painui
kohti loppuaan,
kaikki hiljeni kuin
käyden nukkumaan.
Sammui silmä niin kuin
loiste auringon,
ajan kello näyttää,
ilta tullut on.
141. Aamun koitosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.
141. Ei polulla armasta astujaa,
vain kaipaus kodissa asustaa.
Me muistamme jälkiä kättesi
töiden
kiittäen, siunaten, ikävöiden.
142. Elo uuras on ehtinyt iltahan,
käsi ahkera väsynyt.
Työpäivä pitkä on päättynyt,
lepo iäinen on saapunut.
143. Elämän kirjokangas on punottu
monenlaisista säikeistä:
kauniista ja vahvoista,
iloisista ja värikkäistä,
arvokkaan elämäntyön mittaisista.
Illan ehtiessä säie ohenee,
koittaa levon hetki.
144. Enkeli hiljaa vierellä kulki,
kädestä otti, syliinsä sulki.
Suojaansa otti siivillään,
kuiskasi hiljaa - lähdetään.
|
|
|
117. Kaiken kauniin elämässä
kun sydämeen tallentaa,
niin voimaa jokaisena päivänä
muistoista ammentaa.
118. Vain tuulen hiljainen laulu
saattaa lähtijää.
Niin kaukana toisistaan ovat
elämän alku ja matkan määränpää.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Muistolauseita:
Muistolause on hautajaisissa kukkatervehdykseen
liitettävään nauhaan tai korttiin kirjoitettava lyhyt aforismi,
mietelause tai ajatelma. Sitä käytetään myös
kuolinilmoituksessa, surunvalitteluadressissa ja surunvalittelukukkien tervehdyksessä.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Aika
liitetty on aikaan uuteen, hän lähti hiljaa kauas ikuisuuteen.
Aikamme on lyhyt, syttyvä, sammuva
kuin liekki.
Ei häntä, jolta tähdet radan saa, voi
ihmisajatukset taivuttaa.
Ei pelkoa taivaassa, vain rauha ja ikuisuus.
Elo, onni, lyhyt maallinen, ilo ikuisuudessa on iankaikkinen.
Enkelit soittavat kellojaan, sua oottaa luokseen jo Luoja.
Herra, Sinä katsot ajan
milloin väsynyt levon saa.
Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät
kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.
Hyvän ihmisen muisto
miten mieltä se lämmittää.
Ihminen kuolee - muisto
elää.
Ilta on tullut, Luojani,
armias ole suojani.
Jumalan kämmenellä ei
pelkää ihminen.
Jäi jälkeesi kaipuu, jäi
sanaton suru.
Katkesi pienen linnun lento,
sävel jäi - se heläjää.
Kauniit olivat onnemme päivät, kauniit muistot
jälkeen jäivät.
Kun aika päättyy, alkaa
ikuisuus.
Kun haihdut tuuliin, taas mereen tuovat sinut tuulispäät.
Kiitos kaikesta, minkä
sinulta sain.
Lepoa ja rauhaa
poisnukkuneelle.
Minun isäni kodissa on
monta asuinsijaa.
Muistoista aika rakentaa lohdutuksen.
Murheeseen lohtua tuo muistosi kaunis ja valoisa.
Niin hiljaa enkeli kulkua johti
elon virran valkeita rantoja kohti.
Niin kaunis on maa, niin
korkea taivas.
Niin kuin muuttolintusen
tie, kotia kohti matka vie.
Niin lähdit enkeli kultainen
luo taivaan omien enkelten.
Nyt nukut ikiunta,
rauhallista, tuskatonta.
Näin aukeaa portti
viimeinen valoon ja lauluun lintujen.
On lempeä levon maa, unen
kaarisilta sinne johdattaa.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.
On lepo jossakin,
särkymätön syvä rauha.
On vain hiljaisuus ja sanaton suru.
On siellä ikuinen kesän maa, sydän uupunut levätä saa.
Paikkasi on tyhjä, kaipaus
suuri ja rajaton.
Päivät kirkkaat, päivät
kyyneleiset siunaa Herra.
Rakkaus ei koskaan häviä
Rauhan maa kangastaa,
siellä tapaamme kerran.
Siunattu olkoon sun tiesi,
siunattu matkasi viimeinen.
Sua kohti, Herrani, sua
kohti ain.
Suo surun hiljaa muuttua
kauniiksi muistoiksi.
Taivaan linnut, tuulet maan
seuraksesi sinne saat.
Takana elämän tuulet, eessä rauha - iäisyys.
Tie valmis on ja päässä sen
vastaus löytyy ikuinen.
Uuden aamun valkeuteen
herätä suo nukkuneen.
Muistolauseita lisää => |
|
|
Muistosanat:
Muistosanat on osanottoteksti
(esim. muistoa kunnioittaen)
suruadressissa tai kukkatervehdyksissä
|
|
|
Hyvälle naapurille
Hyvää ystävää ikävöiden
Ikävöiden
Iäisyysmatkaasi siunaten
Jumalan rauhaa
Jälleennäkemisen toivossa
Jäähyväistervehdys
Kaikesta kiittäen
Kaipauksella muistaen
Kaivaten sinua
Kiitoksella äitiä/isää muistaen
Kiitollisina kaivaten
Kiitollisina muistaen
Kiitollisuudella ja kaipauksella
Kiitos suuresta rakkaudestasi
Lepää rauhassa
Lämpimästi muistaen
Muistoa kunnioittaen
Muistoasi siunaten
Pohjattomasti kaivaten
Rakastettu - kaivattu
Rakkaudella muistaen
Rakkaudella ja kaipauksella muistaen
Rauhaisaa lepoa
Sanomattomasti kaivaten
Suunnattomassa surussamme
Suurella rakkaudella
Sydämiimme kätkien
Sydän surua täynnä
Syvästi kaivaten
Valoisaa muistoasi siunaten
Viimeinen tervehdys
Ystävyydestäsi kiittäen
Äidin / isän muistolle
Äitiä/ isää muistaen |
|
|
Muistovärssyjä surunvalitteluun
muistolauseet runoilijan nimen mukaan
# Eino Leinon
muistovärssyjä
# Erkko H.J. |
Pysähtyi sydämes pursi
# Erkko H.J. | Raskas
laina on kaikki
# Erkko H.J. | Taivas
tuolla näyttää
# Harmaja Saima | Ei
häntä, jolta tähdet radan saa
# Harmaja Saima |
Nosta silmäs!
# Harmaja Saima | On
lepo jossakin
# Harmaja Saima | On
maa, johonka kaikki polut katoaa
# Harmaja Saima | On
maa, johonka unten jäljet katoaa
# Harmaja Saima |
Pitkä on päivien retki
# Harmaja
Saima | Valkea hämärä peittää
# Jotuni Maria
| Aika ei pysähdy
# Kailas Uuno | Herra,
valista meihin kasvosi
# Kailas Uuno | Kevyt,
autuas, pieni aivan
# Kailas Uuno | Suven
suuremman tullen
# Kailas Uuno | Tosin loppuvat kerran
askeleet
# Kailas Uuno |
Tuhatmuotoisen elämän laulu
# Kailas Uuno | Tuli
kaunein kaikista enkeleistä
# Kivi Aleksis | Tuonen lehto, öinen lehto
# Kouta Aarni | Eloni
ehtoo viime ruskotus
# Kouta Aarni |
Ihmisen henki on
# Kouta Aarni | Tien
päähän jo päästy on
# Manninen Otto | Hän
sinne eellä lähti
# Manninen Otto |
Meille kirkkain muisto
# Manninen Otto | Suo
lempeä ilta
# Manninen Otto | Taa
taival kevätkuinen
# Manninen Otto | Veet
viihtyy, tyrskyt tyventyy
# Mustakallio J. |
Hiljaa, hiljaa! Ilta on
# Nortamo C.H.J. | Vetten sinivälke, vieno
lammen läike
# Runeberg J.L. | Nyt
olet päässyt lepohon
# Runebereg J.L. | Tää
elon lyhyt retki
# Sarkia Kaarlo | Sua huudan tuhannesti
# Sarkia Kaarlo | Veet
syvät päilyvät ikävää
# Siljo Juhani | Jo
sieluni rauhaa halaa
# Södergran Edith |
Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
# Södergran Edith | Yön tullen minä seison
portailla
# Topelius Z | Se,
mikä on pysyväistä
|
|
|
|
