|
Keskellä arjen
uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin jälleen valokseni
tähtien hehkun himmenneen.
Jossain tiedän tähden vielä
säteilevän pimeyteen.
Tahtoisin löytää joulun valon
voimaksi sielun väsyneen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin kuulla jälleen soivan
enkelilaulun vaienneen.
Jossain tiedän laulun tuovan
taivaan tänne turhuuteen.
Tahtoisin löytää joulun rauhan
voimaksi aikaan kiireiseen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin löytää lohdukseni
lapsuuden joulun kadonneen.
Jossain tiedän muistojen
vievän onneen hiljaiseen.
Tahtoisin löytää joulun lahjan
voimaksi kaikkeen mitä teen.
On hanget korkeat, nietokset,
vaan joulu, joulu on meillä!
On kylmät paukkuvat pakkaset
ja tuimat Pohjolan tuuloset,
vaan joulu, joulu on meillä!
Me taasen laulamme riemuiten,
kun joulu, joulu on meillä!
Se valtaa sielun ja sydämen
ja surun särkevi entisen,
mi kasvoi elämän tiellä!
Oi käykää, ystävät, laulamaan,
kun joulu, joulu on meillä!
Se tuttu, ystävä vanhastaan,
on tänne poikennut matkoillaan
ja viipyy hetkisen meillä.
Nyt tähtitarhoihin laulu soi,
kun joulu, joulu on meillä!
Nyt maasta taivaaseen päästä voi,
jos sydän nöyrä on lapsen, oi,
kun joulu, joulu on meillä!
Oi anna Jumala armoas,
kun joulu, joulu on meillä!
Ja kansaa suojaa sun voimallas,
meit' auta näkemään taivaitas,
kun joulu, joulu on meillä!
Tulit jo meidän luoksemme,
tulitpa joulu kulta!
Saimme kuusen ja kynttilät
tuomisiksi sulta!
Koti on valmis ja herttainen,
juhla mielessä kaikkien,
silmät loistaa pienoisten,
niin kuin joulun tähdet.
Tulitpa meille kirkasna,
kiitos, joulu kulta!
Sytytä myöskin sydämiin
taivaan tähtien tulta!
Jeesus taivaan rintahan tuo,
kotiin riemun kirkkahan suo.
Saavu nyt, Jeesus, meidän luo,
silloin on oikea joulu.
Hilja Haahti
Syttyy ikkunalla joulunvalot
loistaa tähdet, tuoksuu joulupuu.
Hangen alle peittyy maat ja salot.
Kiire mainen hetkeks’ unhoittuu.
Avaa sydämesi joulun tulla
etsi todellista joulun tunnelmaa.
Huolet maalliset vaik ois sulla
joulurauha mieles valloittaa.
Tule Joulu kultainen
Juhla vanhain perinteiden
Saapuu talven hämärään
Hyvän tahdon odotuksen
Nostaa mieleen lämpimään
Sadunlailla taaskin kuvat
Mieliin nousee vanhan maan
Aasit, lampaat, härkäin tuvat
herää eloon uudestaan
Vaikka onkin kaukainen
Satain vuotten takainen
Silti aina läheinen
Tule joulu kultainen
Joulun valon sydämiimme
Tuokoon lailla tähden sen
Tarun, josta muistelmiimme
saamme joulun ikuisen
Jälleen tähden opastuksin
Tietäjät saa seimen luo
Miehet vanhat kumarruksin
Lahjat lapsoselle tuo
Joka joulu muistot palaa
Samaan vanhaan tarinaan
Uudet polvet hengen valaa
perinteeseen jatkuvaan
Lumiset näreet kuin pienet tontut
vaeltaa valkeissa vaipoissaan
hämyssä sinisen jouluaamun
metsien kirkkoon korkeaan.
Hiljaisuus siellä urkuja soittaa
puitten humina virsinä soi
lumien kristallikynttilät loistaa
akkunat kultaa aamunkoi.
Kattona kirkon on sininen taivas
ikuiset hongat on pilarejaan
purppuraviitassa aurinko astuu
alttarille sen messuamaan.
Alttarina on luminen vaara
hartaana seisoo maa ja puu
lävitse valkeain hahtuvain hiljaa
metsässä aam kirkastuu.
Lauri Pohjanpää
TONTTU
Pakkasyö on ja leiskuen,
Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen,
yösydän-untaan kiskoo
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan
Kattojen päällä on lunta,
tonttu ei vaan saa unta
Ladosta tulee, hankeen jää,
harmaana uksen suuhun
Vanhaan tapaansa tirkistää,
kohti taivasta, kuuhun.
Katsoo metsää, min hongat on,
tuulen suojana kartanon
Miettivi suuntaan sataan,
ainaista ongelmataan
Partaa sivellen aprikoi,
puistaa päätä ja hasta
"Ei, tätä ymmärtää en voi.
Ei, tää pulma on vasta."
Heittää tapaansa järkevään,
taas jo pois, nämä vaivat nään
Lähtee toimeen ja työhön,
lähtee puuhiinsa, yöhön.
Aitat ja puodit tarkastain,
lukkoja koittaa nytkin -
lehmät ne lehdoista näkee vain,
unta kahleissa kytkyin
suitset ja siimat,
ei selkään soi
ruunan, mi myöskin unelmoi:
torkkuen vasten seinää
haassa se puree heinää;
Lammasten luo käy karsinaan,
makuulla tapaa ne ukko
Kanat jo katsoo pienallaan,
istuu ylinnä kukko
Kopissa vahti hyvin voi,
herää ja häntää liehakoi
Tonttu harmaa ja nuttu,
vahdille kyllä on tuttu
Puikkii ukko jo tupahan,
siellä on isäntäväki
Tontulle arvoa antavan,
näiden jo aikaa näki
Varpain hiipivi lasten luo,
nähdäkseen sulot, pienet nuo
Ken sitä kummeksis juuri,
hälle se riemu on suuri
Isän j pojan on nähnyt hän
puhki polvien monten
nukkuvan lasna, mut mistähän
tie oli avutonten!
Polvet polvien tietämiin
nousi, vanheni, läks - mihin niin!
Ongelma, josta halaa
selkoa, noin taas palaa!
Latoon parvelle pyrkii vaan,
siellä hän pitää majaa:
pääskyn naapuri suovallaan
on liki räystään rajaa;
Vaikka pääsky nyt poissa on,
keväällä tuoksuun tuomiston
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin aina se sirkuttaa
monta muistoa tieltä,
ei toki tunne ongelmaa,
näin joka kiusaa mieltä.
Seinän raosta loistaa kuu,
ukon partahan kumottuu
liikkuu parta ja hulmaa
tonttu se miettii pulmaa.
Vaiti metsä on alla jään,
kaikki elämä makaa
Koski kuohuvi yksinään,
humuten metsän takaa
Tonttu, puoleksi unissaan,
ajan virtaa on kuulevinaan
Tuumii minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
katso kuvakertomus
|
|
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi pehmein kätösin?
Hän koskee ruutua sormellaan,
ja hiutale sulaa lennostaan,
ja pimeä ruutu valkenee,
ja tähti suurena säteilee.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi poskin punaisin?
Hän on omenan lihaa kokonaan,
hän on joulun tuoksua tulvillaan,
hän on torttu ja luumu ja runsaus,
hän on herkullisin aistimus.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi silmin hohtavin?
Hän on kynttilän liekki lämpöinen,
hän on säihky ja kimmel hankien.
On piippalakkeja silmissään
ja tähdyn hymy ja riemu jään.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi äänin helkkyvin?
Hän on soittorasian sulokkuus,
hän on kirkonkellojen totisuus,
hän on nauru ja salainen supatus,
ja kirkas tiukujen kilahdus.
Kuka tuntisi joulun paremmin
kuin lapsi jaloin tanssivin? Hän on tonttu ja poro Lapinmaan,
hän juoksee lahjoja pulkassaan.
Hän kiitää kirmaten jokaisen luo.
Hän kerkeä, kukkiva, joulun tuo.
Eino Leinon jouluruno
Mökit nukkuu lumiset,
nukkuu hankitanteret,
tuikkii taivaan tähtivyö -
pyhä nyt on jouluyö.
Katso: valo välkähtää,
hanget kaikki kimmeltää,
yli vuorten, metsien
käy kuin välke siipien.
Se on jouluenkeli.
Herra hänet lähetti
kanssa joululahjojen
luokse pienten lapsien.
Vaikka häll´ on kädessään
niin kuin kulkis kylvämään
ja hän kyllä kylvääkin,
mutta ihmismielihin.
Ei hän anna makeita,
eikä leikkikaluja,
niitä isä, äiti suo.
Mitä jouluenkel´ tuo?
Puhtahia aatteita,
kultaisia kuvia
Suomen lasten sydämiin,
mökkihin ja palatsiin.
Niitä hänen vakastaan
vapiseepi yli maan
niinkuin pikku tähtiä -
eikö se oo ihmettä?
Mutta yhä kummempaa
viel´ on mitä kerrotaan:
kulkiess´ sen enkelin
lapsiks muuttuu vanhatkin.
Sitä et kai ymmärrä.
Kysy sitä äidiltä!
Sitten siunaa itsesi,
nuku - saapuu enkeli.
Eino Leino
Joulupuu, joulupuu,
metsän kaikkein kaunein puu!
Oksissasi häilyvissä
riiputtelet omenoita,
loistat kultatähtösissä,
kerrot metsän tarinoita.
Latvahasi ihanaan
puhkee ruusut tuoksumaan.
Yön kylmä tuuli ruutuun kolkuttaa,
yön tumma silmä katsoo ikkunasta.
Vaan tuvassa on tyyntä, valoisaa,
ei mikään häiri juhlatunnelmaa,
mi nostaa maasta vanhusta ja lasta.
On unhotunut raadanta ja työ,
on unhotunut kaikki murhe mainen,
niin riemullisna joka sydän lyö,
on suuri, ihmeellinen jouluyö,
ja on kuin kuuluis kuiske taivahainen.
Kas, Betlehemin kirkas tähtönen
luo orren alle ikiloistettansa.
Nyt käydään kera öisten paimenten
sen vastasyntynehen seimellen,
Hän tarjoo taivaisia lahjojansa.
Oi, onnellinen koti, jossa näin
se joulun lapsi otetahan vastaan.
Hän johtaa läpi öisten pimeäin,
Hän pyyhkii kyyneleitä kärsiväin
ja suopi siunausta taivahastaan.
Immi Hellén
Monen puhtaan liekin
vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneittenn
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.
On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.
Kaarlo Sarkia
Terve, terve,
jouluaatto!
Sua toivoi äiti, taatto -
hartahammin - usko mua,
lapset odottivat sua.
Kello naksautti kuusi,
niin jo pieni Paavo huusi:
- Kukas tuolta kiipeää
rantatietä viertävää?
Lapset kaikki ikkunaan
heti lentää katsomaan,
näkivätkin selvästi,
kirkas kuu kun valaisi.
Etkö tuntis tulijata,
säkin suuren kantajata,
partasuuta ukkoa,
vanhaa sekä viisasta.
Heti ovi avattiin,
saliin vieras kutsuttiin,
saatiin lahjat loistavat,
viikunat ja omenat.
Ukko etsii lahjaa uutta,
lapset huutaa täyttä suuta:
- Mulle, mulle, ukkoseni,
anna parhain lahjasi!
Pieni Helmi hiljaisna
seisoo toisten takana
eikä pyydä laisinkaan
kunhan toiset saisi vaan.
- Kuka sinisilmä siellä
aivan lahjatonna vielä?
Lapsi, ah, sun sydäntäs!
Lausuu ukko älykäs.
- Etkö luule nähneheni
tästä ohi rientäissäni -
annoit lelus ainoisen
köyhän lapsen kätehen.
Niin, ja näinpä kerran vielä
kuinka kulkeissasi tiellä
sairaan linnun tapasit,
hellästi sen korjasit.
Lahjan sinun arvoisesi
lahjoittaa toinen sulle,
ota multa omaksesi
kultahelmet kaulallesi!
Immi Hellen
Auringo ei usein näy
Matalimmalda hän käy,
Joulun tänne tuomaan
Armon vuotta luomaan
Lymmyi seimen suojaan
Armon Auringo.
|
|