Oli
muuan Jooseppi Kirvesmies oli siellä missä me muutkin, jäi hältä vaimo ja kotilies, ja vieri viikot ja kuutkin.
Hän
harvoin kirjoitti Marjalleen ja harvoin kirjeitä saikin, mut jouluaaton kun ehtooseen tuli säästi joukkomme
harvenneen, niin kuulla saimme me kaikin:
On
poika syntynyt Joosepille ja Marjatalle, ja Marjatalle ! Se syntyi mustimman orren alle, on tuskin peitettä sille.
Me
kaikki hengessä polvistuimme ja lapsen vierelle kumarruimme ja siunauksen luimme.
Ja
monta paimenta parrakasta lumessa valvoi ja vartioi, ja vartioi sitä pientä lasta petojen saaliiksi joutumasta - maa, taivas kiitosta soi.
Ja
Suomen korpien yllä hohti nyt tähti suurempi muita, ja me kaikki käännyimme sitä
kohti, ja meidät kaikki se kotiin
johti, se tähti suurempi muita.
|