|
|
Itsenäisyyspäivän kortit
|
|
|
|
JOULUKIRKKO
Talvisen taivaan kannella,
aurinko jo sarastaa.
Hiljaa lunta maahan sataa.
Kauniisti soi kirkon kellot,
käy polkua väki hiljainen.
Loistaa valot ikkunoista,
kruunaa kirkon valkoisen.
Avaa oven narahtaen,
astuu valoon kynttilöiden.
Istuu alas lumoutuen,
kuinka kaunis on valo ikuinen.
Annu Valo
|
Talvinen ilta,
hämyinen taivas.
Joulun rauha,
tähtien valonauha.
Joulun sanoma kaunis,
seimen lapsi kallis.
Siunattua Joulua!
Tähdet pienet tuikahtaa,
meiltä huolet poistaa.
Revontulet hulmuaa,
valo meille loistaa.
Tähdet maata katselee,
loimu yötä valaisee,
meille uuden riemun suo,
joulun ihmisille tuo.
Z. Topelius
(1818 - 1898) |
|
Tyhjät kädet,paljaat jalat
Köyhä sydämein.
Seimen luona taivashetki
Riemujuhlaa vietän siellä
kera paimenten
Sydämeni hiljaa lauluun yhtyy
kera enkelten.
Jo joutuu ilta ja tuuli käy
yli tumman, synkeän salon,
hämy majan verhovi matalan
ja kirkkaan uhkean talon.
Kun tuntea sais tuon pyhän,
lohtua luovan valon!
Vaan tähdet lempeän hohteen luo
syvyyksiin synkkiin asti.
Ja jouluvalkeat loistavat
joka paikassa kirkkahasti.
Oi Luojamme, sä tule meille johtajaksi!
Nyt valkeus voittaa ja
synkkyyskin jo murtuu maisilla teillä.
Majassa halvimmassakin
on sijansa enkeleillä.
Ja silloin on myös joulurauha parhain meillä.
Z. Topelius (1818 -
1898)
Yön kylmä tuuli ruutuun kolkuttaa,
yön tumma silmä katsoo ikkunasta.
Vaan tuvassa on tyyntä, valoisaa,
ei mikään häiri juhlatunnelmaa,
mi nostaa maasta vanhusta ja lasta.
On unhottunut raadanta ja työ,
on unhottunut kaikki murhe mainen,
niin riemullisna joka sydän lyö,
on suuri, ihmeellinen jouluyö,
ja on kuin kuuluis kuiske taivahainen.
Kas, Betlehemin kirkas tähtönen
luo orren alle ikiloistettansa.
Nyt käydään kera öisten paimenten
sen vastasyntynehen seimellen,
Hän tarjoo taivaisia lahjojansa.
Oi, onnellinen koti, jossa näin
se joulun lapsi otetahan vastaan.
Hän johtaa läpi öisten pimeäin,
Hän pyyhkii kyyneleitä kärsiväin
ja suopi siunausta taivahastaan.
Immi Hellén
Joulurauhaa nyt kaikkialla soi.
Joulurauhaa, siit kaikki unelmoi.
Joulurauhaa saamme julistaa,
lapsi syntynyt on maailmaan.
 |
Mökit nukkuu
lumiset,
nukkuu hankitanteret,
tuikkii taivaan tähtivyö -
pyhä nyt on jouluyö.
Eino Leino
(1878 - 1926)
Lähetä kortti
Katsos tupaa pientä tuolla
synkän metsänlaidan puolla.
Valkohanki katon peittää,
kuutar hopeitansa heittää
yli metsän, kinosten.
Yö on hiljainen.
Äänetönnä uinuu salo,
ikkunoista hohtaa valo.
Kuule, alta kurkihirren
soipi hyminätä virren,
jouluvirren ihanan,
hartaan, sointuisan.
Lapsilauma joulupuulla
veisaa virttä riemusuulla,
juhlii seimen pyhää lasta,
joka saapui taivahasta,
tuli armolahjoineen
heidän vieraakseen.
Äiti joulupuuron keittää,
Liisaan silmäyksen heittää:
"Siitä ilot saat sä paraat,
muille iloa kun varaat,
niukkaa naapurissa lie,
sinne kystä vie!"
Liisa lähtee ilomiellä -
vanhus yksinäinen siellä
kenties suruissansa huokaa
vailla lämmittävää ruokaa.
Liisan häntä muistellen
tie on lyhkäinen.
Yli kynnyksen jo astuu.
Vanhan himmi silmä kastuu:
"Rakas laps', sa muistit mua!
Kristus siunatkohon sua,
yksinäisen pirttini
jouluenkeli!"
Immi Hellén
Vierähtävät vuodet
aika taakse jää.
Joskus työ ja huolet
mieltä synkistää.
Virkistävät meitä
silloin muistomme.
Jeesus yhä vielä
ohjaa purttamme.
|
|
Tänä jouluna maa on lumeton,
pimeys ikkunoista siintää.
Voiko joulu olla niin lohduton,
mieleen harmautensa piirtää?
Lämmön jouluun tuovat läheiset,
kaikki rakkaat, rakkaat ihmiset
ja yhdessäolonhetket nuo
ne joulumielen sieluun tuo.
Birgit Ahokas
Sä vietät juhlaa valon
ja juhlaa rakkauden.
Käy kautta synkän salon
nyt viestit veljeyden.
On koti sulla hellä,
on siskot, vanhemmat.
Oi, olla voisko kellään
nää juhlat armaammat!
On riemu, riemu ylin,
soi laulut soinnukkaat.
Ja nytpä täysin sylin
sä lahjaa annat, saat.
Ja juhlavaatteet yllä
lapsparvi karkeloi,
ja juhlapöytään kyllä
nyt äiti herkut toi.
Vaan kenpä seisoo tuolla?
Ah, lapsi ryysyissään
sun porttis ulkopuolia
niin ypöyksinään.
On talven viima jäinen,
ken lie se koditon?
Se lapsi yksinäinen,
ah – seimenlapsi on.
Hän syntyi puuttehessa
taas kerran köyhä näin.
Sun riemus runsaudessa
Hän unhotuksiin jäi.
Immi Hellen
Joulukellot kumajaa
huurtehisten metsäin taa,
vuoret värjyin kaiun toistaa,
valot kirkon kaukaa loistaa,
sataa lunta lempeää,
kirkkoteillä heläjää
tiu'ut helkkyvänä vyönä
aamun suussa, jouluyönä.
Sydäntemme määränpää,
luokses matka kiirehtää,
joulukellos tietä johtaa,
valos yöstä vastaan hohtaa,
vaikka matka pitkä on
tähtein joulukirkkohon
— sentään et sä ole unta!
Kellot soivat, sataa lunta.
Yön kylmä tuuli ruutuun
kolkuttaa,
yön tumma silmä katsoo ikkunasta.
Vaan tuvassa on tyyntä, valoisaa,
ei mikään häiri juhlatunnelmaa,
mi nostaa maasta vanhusta ja lasta.
On unhottunut raadanta ja työ,
on unhottunut kaikki murhe mainen,
niin riemullisna joka sydän lyö,
on suuri, ihmeellinen jouluyö,
ja on kuin kuuluis kuiske taivahainen.
Kas, Betlehemin kirkas tähtönen
luo orren alle ikiloistettansa.
Nyt käydään kera öisten paimenten
sen vastasyntynehen seimellen,
Hän tarjoo taivaisia lahjojansa.
Oi, onnellinen koti, jossa näin
se joulun lapsi otetahan vastaan.
Hän johtaa läpi öisten pimeäin,
Hän pyyhkii kyyneleitä kärsiväin
ja suopi siunausta taivahastaan.
Immi Hellen 1861 - 1937
Jo lumiset myrskyt myllertelee
lumen, tuiskujen kentillä täällä.
Mut liedet kirkkaasti leimuilee
ja kynttilät pöytien päällä.
On tullut joulu, se rakkahin,
alas laskenut taivaastansa,
ja pirttinsä lattian köyhinkin
maja peittävi oljillansa.
Ja lapsoset nuo
käy ikkunan luo
ja tiuvut niin kirkkaan
helkkehen suo.
Oi, joulu, oi,
pyhä pohjolan lapsuusrauha!
Me istuimme varjossa pimeyden
ja käännyimme taivahan puoleen:
kosk' annat Sä kasvojes kirkkauden
maan paistaa tuskaan ja huoleen?
Ja Herra, hän antoi armonsa tään
ja toivonsa tuskaamme sääsi:
valo syntynyt yöhön on synkimpään,
elo kuoleman vallasta pääsi!
Ah kirkkahin koi,
min Betlehem loi
ja tähties paistaa
kirkkaasti soi!
Oi, joulu, oi,
pyhä pohjolan lapsuusrauha!
Nyt huurteinen pakkanen rakentaa
yli vettemme välkkyvän sillan,
ja hevosin korskuvin kiiruhtaa
voi kirkkohon jouluillan.
Punat poskille, pitkäksi pellava nyt,
kun laskemme täyttä laukkaa.
Ei haittaa, jos myrsky on yltynyt
ja pakkanen järvillä paukkaa!
Sillä loistossaan
sädekruunussaan
on kirkkomme tuttu
kummullaan!
Oi, joulu, oi,
jo lumiset myrskyt myllertelee
lumen, tuiskujen kentillä täällä.
Mut liedet kirkkaasti leimuilee
ja kynttilät pöytien päällä.
On tullut joulu, se rakkahin,
alas laskenut taivaastansa,
ja pirttinsä lattian köyhinkin
maja peittävi oljillansa.
Ja lapsoset nuo
käy ikkunan luo
ja tiuvut niin kirkkaan
helkkehen suo.
Oi, joulu, oi,
pyhä pohjolan lapsuusrauha!
Me istuimme varjossa pimeyden
ja käännyimme taivahan puoleen:
kosk' annat Sä kasvojes kirkkauden
maan paistaa tuskaan ja huoleen?
Ja Herra, hän antoi armonsa tään
ja toivonsa tuskaamme sääsi:
valo syntynyt yöhön on synkimpään,
elo kuoleman vallasta pääsi!
Ah kirkkahin koi,
min Betlehem loi
ja tähties paistaa
kirkkaasti soi!
Oi, joulu, oi,
pyhä pohjolan lapsuusrauha!
Nyt huurteinen pakkanen rakentaa
yli vettemme välkkyvän sillan,
ja hevosin korskuvin kiiruhtaa
voi kirkkohon jouluillan.
Punat poskille, pitkäksi pellava nyt,
kun laskemme täyttä laukkaa.
Ei haittaa, jos myrsky on yltynyt
ja pakkanen järvillä paukkaa!
Sillä loistossaan
sädekruunussaan
on kirkkomme tuttu
kummullaan!
Oi, joulu, oi.
Sakari Topelius
|
|
Katsos tupaa pientä tuolla
synkän metsänlaidan puolla.
Valkohanki katon peittää,
kuutar hopeitansa heittää
yli metsän, kinosten.
Yö on hiljainen.
Äänetönnä uinuu salo,
ikkunoista hohtaa valo.
Kuule, alta kurkihirren
soipi hyminätä virren,
jouluvirren ihanan,
hartaan, sointuisan.
Lapsilauma joulupuulla
veisaa virttä riemusuulla,
juhlii seimen pyhää lasta,
joka saapui taivahasta,
tuli armolahjoineen
heidän vieraakseen.
Äiti joulupuuron keittää,
Liisaan silmäyksen heittää:
"Siitä ilot saat sä paraat,
muille iloa kun varaat,
niukkaa naapurissa lie,
sinne kystä vie!"
Liisa lähtee ilomiellä -
vanhus yksinäinen siellä
kenties suruissansa huokaa
vailla lämmittävää ruokaa.
Liisan häntä muistellen
tie on lyhkäinen.
Yli kynnyksen jo astuu.
Vanhan himmi silmä kastuu:
"Rakas laps', sa muistit mua!
Kristus siunatkohon sua,
yksinäisen pirttini
jouluenkeli!
|
|
|
|
|
|
Oli
muuan Jooseppi Kirvesmies
oli siellä missä me muutkin,
jäi hältä vaimo ja kotilies,
ja vieri viikot ja kuutkin.
Hän
harvoin kirjoitti Marjalleen
ja harvoin kirjeitä saikin,
mut jouluaaton kun ehtooseen
tuli säästi joukkomme
harvenneen,
niin kuulla
saimme me kaikin:
On
poika syntynyt Joosepille
ja Marjatalle, ja Marjatalle
!
Se syntyi mustimman
orren alle,
on tuskin
peitettä sille.
Me
kaikki hengessä polvistuimme
ja lapsen vierelle
kumarruimme
ja siunauksen
luimme.
Ja
monta paimenta parrakasta
lumessa valvoi ja vartioi,
ja vartioi sitä pientä lasta
petojen saaliiksi joutumasta
-
maa, taivas kiitosta
soi.
Ja Suomen korpien yllä hohti
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä
kohti,
ja meidät kaikki
se kotiin johti,
se tähti
suurempi muita.
Yrjö Jylhä
|
|
|
MierolaisenJoulu
Eino Leino
|
|
