|
|
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt’ ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois
sä kättäsi enkelin kädestä pois.
Nuku
tuoksuun kukkien,
nuku lauluun lintujen,
nuku nuoruusunelmiin,
nuku kevättoiveisiin.
Ota syliisi,
Isä Taivainen,
ota lapsemme pienoinen.
Ole hänelle hyvä ja hellä,
pidä povella lämpöisellä.
Eilenhän vasta katselin lasta,
haurasta, kasvavaa,
näin siivet hennot, näin ensilennot,
odotti kaunis maa.
Perhonen pieni, valaisit tieni,
aina jäät sydämeen.
Päivämme kiitää, aika pois liitää,
kohtaamme uudelleen.
Rakas lapsi pienoinen,
nuku suojassa taivaan enkelien.
Enkeli uneen tuudittaa,
enkeli lasta lohduttaa.
Siellä on
polut tasaiset astua.
Siellä ei silmät voi kyyneliin kastua.
Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot.
Siellä on pehmeät nukkua kehdot.
Syysmetsään
hiljaa keiju kulkee,
sammaleiseen syliinsä hänet sulkee,
usvaan utuiseen kietoo maan,
rauhaan ja puiden havinaan.
Askel on keveä, ei jälkiä jää,
niittyvillain taipuu hiljaa pää.
Sieni hattunsa laskee maahan.
Enkeli pieni
ja valkoinen
tuli mukanaan lämpö taivainen.
Tarttui käteen lasten pienten
lapset mukanaan taivaaseen vieden.
Kuunsäde tarttui sun untesi leijaan,
nukkua saat sinä tähtien heijaan.
|
|
|
sivu jatkuu ilmoituksen jälkeen |
|
|
|
| |
|
Tuonen lehto, öinen
lehto!
Siell’ on hieno hietakehto,
Sinnepä lapseni saatan.
Siell’ on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
Kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell’ on lapsen lysti olla,
Illan tullen tuuditella
Helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
Kultakehdoss’ kellahdella,
Kuullella kehräjälintuu.
Tuonen viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
Kaukana kavala maailma
Aleksis Kivi
(1834 - 1872) |
| |
| |
Kevyt, autuas, pieni aivan,
enkeli viaton,
joka jälkeen leikkinsä vaivan
nukkunut on.
Uuno Kailas
Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa
sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee,
Taivaan Isä suojelee.
Ota, Jeesus rakkahin,
suojaas koti kallehin.
Siunaa äitiä ja isää,
heille elinpäivää lisää.
Ystävä sä lapsien,
pientäs auta holhoten.
Pidä meitä turvissas,
Jeesus, armohelmassas.
Suojaas sulje isänmaamme,
sulta kaiken lahjaks saamme.
Johda, Jeesus rakkahin,
meidät taivaan kotihin.
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko,
joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä - kuollut en. |
|
|
Ei ollut lapsemme tänne luotu
maailman virtojen vietäviin,
vain taivaan lainaksi meille suotu
ja siksi muuttikin taivaisiin.
Enkeli pieni ja valkoinen
tuli mukanaan lämpö taivainen.
Tarttui käteen lasten pienten
lapset mukanaan taivaaseen vieden.
Lempeä tuuli hänet vei
valkeat taivaat kuiskivat,
tulkaa, enkelit kauneimmat.
Et ole unessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellossa,
olet henkäys rakkaasi poskella.
Hentoinen oli elämän lanka,
taivaan tuulet siihen tarttui.
Sinut kuljetti kotiin taivaiseen,
luokse pienten enkelten.
Siellä kulkusi jatkuu vaan,
täällä me sinua kaivataan.
Tuulessa kuulemme äänesi,
taivaalla näemme tähtesi.
Kuivaamme kyyneleet,
kohta nähdään lapseni,
enkeli kultainen.
Hiljaisuuden äärelle
sä miksi käyt näin varhain.
Ain sydämissäin sinusta
säilyy muisto parhain.
Hyvä Paimen rakastaa
pientä, pientä karitsaa.
Kantaa kunnes laskee sen,
helmaan Isän taivaisen.
Hipaisi hiljaa enkelin siipi,
kauneinta maailmassa näytti.
Salaa sitten ovesta hiipi,
enkelin oikeutta käytti.
Nukkui pieni enkelin
siipien suojaan ja lähti,
nyt pikkuisemme on
taivaan kirkkain tähti.
Hyvä paimen johdattaa
pientä, pientä karitsaa
kantaa kunnes laskee sen
helmaan isän taivaisen.
Hyvä Paimen rakastaa pientä,
pientä karitsaa,
kantaa kunnes laskee sen
helmaan Isän taivaisen.
 |
|
Jossain kaukana soi laulu
hiljainen, sanaton.
Vain sydän sen kuulla voi
- niin lähellä enkelit on.
|
Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan,
sun tähteäs kirkasta seurataan.
Käyt enkeli vierelläs taivaanrantaa,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaantiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme.
Lapsen, jonka Herra antoi,
Herra otti luoksensa.
Herralla on kädessänsä
syntymä ja kuolema.
Jeesus, seiso vierellämme
kun niin vähän ymmärrämme
teitä pyhän Jumalan
alla murheen vaikean.
Lapsonen pieni, kuin tuomenkukka
sulki jo silmänsä, kultatukka.
Ei ole montaa niin onnekasta,
saada hetkisen rakastaa enkelilasta.
Lensi enkeli taivaasta päälle maan
suurta suruviestiä kertomaan,
oli tullut käsky viisaamman
pienen lapsemme lähteä kulkemaan
kohti taivaankotia matkaamaan.
Kätkee vanhemmat sydämeen kaiken sen,
mitä kokivat kera tyttären.
Ei muistoja koskaan pois ottaa voi
-ne uudelleen lapsosen viereen toi,
-ne tulevat yksi kerrallaan
ja koskettaa jokainen vuorollaan.
Niin paljon liikkuu mielessä
kysyttävää?
Jota ihmismieli ei voi ymmärtää.
Kun rakastaa, rakastaa ja rakastaa,
ohjaa, neuvoo ja kasvattaa.
Turhaa kaikki - huomata sen saan,
ja pysähtyä sitten ajattelemaan.
Tulee itku viha ja helpotus -
ei, ei tämä ole mikään rangaistus
- vaan taivaan isän käden kosketus.
Ei sitä silti todeksi uskoa voi,
kun lähtee viereltä rakkain pois.
Niin lähdit enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.
Ota syliisi, Isä taivainen,
nyt lapsemme pienoinen.
Hyvä olla on taivaankodissa
enkelikuorossa laulella.
Siellä lapsenne teitä odottaa
teitä odottaessaan katsastaa.
Siis nyt mielin lujin pysykää
ja yhdessä eteenpäin pyrkikää.
Hän oli kukka hieno
maailman tarhan tään;
niin silmä oli vieno,
niin hohden poskipään.
Kun vait ja hiljaa hiipi
hän piiriin siskojen,
niin olkapäiltä siipi
vain puuttui pienoisen.
Kuin päivän säde hellä
käy yli kukkamaan,
niin hän vain hymyellä
tääll' osas aikoinaan.
Vain rauhaa katsein kainoin
hän ympärilleen loi,
ol' armas hymy ainoin
tuon lyhyt elo, oi!
Näät taimen otti varhain
pois Herra taltehen.
Hän mailla taivaantarhain
on lilja valkoinen.
Ei siellä myrskyt pauhaa,
ei tuskaa siellä näy,
ei siellä puutu rauhaa,
ei silmä itkuun käy.
Mut taivahalla illoin
kun loistaa tähdet nuo,
niin siskoihinsa silloin
hän kirkkaat silmät luo.
Nyt onni taivahainen
on hällä ihanin,
ja nyt hän saanut vainen
on hohtosiivetkin.
Sakari Topelius
Muutenhan lapsonen
langeta vois; jos käsi
ei enkelin kädessä ois.
Kuin unta sun tulosi ollut ois,
mut Luoja sut äidiltä otti pois,
Ei valita voi koskaan kukaan,
ken lähtee enkelin mukaan.
Sä olit äidin rakas,
ja isän kukkanen,
sä oli Herran lahja,
täällä vain hetkisen.
Taivaan Isä rakkahin,
lepo lempeä hänelle anna,
käsivarsin hellin ja turvallisin
ikirauhaan luoksesi kanna.
Unten siipisiskon tie
iltaruskon maille vie.
Sylissään hän pienen kantaa,
kaiken kauniin nähdä antaa;
pilvilinnat, kukkamaat,
leikkilehdot riemukkaat.
|
sivu jatkuu ilmoituksen jälkeen |
|
|
| |
| |
Syli lämmin on vastassa täällä,
et itkeä, pikkuinen, saa.
Pyhä siunaus pääsi on päällä,
on määränä autuuden maa.
Sait ylhäältä elämän liekin:
yli tähtien matkasi viekin.
Lauri Stenbäck
Hiljaisuuden äärelle sä
miksi käyt näin varhain?
Ain sydämessäin sinusta
säilyy muisto parhain.
Ja henki ikuinen
taa tuonen virran kantaa,
päin rauhan suurta rantaa
vie pienen ihmisen.
|
|
| |
Muistathan
|
|
