Näin naistenpäivän aattona pohdiskelin omaa tuntemustani naisena olemisesta. Eihän sitä ihmeemmin arjen keskellä tule pohtineeksi, varsinkaan kun omassa parisuhteessaan tuntee tasa-arvon toteutuneen. Sopuisasti omassa elossa sujuu kotitöiden jakaminen ja kumpikin tekee sitä, missä on parempi toista, esimerkiksi miehen hommia ovat lumityöt, kun hän vahvempana ei niistä pahemmin rasitu. Itse olen vastannut koko liiton ajan kodin rahataloudesta, koska sen paremmin taidan jo entisen ammattinikin puolesta.

Tällä hetkellä mailmassa on yksi asia, missä tasa-arvoisuuden saavuttaminen on vaikeaa. Tilastollisesti naiset elävät miehiä paljon pidempään. Kun katselee dokumentteja Venäjän Karjalasta, on suoranaisen silmiinpistävää se, että kurjistuvia kyliä kansoittavat vanhat babushkat, jotka sinnittelevät hengissä viljelemällä pieniä tonttejaan ja siten pitävät koko laajaa valtakuntaa pystyssä. On siellä joukossa jokunen ukkokin, joka on onnistunut pysymään hengissä viinan kiroista huolimatta.

Afrikassa nämä arjensankari-mummot pitävät yhteiskuntaa pystyssä hoitamalla omia lastenlapsiaan ja muita kylän orpolapsia, kun heidän vanhempansa on aids tappanut.

Länsimaissa vanhempien naisten asema on valtavasti muuttunut viime vuosikymmeninä. Kun oma isoäiti aikoinaan jämähti kiikkustuoliin eläkepäiviä viettämään, viheltää nykymummo tukka hulmuten pitkin maailman turuja. Totta on sekin, että yli keski-ikäiset naiset ovat suurin kulttuuripalveluiden kuluttajaryhmä.  Enää ei talouselämän, eikä mediankaan kannattaisi ylenkatsoa näitä mummoja, joilla on aikaa ja varaa kuluttaa kulttuuri- ja muita palveluja ja olla siten hyödyksi yhteiskunnalle.