Vakiintuneessa
parisuhteessa eletään seesteistä, rauhallista
elämää. Joskus toki räiskyy, kun asioista
keskustellaan ja toisistaan otetaan mittaa, mutta
pääosin elo on tasapainoisen leppoisaa.
Merete Mazarella mukaan kodin sohva edustaa mukavaa yhdessäoloa. Siinä istutaan yhdessä perjantai-iltaisin työviikon jälkeen punaviinilaseineen toisen lukiessa lehteä ja toisen katsoessa televisiota. Kodikkuutensa lisäksi se on myös vaarallinen, se on houkutus tylsistymiseen.
Nuorten käsitys parisuhteesta on nykyään sellainen, että kiellettyä on tylsistymisen lisäksi myös rauhallinen tyyni elämä.
Entisajan avioliiton tavoitteena oli elää ihmisen kanssa, joka pysyisi muuttumattomana koko liiton ajan. Nykypäivän parisuhde rakentuu romanttiselle ajatukselle, että rakkaus voi muuttaa toisen suorastaan uudeksi ihmiseksi. Naisen tehtävä on kasvattaa miestä ja näin korjata hänen äitinsä tekemät virheet.
Myönnän auliisti, että itse syyllistyn vieläkin (liki viidenkymmenen vuoden liiton jälkeen) joskus tokaisemaan miehelle, että "olet / teet juuri niin kuin äitisi", eli kasvatustehtäväni ei mielestäni ole mennytkään perille. Omat pahimmat kipuilunsa ja taistelunsa kotitöiden jakamisesta käytiin liiton alkuaikoina, kun sen ajan miehen ei odotettu ottavan osaa perheen arkirutiineihin. Muistan anoppini kovasti ihmetelleen, kun meillä mies oli ruoanlaittopuuhissa. Onneksi nykymies touhuaa keittiössä siinä missä naisetkin - meillä hän on suorastaan keittiövastaava!
Kun ajattelee elämää pitkällä aikavälillä, kuuluu siihen niin ylä- kuin alamäetkin, juhla ja arki. Hirvittävää olisi ajatella, että elämän pitäisi olla koko ajan yhtä suurta seikkailua ja juhlaa, kyllä siihen täytyy sisältyä sitäkin rauhallista, tyyntä elämää - silloin se vasta elämältä maistuu!
Merete Mazarella mukaan kodin sohva edustaa mukavaa yhdessäoloa. Siinä istutaan yhdessä perjantai-iltaisin työviikon jälkeen punaviinilaseineen toisen lukiessa lehteä ja toisen katsoessa televisiota. Kodikkuutensa lisäksi se on myös vaarallinen, se on houkutus tylsistymiseen.
Nuorten käsitys parisuhteesta on nykyään sellainen, että kiellettyä on tylsistymisen lisäksi myös rauhallinen tyyni elämä.
Entisajan avioliiton tavoitteena oli elää ihmisen kanssa, joka pysyisi muuttumattomana koko liiton ajan. Nykypäivän parisuhde rakentuu romanttiselle ajatukselle, että rakkaus voi muuttaa toisen suorastaan uudeksi ihmiseksi. Naisen tehtävä on kasvattaa miestä ja näin korjata hänen äitinsä tekemät virheet.
Myönnän auliisti, että itse syyllistyn vieläkin (liki viidenkymmenen vuoden liiton jälkeen) joskus tokaisemaan miehelle, että "olet / teet juuri niin kuin äitisi", eli kasvatustehtäväni ei mielestäni ole mennytkään perille. Omat pahimmat kipuilunsa ja taistelunsa kotitöiden jakamisesta käytiin liiton alkuaikoina, kun sen ajan miehen ei odotettu ottavan osaa perheen arkirutiineihin. Muistan anoppini kovasti ihmetelleen, kun meillä mies oli ruoanlaittopuuhissa. Onneksi nykymies touhuaa keittiössä siinä missä naisetkin - meillä hän on suorastaan keittiövastaava!
Kun ajattelee elämää pitkällä aikavälillä, kuuluu siihen niin ylä- kuin alamäetkin, juhla ja arki. Hirvittävää olisi ajatella, että elämän pitäisi olla koko ajan yhtä suurta seikkailua ja juhlaa, kyllä siihen täytyy sisältyä sitäkin rauhallista, tyyntä elämää - silloin se vasta elämältä maistuu!
