Jo taittui talven valta
tuo raskas, ankara,
ja taasen kaikkialla
soi laulu riemuisa.
Nyt luonto vihannoipi
ja lintuin laulu soipi.
Oi päivyt armahin
sua riemuin tervehdin!
Oi kevät armas poista
nyt mielen murheisuus.
Sä lämmitä ja loista,
luo mulle mieli uus.
Luo mieli aurinkoinen,
niin taas ma laulaa voinen:
Oi päivyt armahin
sua riemuin tervehdin!
Se pulppuaa purona puitten alla,
se livertää leivona taivahalla.
Se sinkoaa silmiini säihkyvän säteen
se kasvattaa kukkasen kulkijan käteen.
Se laineena laulaa, se käkenä kukkuu,
se itkee ja nauraa, se valvoo ja nukkuu.
Se utuisen unelman onnesta antaa
se lempeä lupaa, se kaihoa kantaa.
Tuuli hiljaa henkäilee,
aalto vapaa välkkyilee,
pikkulintu suruton
laulelee; "nyt kevät on!"
Vuokko kaino kuvustaan
avaa silmäns' unestaan,
kaunokuvat hymyten
nousee kasteniityllen.
Pursi kaunis kiikuttaa
somasti sen soutajaa!
maamies peltoon pehmeään
kylvää, kyntää siementään
Lapset kukkakimpuillaan
koristavat hiuksiaan,
riemulaulu verraton
kaikuvi: "nyt kevät on!"
Tuli tuttu kevätkulta,
Lumen alta pistää multa,
Puro pulppuva rinteillä tanssia saa,
Kevät riemua laulavi ilma ja maa,
Jo ääretön taivaskin seestyy
Ja lämpimän aika eestyy
Ja tuulikin tuoksuja tuo.
Taasen soivat vaskikellot,
Lämpöön elpyy oraspellot,
Sirot kukkaset nostavat pienoisen pään,
Sinisirkkuset soittavat niemissään
Ja nurkkihin lehväisen orren
Vie peipponen mättäältä korren
Ja mökkinsä pystyttää.
Nyt on soilla, mailla juhlaa,
Päivä säteitänsä tuhlaa,
Ukko nuortuvi niin kuni harmaja puu,
Poian posket ne kauniiksi ruskettuu,
Soi loilotus, luikku jo raikuu
Ja kunnaat ne kummasta kaikuu,
Kun käkönen kummulla soi.
Larin Kyösti (1878 - 1926)
ONNELLINEN AAMU
Huhtikuinen aamu heläjää.
Kultasuinen lintu livertää.
Syliin riemun nukuin, havahduin.
Peippo vie mun lemmenlauleluin
päivään uuteen, liian heleään,
ihanuuteen, jonka todeks nään.
Siivin hennoin kaukaa lentänyt!
Riemulennoin liki lennä nyt,
kohoo alle armaan ikkunan,
uinuvalle laula: rakastan!
Saima Harmaja
Päivä jo kultia kummuille jakaa,
kiuru jo palasi merien takaa.
Kuuletko purojen riemuisan juoksun,
tunnetko männikön pihkaisen tuoksun,
kuuletko ilmojen soiton?
Kevät on saapunut hempeä, hellä.
Murhetta mielessä oisiko kellä?
Käköset lehdossa kukkuvat kultaa,
aura jo viiltävi vainion multaa,
sorsa se salmia soutaa.
Kevät on iäti uusi ja nuori,
nuortuvi korvessa harmaja vuori.
Keväiset kerkät ne puhkeevat honkaan,
ihminen, ah, kuinka nuori hän onkaan,
kevät kun silmuja aukoo.
Kevät on nuorison autuas aika,
siinä on vastaisten toukojen taika.
Kaunis kuin keväisen aamun on rusko,
hyvän on voittohon nuorison usko,
kaunista kaihoovi rinta.
Kirkkahat keväimen aamut ja illat,
maasta on taivohon siintävät sillat.
Untelo, keväimen kutsuhun herää,
riennä, sen sointuja sieluusi kerää,
ennenkuin tummuvat illat.
Immi Hellen (1861 - 1937)
Valo talven tumman voittaa,
Suomen luonto virkoaa.
Silloin uusi aika koittaa,
luonnon voimat voiton saa.
Ihminenkin katso tuota,
kuule tuulten huminaa.
Sinisimmän vuokon luota
löytyy kesän ihmemaa.
Kohta kukkii tuomen oksa,
kohta kesä kukoistaa,
muuttolintuin lauleloissa
suven elon tunnistaa.
Taas kun koittaa uusi aamu,
sydän lauluun puhkeaa.
Pois jo haihtui talven haamu,
kanna emme muistoaan.
Aulis Murto
Eino Leinon kevätrunot
Mä lykkään purteni laineillen
ja järven poikki sen ohjaan
ja lasken salmia saarien
tuon pienen poukaman pohjaan.
Ja rannalla lahden tyynen sen
on tuoksuva tuomilehto,
koti peippojen, kerttujen keväisten
ja laulujen, tuoksujen kehto.
Mut varjossa lehdon vilppahan sen
on neitonen tummatukka,
mun leppäkerttuni keväinen,
mun lauluni, lempein kukka.
Eino Leino
Minä tahdon maljani tyhjentää,
kun ensi leivoset laulaa,
kun koivut on hiirenkorvallaan
ja vuorilla virrat pauhaa.
Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,
kun ensi joutsen soutaa,
kun kukka on puussa ja kukka on maassa
ja lehdot leikkihin joutaa.
Eino Leino
Terve päivä Pohjolahan,
Terve Suomehen suvinen aika!
Terve lepikot lehtimään,
Kullan käköset helkkymään,
Terve lämpimät lounatuulet,
Lemmentuulet tuoksumaan,
Veet sinertämähän,
Maat vihertämähän,
Taivahan auteret tanhuamaan!
Paistaos armahin aurinko!
Terve päivä Pohjolahan,
Terve huomenen korein koitto,
Terve järeys järjen jään,
Terve sätehet lemmen sään!
Terve taivahan, maan ihanuudet,
Tuoreet uudet nyt ja ain',
Puut punertamahan,
Suut sorisemahan,
Kun sydän sykkivi syntymämaan,
Paistaos armahin aurinko!
Eino Leino
(1878 - 1926)
Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpea joka veen
ja joka marjan maistaa.
Eino Leino(1878 - 1926)
Tunnetteko? Ilma tuulahtaa:
kevät kuitenkin tulevi!
Taivas korkeamman kaaren saa,
tähdet kiillon kirkkahamman.
On kuin puussa, on kuin Luojan maassa
kuuluis jo salainen kuiske,
vilkahtaisi viidakossa, haassa
huntujen sinisten huiske.
Kevät jälkeen talven raskahimman,
minkä on ihminen elänyt,
kevät jälkeen myrskyn murhaisimman,
mit’ on nähty maailmassa?
Oisko mahdollista? Oisko unta?
Ei petä elämän vaisto,
kutoo ihanteitaan ihmiskunta,
päättyvi pisinkin taisto.
Vielä hanget verta huppeloi,
viuhuu rautainen vihuri,
vaan jo metsän simapilli soi,
kohta liikkuu korven linnat,
luonto kuollut vitkallensa vertyy,
käy irti inehmon rinta,
mieli unten ulapoille mertyy,
kangastelee kaunehinta.
Heijastelee hengen voitteloa,
jot’ ei viel’ ole eletty,
ailahtelee aamun koitteloa,
jot’ ei nähty maailmassa,
aikaa auran eikä miekan, missä
täyttyvät unelmat uudet,
sykkii kansakuntain sydämissä
ihmisen ihanammuudet;
haaveet ihmiskunnan korkeamman,
suurten tietäjäin sanomat,
kirjat oikeuden kirkkahamman,
lempeämmän tunnon tunnut,
laulut myrskyn ei, vaan päivän lasten,
entehet elämän lauhan,
aavistukset rantain autuasten,
ihanteet ijäisen rauhan.
Tunnetteko? Ilma tuulahtaa:
kevät kuitenkin tulevi!
Kuinka paljon verta vuotaa saa,
kuinka paljon tuskaa tulvehtia,
ennen kuin maa kaunis kasvaa hyvin,
kypsyvät kylien laihot,
muuttuu muotoon kansain toivo syvin,
täyttyvät inehmon kaihot?
Eino Leino
Kai ihmettelet, miks iloinen
niin tänään ma olen ja nuori,
miks loitolle lämpöä säteilen
kuin päivän paahtama vuori.
Elä imehdi tuota, oi äitisein!
Mull´ ollut on juhla suuri,
olen elänyt suuren ma sunnuntain
elon arkien keskellä juuri.
Minä lupasin mieleni nuoren tään
aina auki, auki sen pitää,
aina pitää sen sepposen selällään
enkä peittää päivältä mitään.
Ja päivä se lupasi paistettaan
ja kuu lupas kuutamoansa,
halki elämän pitkän ja onnekkaan,
joka lauha ois laskussansa.
Eino Leino
Älä muuta kuin sula silmin, suin,
kuole riutuen kera hankien!
Kevät kirkkahin, mitä virkkaisin,
jos antais hän mulle elämän?
Älä muuta kuin tee tenhoutuin
vala valkoinen kera kukkien!
Eino Leino
Minä kuulen kuink'
kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot ja muut.
Eino Leino
Yli metsän koitti jo päivän koi,
kun nurmella neitonen kulki,
kukat kukkivat auki jo umput loi,
jotk’ eilen illalla sulki.
Ja neitonen nuori se nurmella vain
niin hiljaa, hiljaa astui,
ja kukkaset nyökkäsi kuiskuttain,
kun kasteesta helmat kastui.
Eino Leino
Eino Leinon runot =>
|