| |
Hiekkakakkuja
tee minä en,
katselen kakkuja inhoten.
Tarvitsen, tahdon ystävän
silloin, tämän tiedäthän:
kakkuset joutuvat kaatumaan,
kallistumaan ja maatumaan.
Ystävän kanssa me kirmataan
ylitse kallion, hiekkamaan.
Silloin kaikki on hyvin.
Silloin onni on syvin.
Elina Karjalainen
Nuku keijun kehtolapsi,
illan tullen uinu,
Päivän tanssit hienohapsi,
unhon maille vaivu!
Uinu unta, keijun lapsi,
kissankellot keinuu.
Sirkka soittaa siriseepi,
heinä hento heiluu.
Ole aina iloinen
niin kuin pieni lintunen.
Leiki ja laula lintusen lailla,
lapsuuden aika on huolia vailla.
Kuuhut hiljaa kulkee
öistä taivaltaan.
Lapsi silmät sulkee
uneen kehdossaan.
Äiti lauluansa laulaa lapselleen,
katsoo laulaissansa
pilttiin pienoiseen.
Kuuhut varjon heittää
pirttiin hiljaiseen.
Äiti kehtoon peittää
lapsen nukkuneen.
Onnen tunne täyttää
äidin sydämen
enkeliltä näyttää
piltti pienoinen.
Kuuhut taivaallansa
jatkaa kierrostaan.
Lapsi kehdossansa
uinuu unessaan.
Äiti pienoistansa
siinä katselee,
hiljaa laulaissansa
toivoo, pyytelee:
Taivaan Isä kanna
lasta matkallaan.
Enkeleitä anna
kanssaan kulkemaan.
Turvallista tietä että
kulkis hän joka ainut päivä
halki elämän.
Kuuhut kierroltansa
pirttiin kurkistaa.
Lasta kehdossansa
onni varjoaa.
Kuuhut hopeillansa
kehdon verhoilee.
Äiti kiitostansa
hiljaa hyräilee.
Jopa alkaa unten maista
kukkarannat kangastaa,
niihin poikaa pienokaista
Nukku-Matti johdattaa.
Maassa ihmeen ihanassa
noustaan tyyneen satamaan,
siell’ on ruusut kukkimassa,
mesimarjat peittää maan.
Kultalatvapuissa riippuu
appelsiinit, omenat,
joka oksasella kiikkuu
kesyt ilman laulajat.
Kultasarvipeura kantaa
siellä poikaa selässään,
hopeeharjahepo antaa
silitellä itseään.
Immi Hellén
Miten tietää hammaskeiju
milloin tulla kannattaa?
Miten se voi tietää sinne
tyynyn alle kurkistaa?
Tuskin se nyt kuitenkaan käy
meillä joka yö,
oishan siinä keijullekin
liian raskas työ.
Kuitenkin, kun maitohampaan
laitan tyynyn alle,
se yöllä sieltä katoaa,
eikä
tiedä edes nalle,
miten keiju hampaan vie,
sen
mihin kuljettaa.
Se hampaan maksaa kuitenkin:
mua euro odottaa.
Lahjan parhaan
jos lapselle antaa vois,
vierelle jonkun kulkua
turvaamaan tois,
pölyt tytön polvista
pyyhkimään pois.
Onnea, iloa,
ihmeitä koettaviksi,
hyviä hetkiä kera
rakkaiden elettäväksi,
kaiken tään pienelle
lahjaksi sois.
Ei pieni puu vielä
myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä
myrskyä siedä.
Olethan suojana pienelle
suuri puu,
jotta pienellä
juuret vahvistuu.
Kuljin tuolla saloteitä,
kuulin metsän säveleitä,
lintuin ääntä kuuntelin.
Lehto lauloi, kuuset kuiski,
harjanteilla hongat huiski,
niin mä niiltä kyselin:
Miksi, salot, soittelette,
puut ja pensaat riemuinnette?
Ja se metsä vastas vaan:
Etkö nähnyt pientä lasta?
Kulkihan se tästä vasta
kevään ruusut poskillaan.
Loitompana kankahalla
läikkyi lähde koivun alla,
reunaan istumaan sen jäin.
Salon lähde, mulle virkas,
noin miks on sun kaivos kirkas?
Ja se lähde vastas näin:
Lapsi tästä äsken- lähti,
ihana kuin aamuntähti,
sitä kuvastaa ma sain.
Ja sen silmän kirkkautta,
ja sen otsan puhtautta
kenties päilyy pinnallani.
Immi Hellen
Lapsilla on leikkitupa
kotikunnahalla,
tuolla kaikkein kaunihimman
riippakoivun alla.
Seinä paistaa punaiselle,
valkea pihtipieli.
Leikkituvan orren alla
asuu ilomieli.
Harjalla tuon tuvan soman
liehuu kaunihisti,
uljahasti hulmuten
lippu siniristi.
Ollaan juurella sen lipun
leikkipartioita,
ollaan Suomen valppaina
pikku vartijoita.
Siinä toimii touhukkaana
monta pientä »Lottaa»,
sankarpoikain saavutuksiin
hekin osaa ottaa.
Kun se touhu, kun se leikki
todeksi kerran muuttuu,
tuskin silloin Suomeltamme,
vartijoita puuttuu.
Immi Hellen
On uljas meidän matkamme
näin talvisessa säässä.
Me lämpimiksi laulamme,
me juoksemme ja nauramme,
kun on jo läksyt päässä
Kun henkii kesätuulet
ja nurmi vihannoi,
ja leivon laulun kuulet
ja paimenpilli soi,
sä silloin huone heitä,
käy leikkiin mieluiseen,
kun raitis metsä meitä
taas kutsuu vieraikseen.
Kas täällä leikit lyödään
juurella koivujen,
ja täällä herkut syödään
parissa perhosten.
Nyt kesä parhaintansa
on pannut pöydälleen,
kun mettä, marjojansa
se tarjoo vierailleen.
Kun sitten saapuu talvi
valkeine vaippoineen,
käy silloin lapsiparvi
huipulle jyrkänteen
Ja sieltä kelkka lentää
kuin huimin hepo vaan,
ei kalpeaksi kenkään
saa jäädä poskeltaan.
Ja jos on kesä, talvi
tai lienee synkkä syys,
ei huolta, kunhan kestää
ainainen ystävyys.
Kun taivas ruskottaisi
ja tuikkis' tähdet vaan,
ja kunhan kasvaa saisi
nää lapset Suomenmaan
Immi Hellen
|
Hiljaa, hiljaa, käki kukkuu,
kesäilta hämärtää.
Lehdon pieni lintu nukkuu,
siiven alla siro pää.
Katsos kuuta taivahalla,
pyöreätä, kalpeaa,
kuinka ihmeen lempeästi
katsoo lasta nukkuvaa!
Tuolta tulee pieni vieras
varpahilla hipsuttain,
sinisukka, punapaita,
hiippahattu päässä vain.
Etkös poikaa tuota tunne?
Se on Matti veitikka,
ihmeellistä taikasauvaa
heiluttaa hän ilmassa.
Immi Hellén
SUOJELUSENKELI
Olen pienen pieni enkeli,
olen pienempi kuin peukalosi.
Asustelen ihmisten huoneissa,
joissa mukavaa on kuljeskella.
Et varmaan ole nähnyt minua,
olen liian pieni, vaikea huomata.
Olen koko ajan sinun luonasi
ja kuljen aina rinnallasi.
Kun iltaisin tyynyyn painat pään,
minä enkelisi sinua valvomaan jään.
Vaikket näekään minua, lupaan sen
koskaan sinua minä hylkää en.
Birgit Ahokas
Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt kuuluu keijujen äänet.
He tanssivat taas koko yön laulaen,
koko yön laulaen.
Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt syttyy tähtöset pienet.
Ne oottavat taas läpi yön loistaen,
läpi yön loistaen.
Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt sammuu keijujen äänet.
He liitävät taas ylös luo tähtien,
ylös luo tähtien.
Koko joukko, metsänväki,
tarpeelliseks työnsä näki,
juhlaa laittaa, selvä se,
mutta: miksi, kenelle?
Arvovieraita kuin melkein,
odoteltais, ehkä selkein
merkki tästä kakku on,
hiirilaakson leipomon.
Sitten joukko kohahtaa,
aloillensa istahtaa:
sankari nyt lähestyy,
juhlahumuun löytyy syy.
Päivä xx:n tänään on,
hän saa kaiken huomion,
laulun sekä puheenkin,
jopa pienen paketin.
Anna Pihlajaniemi
Toivon Leijonamielen rohkeutta,
sitä haluaisin antaa teille.
Vaahteranmäen Eemelin elämänuskoa.
että mitään ei kannata murehtia
liikaa etukäteen, asiat otetaan
sellaisina kuin tulevat ja sitten
toimitaan ja tehdään mitä voidaan.
Peukalo-Liisan Ihmemaan kykyä elää
läpi yllätyksiä ja ihmeitä,
kaikki voi olla mahdollista.
Muumi Mamman tyyntä luotettavuutta,
terveen järjen harkintaa.
Nuuskamuikkusen luontoa lähteä
syksyn tullen maailmanympärysmatkalle.
Pikku Myyn voimaa olla eri mieltä
Tom Sawyerin rehellisyyttä ja suoruutta,
kykyä kohdata todellisuus sellaisena
kuin se on.
Nalle Puhin taitoa ottaa vastaan
myös kaikki hyvä, kiitoksen ja
onnistumisen elämykset.
Karvisen kykyä laiskotteluun ja
nautiskeluun.
Peppi Pitkätossun hulluttelevaa
huolettomuutta, uskallusta ajatella
joskus myös nurinkurisesti, sekä
Pikku Prinssin taitoa odottaa
kärsivällisesti ja suvaita erilaisuutta.
Jääkiteet ruudussa kimmeltää,
kun kuu niihin hohtoa valaa.
Niitä poikanen tarkaten tähystää,
koko illaksi ikkunanpieleen jää
niin ääneti, aivan kuin salaa.
Mitä lukee se ruudusta poikanen,
mitä piirteli tähtöset hälle?
Koko maailma siellä on ihmeitten,
jäätähtöset talven ne omisti sen
sille pienelle tähystäjälle.
Hän näkee tarujen kultamaat
ja korskuvat ratsut ja linnat,
sinikukkaiset kummut ja hopeiset haat,
Sinä kerran kaikki ne omikses saat,
ne aarteet kallihimmat.
Jääkiteet ruudussa kimmeltää,
luo uusia ihmemaita.
Jo painuu pielehen poikasen pää
sinisilmään unonen ennättää.
Unentytti, ah, oisitko saita!
Tuli päivänsäde ja pyyhki ne pois
sen poikasen ratsut ja linnat.
Hänen aarteitaanko viedä se vois?
Hänen omansa eivätkö aina ne ois,
ne unelmat kirkkahimmat!
Immi Hellén
Äiti kertoisitko
Olen kuusivuotias ihminen jo
niin että äiti kertoisitko
mistä meidät lapset on tehty?
Olen tarhan tädiltäkin kysynyt,
hän on vain minulle hymyillyt,
ja talkkarikin on hämmästynyt,
He sanovat: Odotahan nyt.
Naapurin pihalla kerrottiin,
että pienet lapset on tehty niin,
että vettä ja jauhoja sotkettiin,
ja taikina lapseksi muovailtiin.
Sen jälkeen uunissa paistettiin
ja sitten vain elämään käskettiin.
Äiti, tehdäänkö lapsia niin?
Äiti, voiko tällaista pientä lasta
tehdä lehmän pienestä vasikasta
jos karvat vain ottaisi pois?
Ei antaisi lupaa ammumaan,
vaan käskisi sanoja sanomaan,
pyytäisi pottaan pissaamaan
ja kahdella jalalla kulkemaan.
Äiti, voiko pelto tai kasvimaa
ihmisen taimia kasvattaa
kuten porkkanaa, heinää tai muuta.
Miten taimet, vauvaakin pienemmät
pellon mullassa pärjäävät
kun siellä on madot ja jyrsijät
sekä sateet ja tuulet myrskyisät.
Jos minut on tehty sairaalassa
tai tehtaassa lapsia valmistavassa
niin mistä rakennusaineet saivat?
Mistä lämmön laittoivat ruumiiseen
miten jalkani saivat liikkeeseen
mistä huono olo, kun tuhmasti teen,
mistä itku kun sattuu varpaaseen?
Lapseni
Pieni olet vielä ymmärtämään
mutta väärin teen, jos ääneti jään.
Joten rakennusaineesta kerron:
Se on ainetta kultaakin kalliimpaa,
sitä ei rahalla ostaa saa
ei kasvata meret, ei metsät, ei maa
silti jokainen voi sitä omistaa.
Taivaan Isämme kultaisin
meille kaikille lahjoitti paketin
joka sisältää rakennusaineen.
Käyttöohje on yksinkertainen;
Käytä ainetta reilusti, tuhlaillen.
Sitä säilytä lämmössä sydämen,
koska se on vihalle allerginen.
Se on rakennustarvikepakkaus
jonka päällä on teksti: Rakkaus
Tästä sinutkin lapseni tehtiin.
Siitä miljoonat lapset on valmistettu.
Siitä kaikki kaunis on rakennettu.
Siitä onni on koteihin asennettu.
Sen avulla paha on karkotettu.
Lastenrunot osa-1 =>
|
Hän heräs aamusella
auringon suudelmaan,
ja kaikki kevään laulut
soi hänen rinnassaan.
Hän tuntee kukkain kielen
ja lintuin säveleet.
Oi mitä, mitä sulle
ne onkaan kertoneet
Pien' orvonkukka kuiskaa:
»Oot sisko kukkien,
keväisen taimitarhan
ihanin kukkanen.»
Sai kielo puheenvuoron,
se tuoksuin tarinoi:
»Sinulle kukkain kuoron
kauneimmat laulut soi.»
Immi Hellén
Kari kun tuvan rakentaa,
hän apulaista monta saa:
Pieni hiiri hirret kantaa
ja neuvot oivat antaa.
Kari sitten seinät nostattaa,
tää työ on hälle mieluisaa.
Kun nostaa kurkihirren,
niin peippo veisaa virren.
Kari hän höylää, vasaroi
niin että metsän kaiku soi,
ja kertoo pellonpaulat,
ja tikka takoo naulat.
Hän höylää laen, lattian,
saa seinään sievän ikkunan.
Tuo muurahainen korren,
saa siitä kattoon orren.
Kari hän seikan tuonkin tiesi
on tehtävä myös kotiliesi,
vaan kukapa muurariksi?
Pieni pääsky pyrkii siksi.
Niin tallatahan rantahan
tie valkoisehen santahan.
Sen tallaa totta vainen
pieni koppakuoriainen.
Saa tupa valmihiksi niin,
ja tie on lyhyt naapuriin,
tuon kartanolle Näkin
ja sievän västäräkin.
Karin apuna miksi lienevät
nää luomakunnan pienimmät?
Sen seikan, ah, jo arvaan:
Kari hyvä on heille varmaan
Immi Hellén
Kardemumma-kaupungissa,
asuu pullamuori.
On aina hymy huulillaan,
eikä ole enää nuori.
Kardemumman tuoksusta,
tulee hyvä mieli.
Ilo valtaa lapsoset
ja vesi tulee kieleen.
Pullamuori herkut laittaa,
leipoo kakut maukkaat.
Lasten mieli tekee maistaa
ja kakusta ne haukkaa.
Eipä pullamuori tuo,
siitä mitään piittaa.
Lapsia hän kutsuu luo
ja kintaallaan vain viittaa.
Kardemumma-kaupungissa,
pullamuorin luona,
lapset viihtyy parhaiten,
on siellä hyvä muona.
Saa monenlaista herkkua,
syödä mielin määrin.
Joskus pullamuori myös,
eväitäkin käärii.
Pullamuorin luokse saa,
lapset aina tulla.
Siellä heitä odottaa,
kardemummapulla.
Paula Tarvainen
Pieni enkeli uupunut oli,
oli uupunut aivan.
Kas päivän pitkän myötä
se teki suojelutyötä.
Se varjeli aamusta pimeään,
ettei lapsi loukkaisi itseään.
Ja kun lapsi saatiin nukkumaan,
lensi enkeli kotiin taivaanmaan,
ja pienellä pilvenhattaralla
virkisti itseään nukkumalla.
Kun päivän rako tuli yöhön,
se lähti taas suojelutyöhön.
Aamulla lasta onnittelee
ja hyvää syntymäpäivää toivottelee.
On joutuneet päivät jo
syksyiset.
Käy metsäpolkua pienoiset.
On keltalehtiä täynnä maa.
Kuin hangessa siinä kahlata saa.
Ne haastavat hiljaa kahisten:
Nyt minne on matka pienoisten?
Punapuolukka mättäältä pilkistää,
luo kutsuvi kesteihin ystävää;
Te kultaiset, kuhun nyt kiire noin?
Vasta tullessa teidät poimia voin.
Talitinttikin oksalta tirskuttaa:
Kuhun kuljette tottahan kysyä saa?
Etkö tiedä, kouluhun kiire on,
Se on takana metsän ja vuoriston.
Kotimökiltä sinne matkaa lie
kilometriä monta, vaan kaunis on tie.
Puut metsän lapsille nyökkivät
kuin ainakin armaat ystävät.
Syystuuli luo ruusuja poskillen.
He kulkevat riemuiten, laulellen.
Vaikka joskus se käy kautta notkojen
ja kautta jylhien rotkojen,
tää nuorten iloinen koulutie
maan kaikista teistä parhain lie.
Immi Hellen
Isä ja lapsi
Lapsi:
Kerrohan isä oi, onko pyöreä maa
eikö onnensa lintua myös kiinni saa
miksi taivas niin kaunis ja siintävä on
sano ootko sä toisinaanmyös onneton?
Kerrohan, missä aurinko nukkua saa
onko tuutuna sen meri, taivas vai maa.
Miksi pääse en lintujen luo lentämään,
miksi kyyneleet nuo, isä, silmissäs nään?
Isä:
Pienoinen, kerron sen, niin on pyöreä maa
onnen linnunkin kyllä sä voit saavuttaa.
Siksi taivas on kaunis ja siintävä niin,
ettei lintusi joutua voi kadoksiin.
Mutta aurinko ei nuku vaipuessaan,
tietä kuulle ja tähdille antaa se vaan
ja jos lentää sä voisit, ei lintuja ois
kyyneleittä en kuunnella sanojas vois.
Lapsi:
Jos on maa aivan niin kuin on palloni mun,
kierrän sen, onnen tuon sitten syliisi sun.
Isä:
Pienoinen, sitä ei löydä kulkiessaan,
kerran luoksesi lintuna lentää se vaan.
Lapsi:
Missä sen pesä on, kunhan neuvoisit sen,
syliis toisin ja pois sitä päästäisi en.
Isä:
Pienoinen, se on piilossa sydämen vain
ja sen löysin mä silloin, kun sinut mä sain.
Kun illan varjot lankeaa
ja hämy hiipii tupaan,
niin joku hiljaa hipsuttaa
ja liikkuu ilman lupaa.
Se on niin pieni harmaja
ja pehmyt villasukka.
Se öinen hipsustelija
on pieni hiirirukka.
Se etsii leivänmuruja,
kun nälkä näykkii suolta.
Ja siit’ on sillä surua
ja sydän täynnä huolta.
»Kenties! pienen kannikan
luo reiän, alle kaapin
sä kätkit mulle, makean*
sen siitä köyhä saapi!»
Ja nokka pieni kohoksen:
»Ah, tätä herkkupöytää!»
Kun kaapin alta sirusen
se iloksensa löytää
Se kepeissä kengissään
nyt leivän luokse hyppää.
vSen sieppaa sievään käpälään
ja suuhun heti nyppää.
Se jauhaa pikku hampahin
se jyrsii, järsii salaa,
ja vielä huomiseksikin
se säästää pari palaa.
Nyt kipin kapin kiipeää
se kaapin laitaa jyrkkää,
On toimessa nyt häntä, pää;
ja takajalka tyrkkää.
Ja kaapin korkeudesta
on laaja näköala.
Kas, siellähän on vuoteessa
se hellä avustaja.
Sua kiitollisna katsahtaa
ja suorii viiksiänsä.
Vaan konsa päivä sarastaa,
se rientää reikähänsä
Immi Hellen
|
|
