|
|
|
|
|
|
|
| |||||||||||||||||||||||||||
|
|
31.12.2013 klo 7:10 thai Joskus kaikki ei mene ihan niin kuin on etukäteen suunnitellut juttuja järjestävänsä. Suutari, jolta ajattelin tilaavani uudet sandaalit, olikin muuttanut pois vanhasta paikastaan osoitettaan jättämättä. Niinpä muistelin nähneeni jonkun suutarin liikkeen radanvarren thai-kortteleissa - siispä sinne etsiskelemän. Eipä ollut sielläkään suutari kotonaan. Tietäisiköhän Sipi mistä löytyy suutari? Mennäänpä kysymään Susannan baarista. Mitä kummaa - eihän täällä ollut enää Susannan baariakaan! No nyt saa koko kenkäprojekti jäädä sikseen, mutta mutta... Market Villagessa kenkäkaupan tytöt huuteli kokeilemaan kenkiä ja kehui, että heillä on jopa kokoa 43! No eihän tuollaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä, kun kahdet käsin tehdyt kengät maksoivat vain parikymppiä!
Ihmeellinen on maailma ja ainakin uusavuttomien maailma! Kun kauppakeskuksen hyllyt olivat ehtineet tyhjentyä liioista eväistä juhlaviikonlopun takia, oli meidän tyydyttävä ottamaan hyllystä valmiiksi keitettyjä ja suolattuja munia. Hyi, haukkasin kerran aamiasmunastani ja jätin sikseen - olipa suolaista. Enää ei näitä uusavuttomien munia tähän huusholliin hankita! Kun aiotaan viipyä täällä kaksi kuukautta, päätettiin ottaa käyttöön tallelokero, josta maksettiin vuokra jo varauksen yhteydessä. On, onhan se ihan hieno peli, mutta kun se seisoa jököttää irrallaan makkarin kaapin päällä ja sen voi varkaat siitä ottaa kainaloonsa ja viedä mennessän ihan helposti. Ei auta muu, kuin yrittää piilottaa se fiksusti johonkin.
Huomenna, jos buddha suo, tallustellaan hiukan valoisammissa maisemissa ja totutellaan elämään erilaisessa kulttuurissa. Matkakuumeesta ei ole tietoakaan, kun ollaan menossa vanhaan tuttuun paikkaan ja tiedetään jo etukäteen, mitä on odotettavissa. Nyt on vain ensin kestettävä pitkän lennon rasitukset, nukuttava perillä kellon ympäri ja niinpä sitä solahtaa helposti viiden tunnin aikaeroon. Fläppäri kulkee mukana, joten raportoin sieltä tunnelmia ja kommelluksia sitten tällä sivullani. Jos tämä kone joku päivä sanoo yhteistyösopimuksen irti, niin sitten kirjoittelen nettikahvilassa kuulumiseni Kalispéra-blogissa.
Joulueväät hävinneet parempiin suihin pyhien aikana ja jääkaapissa ei ainuttakaan murua jäljellä! Hyvä niin - yhtään kinkunpalaa ei nyt enää tee mieli. Todella erikoinen Joulu jo säänkin puolesta; tänä aamuna lenkillä yllä vain lyhythihainen T-paita kesäverkkarin alla ja hiki tuli niissäkin varusteissa. Voihan se olla, että osasyynä hien otsalle kirpoamiseen on nuo joulunaikana lisääntyneet jenkkakahvat - niitä sitä sitten saakin sulatella pitkään ja hartaasti!
Leppoisasti kulutettu aatonaatto - lapsenlasten kanssa jätskillä ABC:llä (kun Pirttimäki ei sitten ollutkaan tänään auki) ja heppoja katsomassa - tosin auton ikkunasta, kun kohdalle sattunut sadekuuro ei houkuttanut menemään ulos autosta. Saunatuvan sohvalla retkottavaan matkalaukkuun olen yrittänyt heittää aina välillä jotain pakattavaa. Eikä tuo matkavaatteiden sovitus mitään niin jouluista puuhaa ole - lähinnä tuntui hassulta vetää hellemekkoa ylle joulumusan soidessa taustalla. "Porsaita äidin oomme kaikki" - no ollaan, ollaan!
Kun tänä Jouluna joudutaan pakostakin hiukan poikkeamaan joistakin jouluperinteistä, niin voihan tässä tuon joulusaunankin saunoa jo tänään - tukka ainakin on ihan pakko pestä, että kehtaa huomenna lähteä lasten kanssa jouluhumputteluihin. Ehkä se joulutunnelmakin sieltä pikkuhiljaa alkaa lasten riemun myötä löytymään. Itselle on aina lapsuudesta asti Joulun tuonut myös hyasinttien tuoksu - nyt pöydällä tuoksuu systerin joulutervehdyksenä antama kukka-asetelma, joka aika-ajoin vie mielen lapsuuden Jouluun. Enpä muista sieltä yhtään Joulua, etteikö silloin olisi ollut hanget korkeat nietokset ja pakkanen paukkunut nurkissa - toisin on nyt!
Pitäisikö tässä stressaantua, kun joulustressi ei ole ainakaan vielä meidän huusholliin iskenyt. Tuskin iskeekään, kun kätevä emäntä ja isäntä pääsevät jouluruokarumbasta tänä vuonna ihan helpolla. Aattona mennään syömään tyttärelle ja luvassa on sieltä pois lähtiessä pieni avustusnyytti, jolla sitten joulunpyhät pärjäillään. Perinteisesti papparainen savustaa omalla patiolla lohen ja graavilohtakin ajateltiin laittaa. Tuntuisihan se vähän hassulta laittaa uuniin kymmenen kilon kinkku, jota sitten raahattaisiin evääksi Hua Hinin residenssiin - siinäpä olisi pitkäksi aikaa tuttua kotimaista apetta thai-ruokien lomaan.
Joulunaika on ystävien tapaamista, joulukahvitteluja, glögiä kaiken muun hössötyksen lomassa. Niin.... ja meille joulukuun 20. päivä on jonkinmoinen merkkipäivä, jolloin kumpikin yrittää olla lempeä toistansa kohtaan - onhan siitä ikuisuus aikaa, kun oltiin tavattoman rakastuneita ja lupauduttiin ikuiseen yhteiseen elämään. Kihlajaisia vietettiin Konalan kaksiossamme ystävien ympäröimänä. Nyt vuosia myöhemmin nautittiin pihviateria kera hyvän punkun kahdestaan kotona kestäneen lupauksen kunniaksi.
Eiliset korttitalkoiden murheet heitin romukoppaan ja päätin ottaa tänään rennommin. Jouluunhan on vielä monen monta päivää aikaa - mikäs kiire tässä? Muutama paketti oli vielä hankittava, joten oli pistettävä vaatetta niskaan ja lähdettävä hupailemaan. Kivaapa olikin käydä Sammatissa "Antiikkia ja humpuukkia"-puodissa ihmettelemässä romujen määrää. Jos tarvitsee synttärilahjaksi jotain nostalgista, niin sieltä löytyy esim. lehtiä jopa neljäkymmentä luvulta.
Voi itku ja hammasten kiristys! Miksi ihmeessä näissä tietokoneissa ja tableteissa pitää olla niin monta eri ohjelmistoversiota, niin ettei perässä pysy. Kun rakentelen tänne sivuilleni monimutkaisia hauskoja juttuja, käytän isonäyttöistä pöytäkonetta ja joskus silloin tällöin katsastan tekeleeni myös fläppärillä. Nytpä menin katsomaan rakentamaani joulukorttia myös miehen iPadilta - ja kas - tulos oli kerrassaan surkea! Se nyt on vaan niin, että jenkkien Apple-systeemien koneissa eivät kaikki nämä minun "hienot" tekeleeni pelaa - SURKU. Siispä ei tässä auta muu, kuin hieraista silmiä ja alkaa niitä korjailemaan!
Niinhän sitä sanotaan, että tekemättömät työt rassaa eniten! Eikä yhtään auta, vaikka niistä tekee listaa ja suunnittelee pääsevänsä listan herraksi päivässä - illalla jää vaan tunne siitä, että on taas mennyt päivä hukkaan tumpuloidessa toisarvoisten asioiden parissa. No tänään en edes yrittänyt olla tehokas, kun heti aamusta lähdettiin hupailemaan Selloon - miehellä kun oli siellä silmälääkärissä käynti. Matkalla poikettiin Ikeassa syömässä katkarapuleivät, enkä sortunut ostamaan tällä kertaa mitään!!!! Hyvä tyttö! Muutenkin nurkat notkuu täynnä joutavaa tavaraa!
Keskellä kaiken kiireen ja touhotuksen tuli taas äkkipysähdys, kun systeri skypeili ja kertoi ystävän joutuneen teholle vakavan sairauskohtauksen runtelemana. Paljonpa me tässä arkisessa tohinassa tiedämme tulevasta! Onneksi ei huomispäivän murheista etukäteen tiedä ja harvemmin jäämme seuraavaa aamua murehtimaan. Miksi näissä tällaisissa uutisissa on vielä synkempi sävy näin joulun lähestyessä?
Pitääkö niiden eläkeläisten tunkea itsensä kaiken ruuhkan keskelle, kun ehtisivät hoitaa asiansa arkipäivänä? Ei pidä - mutta niin vaan tungettiin itsemme kauppakeskukseen fiilistelemään jouluntunnelmaa muiden joukkoon! Eihän me käyty muualla kuin lelukaupassa ja kahvilassa; niistä saatiin ihan sopivasti sitä ehtaa joulunodotustunnelmaa. Onneksi stressi ei nouse puseroon, kun joulun käsikirjoitus alkaa olla hallinnassa. Muutama jouluvalo vielä viriteltiin nurkkiin ja se on siinä - niitä valoja sitten puretaan matkalta palattua maaliskuussa.
Nyt sitten vaan postilaatikon (sen ihan oikean fyysisen lootan) vahtaamista! Muutama kortti sieltä laatikon pohjalta jo tänään löytyi. Kiva oli saada postia Saksasta Garmish Parten kirchenistä - hotellista, jossa viime keväänä muutaman päivän majailimme. Todella hienoa asiakkaiden muistamista! Oma korttisouvi on todella vielä vaiheessa, kun se digitaalinen kortti muhii vasta korvien välissä ja pitäisi siihen joku valokuvakin vielä saada. Mutta aikaahan tässä on vielä runsaasti nyhrättäväksi!
Niin se vaan jäi viimeiseen iltaan tuo joulukorttien kirjoittaminen - tai voihan niitä vielä ykköspostiin kirjoitella myöhemminkin. Olikohan se niin, että vielä työelämässä ollessa ehti senkin homman hoitaa ajoissa? Ja eihän noita paperisia kortteja enää monta ole kirjoitettavaksi, kun ystävät ja sukulaiset, joilla on sähköpostiosoite saavat joulutervehdyksensä digitaalisena. Ehkä olen tylsä, kun olen mennyt muutamaan vanhan tradition nykymuotoon, mutta mitäpä muuta tällaiselta nörtiltä voi odottaakaan!
Virallisesti joulukausi avattu - aamuhämärissä tonttuiltiin kaksosten päiväkodin tonttupolulla ja herkuteltiin päälle joulupuurolla. Varovainen joutui liikkeissään olemaan, kun ilmojen tonttu oli yöllä pistänyt pihat luistinradan liukkaiksi. Illalla olikin jo parempi olo ja pääsin kuin pääsinkin katsomaan ystävän/entisen naapurin koiravauvoja. Voi miten suloisia palleroita ovat nuo eläinvauvatkin, ihan kuin lelukaupan hyllystä hypänneitä!
Pirteä työteliäs päivä - ja illalla taas sen verran lämpö koholla (37,5) että ihan vetämätön olo. Olenko allerginen illoille vai odotanko ovelasti luiskahtavani ulkomaille pakkasia karkuun? No nyt on ibuprofeenit nielaistu, villasukat puettu jalkaan, hampaat pesty ja naama voideltu - siis peiton alle pakoon pahaa maailmaa. Ja aamulla on tietysti olo niin kuin mitään kremppaa ei ikinä olisi ollutkaan, toivottavasti!
Suu makiaks! Ikuisen painonvahtaajan hurlumhei viikot alkoivat! Ei ole oikein viime aikoina tuo dieetti huvittanut - evästä on painettu kurkusta alas surkeilematta. Ja jatkoa seuraa! Kun maanantaina aloittaa herkuttelut, niin siinähän se sitten mukavasti kuluukin samaan tahtiin koko viikko - kokemusta on kosolti. Käytiin aamupäivällä Jumbossa ostoksilla ja siinä samalla lounastettiin Prisman Delissä ihanat suuret panniinit. Ikeassa en sentään rynnännyt kahvion puolelle, vaan maltoin odottaa seuraavaa etappia. Porvoossa Bronbergin suklaapajassa mussuttelinkin sitten koemaistiaisiksi jokaista laatua (muutamaa useampaankin otteeseen). Nyt kun vielä tyhjennän parempiin suihin nuo sieltä jouluksi ostetut säkilliset, niin johan rantakunto onkin taattu!
Jihuu!!! Ensimmäiset joulukääröt saatu paketoitua - yllätys yllätys, mies niihin hommiin tänään tomerasti ryhtyi. Tyttärelle olen delegoinut lahjojen hankinnan, itselle jää siten vain maksajan ja pakkaajan rooli. Tähän työnjakoon on päädytty, kun mummin on niin kovin vaikeaa hankkia mieluisia joululahjoja lapsenlapsilleen, etenkin nuorten neitien vaatemaku voi olla ihan toisesta maailmasta kuin tämän ikäpolven frouvalla. Eipähän täten tule hankittua heti joulun jälkeen kirpputorille meneviä vetimiä ja mummukin säästyy päänsäryltä.
Itsenäisyyspäivää vietettiin meidänkin perheessä perinteisen hillitysti - huonosta kelistä huolimatta ajeltiin aamupäivällä Tuusulan kukkataloon itsenäisyyspäivän puskaa ostamaan. Ajatuksena oli käydä samalla reissulla kaffeella Lottakodissa, mutta kuten arvata saattaa, oli ruuhka päivän luonteesta johtuen siellä melkoinen. Onneksi systeri soitti ja kutsui meidät tuoreille munkeille, niin jonottamiselta säästyttiin. Illalla syötiin tyttären perheessä pitkän kaavan mukaan ja arvosteltiin telkkarin itsenäisyyspäivän vastaanoton pukukavalkadia - mikäpä mukavampaa, kun ei tarvitse itse tälläytyä arvosteltavaksi!
Kun parkkeeraus-painajaiseen oli jo etukäteen varautunut, olikin yllätys, että HYKS:in parkkihallista löytyi kuin löytyikin yksi reikä, johon pikku kotteromme saimme parkkeerattua. Mutta on se vaan melkoinen paikka - se parkkihallikin! Helpointa olisi löytää autolle takaisin, kun voisi purkaa lankakerää perässään ja sitten tulomatkalla seurata omaa purkamaansa lankaa. No tämän aamun aamulenkki tulikin sitten suoritettua siinä parkkitalorumbassa. Miehen silmän verkkokalvo oli kyllä parantunut odotetusti, mutta näkö leikatussa silmässä ei kuitenkaan ollut odotusten mukainen. Onneksi saatiin varattua spesialistilta aika vielä ennen (toivottua) lomamatkan alkua.
Porsaita äidin oomme kaikki, tai ainakin melkein! - tai ainakin hyvää vauhtia muuttumassa, kun niin sairaaksi en ilmeisesti tulekaan, etteikö ruoka maistuisi. Kun liikunta rajoittuu nyt tähän oman tietsikan ja jääkaapin väliseen maastoon, ei se paljon kaloreita kuluta. Jokohan tässä alkaa erakoitua, kun vaan kotinurkissa tahtoisi luuhailla virttyneissä verkkareissaan. Ei paljon haluta kaivaa kaapista parempia vetimiä, kun on jonnekin mentävä - mahtuukohan, mahtuukohan??!!! Pian tästä sisuunnun ja suunnistan lenkille, olipa sitten olo kuinka heikko tahansa!
Päivä pelastettu! Kun en löytänyt Jumbon-kauppakeskuksesta hakemaani punaista neulemekkoa, niin ostinpa sen tilalle leiskuvan punaisen pitkän hihattoman iltamekon, jota aion sitten käyttää Hua Hinissä. Ihan totta - tällä hullulla toimenpiteellä yritän uskotella itselleni, että sinne maailman toiselle puolelle ollaan todella menossa. Syytä olisi ehkä lähteä jo heti - keho ei tykkää ollenkaan tästä ilmastosta ja iltaisin lämpö nousee tuonne 37 asteen pahemmalle puolelle, niinpä olokin on sitten sen mukainen. Toivossa on hyvä elää!
Kauan odotettu matka talvehtimaan Thaimaahan taitaa kuivua kasaan. Ainakin pessimisti minussa kuiskuttelee korvaan, että turha luulotellakaan, että ne tappelupukarit siellä muutamaan viikkoon pääsisi sopuun. Pahalta näyttää. Sellaista se on aina tuo matkaan lähtö - milloin jännitetään tulvia, milloin tuhkapilveä tai muuta hirmumyrskyä. Joku voisi tuohon tokaista, että pakkoko se on joka paikkaan nenäänsä tunkea - niinpä - mutta kun tällä seniori-iällä tuo lähteminen ei ole pelkästään hupailua varten. Olen niin hartaasti odottanut, että pääsisin vähäksi aikaa paikkaan, missä nivelet ei turpoile eikä luita kolottaisi. Ehkä liikaa toivottu!
Auts! Enää kolme viikkoa Jouluun - mistähän sen fiiliksen vaan löytäis? Ehkä pieni lumisade auttaisi hiukan asiaa. No kyllähän nuo pikkumiehet tuovat vähän joulunodotustunnelmaa - - kun tulivat tänään mummille "evakkoon" (vanhemmat joulupukin asioilla ostosparatiisissa), touhottivat heti tuulikaapissa, mitä joulukalenterista oli löytynyt. Meillä kovaa menoa hillittiin, kun jätettiin ikkunan kaihtimet auki, että tontut pääsee niistä sisään kurkkimaan.
Tuntuu, että tässä eletään keskellä jotain utopiaa! Kun olen toiminut autokuskina muutaman viikon, on autokin muka tottunut tähän rauhalliseen naiskuskiin. Nyt mies on taas ottanut ohjakset käsiinsä ja huokaillut, kun autosta on tullut tällä välin niin lepsu. Voi herttinen sentään - että autokin tunnistaa nykyisin vakiokuskinsa ajotavat ja käyttäytyy oppimansa mallin mukaan. En tuota ihan miehen sanomana ensin uskonut, mutta autoliikkeessäkin siitä oli miehelle kerrottu. Nyt mies alkaa olla tyytyväinen, kun muutaman päivän ajeltuaan autokin alkaa olla taas entisensä ja kaasupoljin tottelee taas polkijaansa.
Kuviteltiinpa, että keskellä perjantain aamupäivää ei vielä olisi paljon muita liikkeellä, kun suunnattiin Tuusulaan Koiramäen pajutalliin. Väärin kuviteltu - väkeä oli tupa täynnä. Jotenkin sain pujoteltua huoneiden läpi ja löysin ovihärpäkkeen, jota olin varsinaisesti lähtenyt paikasta hakemaan. Kahville siirryttiinkin sitten kiltisti Shellin Simpukkaan, jossa vietettiin jotain markkinointitapahtumaa ja väkeä oli kertynyt sinnekin. Synti, synti.... söin ison jauhelihapihvillä ja kananmunalla täytetyn lihiksen ja jälkiruoaksi ne vielä tyrkytti tuoreita munkkeja (jotka otettiin mukaan kotiin). Sitä se tekee tämä kaamos - kohta en mahdu minkäänlaiseen perperiin! Aggggrrrrrrrrrrrrrr!
Vaan siivetönnä en voi lentää.... Nyt olisi jo korkea aika lentää muuttolintujen lailla lämmittelemään luitaan etelän auringossa. Tämän aamun äkkilähtötarjouksena olisi ollut kahden hengen meno-paluulennot Kanarialle hintaan 270 € - mutta, mutta... kun mies nyt sattuu olemaan silmäleikkauksen takia vielä lentokiellossa, niin tallaillaan nyt vaan näitä hyisiä katuja. Autollakaan ei ehdi kovin pitkälle, kun ensi viikolla täytyy olla silmäklinikalla leikkauksen loppuarvioinnissa.
Flunssaa pukkaa, joka meinaa naista masentaa. Vaikka makkarissa pörisee yöllä ilmankostutin, kurkku on karhea ja nenä tukossa. Iltapäivästä meno sen kun lössähtää ja aikaansaannokset ovat vähäiset. Turha sanoakaan, etten sitten lähtenyt miehen matkaan aamulenkille. Hyvä niin, sillä kadut olivat yön jäljeltä jäisen liukkaat. Niinpä tämä reipas urhoni oli ottanut talven ensimmäisen kuperkeikan ja iskenyt päänsä jäätikköön, niin että kotiin tuomisina oli päässä komea kuhmu. No onneksi ei mitään sen pahempaa kuitenkaan ollut siitä mätkystä seurauksena!
Hrrrrrrrrrr! Pakkasta aamulla seitsemän astetta - ja minähän en tuonne hyiseen aamuun nokkaani pistä, aamulenkki saa nyt jäädä tekemättä! Ehkäpä tähän talveenkin täytyy tottua, mutta ei tänään; olo on sen verran karhea ja flunssan poikanen kolkuttelee ovella, joten saa se totuttelu jäädä vähän tuonnemmaksi. Ei saisi laiskamato iskeä tuon liikunnan kohdalla - sen totesi illan suussa katsellessaan Anssi Kukkosen (liki 80 v.) esiintymistä PS:ssä. Tuohon kuntoon tulisi tähdätä ikääntyessään. No hyvä että lenkki jäi nyt aamulla kuitenkin tekemättä, kun illalla olo oli kehnohko ja lämpökin oli hiukan koholla. Liekö vilu iskenyt salakavalasti, kun päivällä oltiin kahvittelutreffeillä systerin porukan kanssa Hyvinkään Willassa.
Just joo - - Pitääkö niiden thaimaalaisten nyt juuri alkaa rettelöimään, kun ollaan odotettu sitä lomalle lähtöä kuin kuuta nousevaa!!! No onpahan jotain jännitystä ilmassa, kun tukka pystyssä seurataan telkkarista mielenosoituksia, jotka toivottavasti laantuvat jouluun mennessä. Siinäpä onkin sitten pohtimista, kun varasuunnitelmaa aletaan rustailemaan. Johonkin lämpimään kun mieli (ja nivelet) halajaa!
Voi minua höppänää!!! Kun muut ahertavat joulukorttitekeleidensä parissa, on minunkin tietysti kannettava korteni kekoon. Kyllä tämä on hullun hommaa! Hyvän palautteen innoittamana sain päähäni, että laitanpa omat joulusivut myös ruotsinkielisille ja käännän omat jo voimassa olevat tekeleet på svenska. Huh huh, helpommin unelmoitu kuin tehty! Tankeron kouluruotsilla hommaan menee erinäisiä päiviä ja kielikukkasiltakaan tuskin vältytään. Förlåt bara!
Ja hemmetti sentään!!! Vaikka talvi ei vielä ole alkanutkaan, alkaa talven vaivat silti vainoamaan säiden armoilla pyristelevää! On se vaan merkillistä, että paikat (nivelet, suonet, lihakset???) oireilee näin alku talvesta, vaikka lämpötila ulkona ei niin kauhean kylmä olekaan! Viime yönä alkuyöstä oli pakko nousta etsimään villasukkia jalkoihin ja siitä huolimatta, että pässin pökkimät lämmittivät jalkateriä, heräsin kolmen aikaan jalkojen särkemiseen. Siitä vaan sitten unen pöpperössä voitelemaan päkiöihin "thai-salvaa", jonka haju voisi tainnuttaa kokonaisen armeijan. Toivottavasti saunan lämpö tuo helpotusta seuraavan yön kolotuksiin!
Tänä iltana meitä kummastutti pauke ja rätinä, joka kuulosti ihan kuin sota olisi syttynyt. No sehän oli tietysti joulukadun avajaisten ilotulitus. No ei tämä aika ainakaan Joululta tunnu - pimeää on, eikä ainakaan ole mitään hankia ja korkeita nietoksia havaittavissa! Marraskuu tuntuu ihan siltä, kuin sen jo ennalta on aavistanut. Viime reissussa kuulin radiosta tähän aikaan niin sopivan kirjoituksen, että pistän sen tänne muidenkin marraskuusta kärsivien iloksi: Hengissä pysyttelyn kuukausi
Vau!! - nytpä löytyi sopiva kyltti frouvan ovenpieleen, ainakin miehen mielestä. Matkalla Outokumpuun piipahdettiin kaffeelle Kuortin ABC:lle, josta löytyi kiva puutavaroiden myymälä ja tuo päre oli sieltä ihan pakko ottaa kyytiin. Eilen oli ajokeli suorastaan mainio ja aurinkokin paisteli, kun kohti Outokumpua ajeltiin ystäviä tapaamaan. Tänään olikin sitten ihan toisenlainen meininki - räntää satoi sakeasti, joka sitten kasaantui loskavalleiksi tielle. Onneksi "silmäpuoli" mieheni pystyi hoitamaan ajohomman takaisin tullessa, hän kun nyt sattuu olemaan varmempi kuski kuin meikäläinen.
Pimeä, sateisen tuhruinen päivä, koiranilma sanoisi joku - vaikka en ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan, kun harva koirakaan moista keliä rakastanee! Koko päivän olen sisätiloissa piilotellut ja konettani räpeltänyt. Nyt alkaakin olla pulkassa tuo "lempilapseni", jota olen hartaudella viikkoja rakentanut - jokos arvaat mikä? Kun Joulu alkaa olla tuskallisen lähellä, on nuo joulusivut pitänyt pistää uuteen uskoon. Harrastus se on tämäkin!!!! No lopussa kiitos seisoo, jos seisoo?!
Kyllä on kunto päässyt repsahtamaan, kun tunnin aamulenkki tuntuu aina vaan painona jaloissa. Saattaapi olla, että sitä painoa on kaamoksen myötä kertynyt tuohon vyötäröllekin ihan fyysisesti - no eipä myrskytuuli pystynyt eilen viskomaan mummoa nurin vaikka uhkaavasti sauvoihin kävikin käsiksi. Sellainenkin ihme tässä on koettu, että makeiskaapille on useamman kerran päivässä asiaa. Täytyy olla tämän lohduttoman pimeän kauden tepposia - enhän minä ole aiemmin noita sokeripommeja himoinnut!!!!
Huh huh - olen ihan uuvuksissa! Raskaan aterian päälle heitin itseni vaaka-asentoon sohvalle ja tallennetuista ohjelmista löytyi vielä yksi aarre, jota jäin jälkiruoakseni nauttimaan. Nyt ovat silmät vesissä ja poskilihakset sinkeinä - ei minkään liikuttavan tarinan takia, vaan nauroin ja hirnuin itseni uuvuksiin katsellessani ja kuunnellessani "Hyvät ja huonot uutiset" - panelistien herjan heittoa! Ehdottomasti hauskin viihdeohjelma ikinä!!!! Ja taas tuli ikää lisää varmaan monta, monta vuotta!
Siinä sen näkee, miten helposti päivittäinen liikunta jää tekemättä, kun personal-trainer ei ole mukaansa kirittämässä. Pari päivää vaille kaksi viikkoa on mennä hurahtanaut siitä, kun oma personal-trainerini oli silmäleikkauksessa, eikä siten ole ollut ulkoilemaan tunkemassa. Tänä aamuna sitten pyrähdettiin lenkille - ja voi miten vaivalloiselta homma tuntui! Polvitaipeessa tuntui kiristystä ja käsiä särki, kun hampaat irvessä pistin tossua toisen eteen. Taisi olla enemmänkin henkistä laatua kaikki nuo vaivat, kun sohvalla löhöilyyn ja tietsikalla istumisen ihanuuteen oli ehtinyt parissa viikossa jo tottua.
Miten voikaan joku päivä olla pirullisen takkuinen???? Heti aamusta sähköpostini keksi ruveta vaatimaan, että vahvistaisin palvelimelle salasanani. Höh - olen tähän mennessä päässyt postiini ihan ongelmitta tallennetuilla tunnuksilla; mikä tämä tällainen aamu nyt on? En ole (tietääkseni) käynyt räpeltämässä mitään perustietojani! No nyt en tänään ole onnistunut vastaanottamaan enkä lähettämään postia mokoman vian vuoksi! Pankkiini tuli hyväksyttäväksi visa-lasku, jonka loppusummaa jäin kovasti kummeksumaan. Ja hups! Löytyihän sieltä yksi maksu, jota en ollut sinne odottanut. Veloitus oli tehty jo 10.9. Madeiralla - joku vakuutusyhtiö oli veloittanut yli viisikymppiä luottotiliäni. Autovuokrauksen yhteydessä syntyneet laskut on maksettu jo aikaa sitten - tästä maksusta en ole mitään slippiä saanut. Kun summa on niin vähäinen, en jaksa lähteä siitä kättä vääntämään. Menköön maksu sitten riemunpito-piikkiin tai kärsittyihin luottotappioihin!!!
Hemmetti mikä painajainen tuo Helsingin paikoitustilanne! Miehellä oli tänään kontrollikäynti silmäklinikalla ja tietysti lähdin häntä sinne kuskaamaan. Parkkipaikkaa ei tietenkään löytynyt läheltäkään HYKS:in rakennuksia - parkkitalo täynnä ja autoletka pyörimässä rundia lähikaduilla parkkipaikkaa etsimässä. Suosiolla luovutin parinkymmenen minuutin etsinnän jälkeen, jätin miehen sairaalan ovelle ja ajelin Seurasaaren rantaan odottelemaan, kun en halunnut lähteä mihinkään kauppakeskukseenkaan pyörimään. Kauniit syksyiset maisemat ja fläppäri sylissä autossa istuen siinä sitten vietettiin laatuaikaa pari tuntia!!!!
Miehet vitsailee naisten kustannuksella, kun frouvilla ei mukamas ole koskaan mitään päälle pantavaa. Väärin - minulla on ainakin yksi ikivanha musta neulepusero, jonka kaivan kaapista, kun lähden maailmaa valloittamaan. Poikkesinpa tänään kuitenkin Vero Modan myymälään, kun sattui matkani varrelle ja ostaa hujautin uuden neuleen sen kummemmin vaatetta sovittelematta. Kotona sitten totesin, että ihan hyvät kaupat tein - muutamassa minuutissa. Mies halusi ostaa minulle ensimmäisen joululahjankin, mutta sitä en antanutkaan pistää pakettiin jouluaattoa odottamaan. Nyt ei mummun varpaita palele, kun jaloissa on aniliinin punaiset filttitossut!!!!
Nyt pitäisi osata ottaa nöyrästi vastaan nämä syysmyrskyt, jotka meillä ovat lastenleikkiä, kun vertaa niitä tuolla Aasiassa raivoaviin hirmumyrskyihin. Henkilökohtaisesti yritän olla ruikuttamatta pieniä luitten kolotuksiani, joita kylmä ja kostea keli tuovat mukanaan. Mikäs hätä tässä meillä on ollessa - kipittää vaan lääkekaapille ja napsii huuleen ibuprofeiinia ja voitelee särkeviä jäseniään tiikerisalvalla, niin että vesi silmistä tirisee. Asumuksetkin meillä on tehty pitämään tuulet ja tuiskut ulkopuolella, vaikka harvemmin niitten tarvitsee taistella super-hyper-taifuunia vastaan.
Kyllä auringonvalo tekee ihmeitä ihmisen sielulle varsinkin näin marraskuussa, jolloin päivät ovat valoisuuden puolesta lyhyitä ja useimmiten sateisen tuhruisia. Oli ihan pakko lähteä katselemaan maailmaa ja nauttimaan tuosta valon ihmeestä. Kun kesällä lenkkeiltiin Haltialaan sauvojen kanssa, ei kahvilaan ollut menemistä kesken lenkin. Nytpä hurautettiin sinne autolla ja käytiin testaamassa kahvion tarjontaa. Siinä autoillessa tuli mieleen vanha juttu Lapin miehestä, joka ensimmäisen auringonsäteen pilkahtaessa tokaisi "Tuosta se riesan nakkasi". Kyllä aurinko nyt paistaa niin alhaalta horisontista, että se suorastaan häikäisee ja heikentää näkyvyyttä tuolla tien päällä.
Systeri soitti aamulla ja ihmetteli, mitä meille on tapahtunut, kun päivittäinen pajatukseni tänne nettisivulle oli jäänyt eilisen osalta tekemättä. Kiitos kysymästä, meillä eletään suht´ normaalisti - niin normaalisti, kuin nyt tällaisessa silmäpuolitaloudessa voidaan elää. Kiltisti mies on luovuttanut auton ohjauspyörän vaimolle ja saattaa mennä useita viikkoja, ennen kuin pääsee itse tarttumaan puikkoihin. Isänpäivään meillä otettiin eilen varaslähtö, kun ajeltiin lounaskaffeille Pirttimäkeen ja illansuussa kokoonnuttiin (me kaikki isovanhemmat) nauttimaan vävyn rakentamasta maukkaasta ateriasta ja punaviinistä. Nyt sunnuntaina, varsinaisena isänpäivänä, ollaan vaan löhöilty ja nautittu toistemme seurasta - joskin lapsenlapset tupsahtivat pariksi tunniksi meitä ilahduttamaan.
Voihan nenä! Koko ilta on mennyt telkkarin ääressä nenäpäivää viettämässä - ja silmät melkein turvoksissa liikuttavia elämänkohtaloita kyynelehdittyä! Kyllä luulisi kovimmankin mimmin heltyvän lahjoittamaan pienen roposen noita köyhien lapsien oloja katsellessa. Tasan eivät käy onnen lahjat tässä maailmassa - kunpa sitä muistaisikin arjessa olla nurisematta omista "surkean pienistä" murheistansa!
Meneehän nämä päivät mukavasti tässä kotiparkettiakin tallaillessa. Itse asiassa olen ihan tyytyväinen, ettei tarvitse lähteä mihinkään höntyilemään - saa olla rauhassa, kuin karhu pesässään. Ihan uudenlaisia kuvioita tässä harjoitellaan. Enpä ole vielä kertaakaan koko 43 vuoden avioliiton aikana pessyt kumppanin tukkaa - no tänään sekin tuli sitten hoidettua, kun potilaan silmää oli suojeltava vesipesulta. Lieneekö kaamoksen syytä, vai onko vikaa korvien välissä, kun olo tuntuu uupuneelta; kuitenkin väsymyksestä huolimatta herään yöllä muutaman tunnin nokosten jälkeen, eikä uni ota jatkuakseen sen jälkeen. Tänä iltana otan konjakkipullosta pienet hömpsyt ja kömmin peiton alle varhain, enkä jää lukemaan lehtiä, enkä tuijottamaan telkkaria. Huomenna ollaankin sitten taas virkeämpiä - tai sitten ei!
Jotain valoa sentään tunnelin päässä tähän ankeuteen - ehkä perhesopu säilyy jotenkin, kun miehen ei tarvitsekaan maata mahallaan kahta viikkoa. Lääkärit ovat sallineet jopa pienet askareet, joten luulenpa, ettei mene montakaan päivää, kun mies jo hoitaa kauppa-asiat ja pieniä talousaskareita. Sitä odotellessa frouvan on itsensä palattava kotihengettären rooliin ja toimittava siinä sivussa hoitsuna silmätippoja tiputellen.
Voi ankeuden ankeus! Nyt koitti juuri sen kaltainen marraskuu, jota tahtoisin juosta karkuun maailman ääreen. Tänä aamuna kävin aamu varhaisella kaatosateessa Helsingin keskustassa, kun mies joutui yllättäen silmäleikkaukseen HYKS:in silmäklinikalle verkkokalvon irtauman vuoksi. Ihan hirveää ajaa tuolla pimeässä sateessa! Vielä hirveämpää on se, että miehen on maattava tietyssä asennossa jopa kaksi viikkoa noudattaen asentohoito-ohjetta "Asentohoitona saattaa olla esimerkiksi kasvojen pitäminen maata kohden (WC-käynnit ja ruokapöytään nouseminen saattavat olla sallittuja, kuitenkin asento kasvot alaspäin säilyttäen)". Todella vakava paikka vilkkaalle miehelleni - ja myös minulle, joka on tottunut miehen passaamiseen. No huomenna tiedän sitten enemmän, kun (jos) mies kotiutetaan klinikalta vaimon huostaan.
Tuolla "projekti-sivullani" seisoa jököttää aina vaan se proteiini-pussin kuva ja kerron pitäväni kevyttä dieettiä (ikuisesti). Ja höpö höpö!!! Kyllä tarkoitus on ollut hyvä, mutta kun liha on heikko. Nytkin vetelin iltateeni sulostuttajaksi kekkereistä jääneen glögi-kakun jämän. Hmmmm.... taivaallisen hyvää! Kun nyt jouluaika lähestyy hurjaa vauhtia, saattaa näitä glökikakun leipomuksia ilmestyä jääkaappiin useamminkin. No nytpä ei tarvitse valitella naaman rasvakudoksen katoamista - kyllä rypyt oikenee tällä syömisellä!
Juhlien jälkeen rauhallisen hidastempoinen laiskottelupäivä - ei edes päivittäistä liikunta-annosta nautittu, jos sellaiseksi ei lasketa pientä liikehdintää sohvalta jääkaapille. Mainio juttu tällainen pyhäpäivä, jolloin saa levätä ihan hyvällä omallatunnolla. Eilisistä kekkereistä jäi ruokaakin jäljelle niin runsaasti, ettei edes sen laittamiseen tarvinnut energiaansa tuhlata.
No tänä syksynä ei ainakaan olla myöhässä tonttuilun aloittamisessa. Huomenna kokoontuu meillä "vanha kööri" pikkujoulujen merkeissä - ihan hillitysti meinataan iltaa istua. Eihän se yhtään hullumpi ajatus ole!!! Kun kaamos painaa päälle, pitää jotain mukavaa keksiä sen selättämiseksi. - - - Ja yhä pysytään tiukasti kotimaan kamaralla ystävien epäilyksistä huolimatta!
Eilen tupaantuliaisissa. Pöytä notkui herkkuja ja juustojakin taisin mussuutta kiitettävästi - siitä nyt ihan voipunut olo. Tänään ystävät Turusta meillä lounaalla - ja pöydän antimet maistuivat taaskin - siitäkin paksunpuoleinen olo!!!!
Tuhruinen on maisema ikkunan ulkopuolella - ihan niin kuin tähän aikaan vuodesta bruukaa yleensä olla. Eipähän hätää!!! Ikeasta uutta verhoa ikkunan peitteeksi, niin ei sitä pimeää kaamosta tarvitse sieltä lasin takaa katsella. Uudet lakanat ja muutama muki - siinäpä piristystä päivään.
Tänään meillä syötiin karjalanpaistia (evakkopaistia), joka on mielestäni erinomainen talven ruoka.... yksinkertaisen kursailematon - ja niin on muksujenkin mielestä. Kaksosten oli tarkoitus olla mummilla hoidossa vain muutama tunti, mutta visiitti venähtikin vähän pidemmäksi, kun uunista leijaili sieraimiin herkullinen tuoksu ja pojat halusivat jäädä mummolaan syömään. Hyvä, että edes jotain karjalaisia perinteitä siirtyy meiltäkin jälkipolvillemme.
Eipä tarvitse olla montakaan päivää hunningolla, niin johan tekemiset kasaantuu ja niitä saa sitten paikkailla niska limassa. Onneksi lauha keli hellitteli aamulenkille jo hämärän aikaan pyrähtäneitä. Nyt kun ensi yönä siirretään kelloja vielä taaksepäin, niin siinäpä onkin sitten opettelemista, ettei itseään tällää tuonne pimeään luontoon aamuyön tunteina!
Vieraskirjaanikin on taas pitkästä aikaa ilmaantunut uusia viestejä - sävykin on hieman erilainen kuin aiemmissa viesteissä. Olenkin ihmetellyt, että olen saanut pelkästään positiivista palautetta, vaikka sivustossa on ollut yli 4.000 kävijää päivässä. Luulisi siitä jo irtoavan enemmän jotain negatiivistakin palautetta. No en minä ainakaan sitäkään palautetta säikähdä!
Kylläpä nämä eesti-lomapäivät olivat niin täynnä menoa ja meininkiä, ettei masinan ääressä ole ehtinyt aikaansa tuhlaamaan. Pienessä, rauhallisessa Haapsalun kaupungissa riitti ihan mukavasti tekemistä muutamaksi päiväksi. Pieni pettymys oli kylpylä, jonka olimme kuvitelleet syystä tai toisesta hieman erilaiseksi - no eihän se paljon kotikunnan uimahallia kummempi ollut!!!!! Tulipahan kuitenkin istuttua poreammeessa ja ryystettyä kaljat "saunakamarissa".
Missähän klinikalla voitaisiin korjata VMK-geenejä (=VilkasMieliKuvitus). Tuo minulle syntymälahjana suotu pahuksen geeni pistää ranttaliksi aamuyöllä kolmen aikoihin ja potkii minut hereille, vaikka kuinka yritän pistää kampoihin. Enpä pompannut viime yönäkään pystyyn vaan sitkeästi yritin laskea lampaita. Aikamoinen liuta niitä ehti vilistää siitä silmien ohi, ennen kuin parin tunnin laskemisen jälkeen vaivuin tunnin horteeseen. Päivän aikana ei tuosta vmk-geenistä ole mitään haittaa, pikemminkin päinvastoin.
Nyt on rinnat kuvattu - kunnallinen mammografiaseuranta piti taas huolen, että kahden vuoden välein tehtävä tutkimus tulee suoritetuksi. Erinomaisen hyvä asia! Kun moinen homma jää oman muistamisen varaan, ei ole takeita siitä, että sinne tulee mennyksi säännöllisesti. Eikä sekään paljoa haitannut, että tutkimuspaikka on ihan ydinkeskustan keskellä. Harvoinpa siellä Helsingin keskustassa tulee nykyisin pyörineeksi - lienenkö saanut kyllikseni siitä kulttuurista aktiivisena työaikanani?
Olipa merkillinen ilta, kun tavoistani poiketen juutuin tv:n ääreen oikein moneksi tunniksi. Melkein vahingossa törmäsin hyvään suomalaiseen draamaan, jota oli ihan pakko jäädä tuijottamaan ja heti perään sunnuntai-iltojen ehdoton ykkönen - Silta. Onneksi telkkarista tulee nykyisin todella hyviä pohjoismaisia juttuja, joita katselee paljon mieluummin kuin jenkkiläistä väkivaltaa tai saippuaa. Eipä liene mikään ihme, ettei kirjojen lukuharrastukselle tahdo löytyä enää aikaa ollenkaan, kun tämä nettisivuharrastus vie melkein kaiken liikenevän ajan ("kaiken ajan" = miehen kommentti). Yöpöydällä odottaa vino pino akkainlehtiäkin - milloinkahan nekin ehtisi kahlaamaan läpi?
Kaunis syyspäivä houkutteli lähtemään neljän seinän sisältä maailmaa katselemaan. Niinpä ajeltiin Kuusijärvelle lounastamaan, mutta olivatpa pistäneet pääravintolan remonttiin ja tarjolla olisi ollut vain kaffeeta ja pullaa, joten jouduttiin keksimään uusi lounaspaikka. No kylläpä keksittiinkin mainio rekkamiesten grillimesta Keravan jokivarresta. Maistuvaa (valkosipulilla ja shilillä terästettyä) evästä mussutettiin suurella hartaudella ja antaumuksella. Tuhtia ruokaa, eikä mitään kaksi heinää ristissä hienostelua!!! Mihinkähän unohtui se kaloriniuhottajan asenne???
Jos ovat hellyttäviä ihmisen taimet, niin kyllä tuollainen muutaman kuukauden ikäinen koiran pentukin osaa olla tosi suloinen. Itselle ei voida ajatellakaan sellaisen hankkimista, kun ollaan niin paljon pois kotoa, mutta onneksi saadaan purkaa taputteluhalujaan tyttären perheeseen hankittuun uuteen perheen jäseneen - eilen saatiin jo pikkuisen harjoitusta.
Kyllä nykyiset dropit ovat tehokkaita ja lasten päiväkodista saamat pöpöt nujertuvat kerta kurlauksella. Eipä aamulla taudista ollut paljon tietoakaan, kun veljekset pistivät parastaan mummin ja papan "iloksi". Mummi sen sijaan oli nukkunut edellisenä yönä peräti kolme ja puoli tuntia, joten ei siinä ihan täydessä terässä lapsukaisia pystynyt hoivaamaan. - Eipä noita näyttänyt ollenkaan häiritsevän, että zombi yritti luikerrella leikeistä väsymykseen vedoten. No ei tässä ainakaan sammaloitumaan ehtine.
Huomenna minusta tulee sisar-hento-valkoinen, kun saan hoidettavakseni kaksoset, joilla toisella on silmätulehdus ja toisen riesana on korvatulehdus. Melkein tuntuu, että kun toinen näistä sairastuu, saa toinenkin heti jonkun vaivan "riesakseen", niin ettei tarvitse mennä päiväkotiin toisen nauttiessa mummin paapomisesta. Omaa kuntoa on yritettävä pitää yllä - niinpä sauvat suihkii jo aamulla anivarhain Klaukkalan kujasilla.
Siitähän on jo ikuisuus, kun yrjöiltiin ja kakkailtiin Intian Goassa, kun masut eivät tahtoneet millään tottua paikalliseen bakteerikantaan. Niinpä siinäkin asiassa on käynyt, niin kuin yleensä tapaa käydä - aika kultaa muistot, eikä hirveä vatsatautikaan muistu mieleen enää niin hirvittävänä. Kun katseltiin tallennettua ohjelmaa kahden norjalaismiehen matkasta rikshalla läpi Intian, valtasi mielen kaukokaipuu. Olisipa mukavaa lähteä kokemaan tuo kaoottinen liikenne ja ihmisvilinä eksoottisessa ympäristössä! No - pääseehän tästä taas pian reissuun; ei nyt sentään ihan Intiaan, mutta Haapsaluun kumminkin.
Kyllä paitansa saa kastumaan hiestä tässäkin syksyisessä kelissä, kun apinanraivolla heiluttaa haravaa. Minä onneton pukeuduin kuin turkkilainen sotaan lähdössä lähtiessäni pihatöihin ja tietysti marisin viileitä kelejä. Pakko oli riisua takki heti ensi metreillä ja melkein bikineissäkin olisi tarjennut puuhastaa. Nyt onkin mielenkiintoista herätä tulevaan päivään, kun takajalakojaan ei varmaan omikseen tunnista - kallonien istuttaminen suorilta jaloilta maahan urkkien teki ramman näinkin notkeasta naisesta.
"Leikitäänkö mummi, että sinä olisit nyt ZOMBI (kauheeta - näytänkö minä lasten silmissä zombilta)? No kyllähän tässä melkoista zombia ollaankin, joten leikki sopinee hyvin päivän teemaan. Vintiöt vievät mummin makkariin, sulkeva visusti oven ja opettavat zombille, miten tanssissa pitää heiluttaa käsiä ja jalkoja. Sainpa taas monta vuotta elinikää lisää, kun nauroin hassun näköiselle tanssille vesissä silmin!!!!!
Nyt ei tarina kyllä tältä mummulta irtoo, kun ympärillä pyörii kaksi herhiläistä, jotka vievät mummia kuin pässiä narussa. Ehkä se on sitten niin, että mummi on se henkilö, jota eniten pompotetaan ja jonka pitää osallistua leikkeihin (ehkäpä mummun omaa syytä, kun on lapsukaiset siihen opettanut). Ja mielenkiintoinen yö tulossa - Petu ilmoittautunut papan viereen nukkumaan - kukahan nukkuu loppujen lopuksi missäkin!?
Voi naisellinen turhamaisuus! Kun tukka näyttää (omasta mielestä) likaiselta, ei kotipiirin ulkopuolelle ole menemistä - paitsi tietysti aamulenkille, jonne pelastukseksi riittää, kun laittaa huulipunaa. No tuo tukkaongelma korjaantuu tuota pikaa, kun piipahdan nauttimaan viikonloppusaunan suloisuudesta - hemmottelenpa itseäni oikein pitkän kaavan mukaan. Huomenna onkin freesimpi olo - tai sitten ei??!
Aamutoimet meni ihan sekaisin, kun jouduin lähtemään Lidliin heti ovien avaamisen aikaan. Mies huomasi eilen iPadissa Lidlin mainoksen, jossa kerrottiin, että nyt niitä olisi huomisaamuna saatavilla - niitä ultrakevyitä toppatakkeja, joita ollaan koko syksyn ajan yritetty hakea vähän sieltä sun täältä. Kylläpä oli muutkin sattuneet näkemään mainoksen ja siellä sitä sitten iloisesti rupatellen tongittiin takkikasassa ja soviteltiin takkeja ristiin rastiin. Eihän ne koot olleet sinnepäinkään, mihin kokojen mitoitukseen suomalaiset ovat tottuneet. Niinpä miehelle ei saatu takkia, mutta itselle löysin sähkön sinisen miesten takin. Kyllä sillä nyt kehtaa pimeässä yössä lentoasemalle matkustaa!
Kun jotain huvitusta kaivattiin elämään, niin eipä muuta keksitty tähän hätään, kuin lähteä luuhailemaan kirppikselle. Mitään "uutta" ei tämä oma tavarataivas enää tarvitse, mutta voihan sitä aina katsella, mitä muilla on poisheitettäväksi. Ja tarttuihan sieltä sitten kassiin kuitenkin sherrylasit, runokirja, pari pokkaria ja pari ristikkolehteä (miehelle ulkomaan reissuille). Nuo halvat pokkarit on mainio juttu ottaa mukaan reissuun, kun ei niitä sitten tarvitse raahata kotimaahan takaisin.
Hui!! Joko ne pelkäämäni ankean kosteat ja suttuiset aamut nyt alkaa? Mies sai kuitenkin aamulla lähtemään sauvalenkille, vaikka rutisinkin sumusta ja pimeydestä. No eihän se mitään uutta ole, että loppusyksyn kaamos vetää mielen matalaksi. Miksei sitä voisi nauttia näistä pimenevistä illoista, poltella takkaa ja kynttilöitä - asettua aloilleen, niin kuin karhu talviunilleen? Mitenkähän vanhaksi sitä on elettävä, että siihenkin oppii?
Taas yksi niitä päiviä, kun "ajeltiin puolivaloilla". Todella turhauttavaa, kun yöuni jää liian lyhyeksi ja päivä sitten menee harakoille univajeessa töppöillessä. Mutta minkäs mahdat, kun heräät kesken unien pisulle ja sen jälkeen päässä alkaa pyöriä ihan turhanpäiväisiä juttuja, joita kyllä ehtisi tulevanakin päivänä vatkaamaan. Mikähän siinäkin on, että reissussa ollessa pystyy nukahtamaan uudelleen, vaikka hortoilee välillä vieraan hotellihuoneen pimeydessä? Joku voisi sanoa, että siinäpä haetaan tekosyitä ulkomaille karkaamiseen!!!!!
Muuttolintujen poistumisviikonloppu - tarkoittaa ihan niitä oikeita tipusia, mutta varmaan myös niitä etelään talvehtimaan lähteviä kaksijalkaisiakin. Vaikka en mikään luonnontuntija olekaan, niin jotain sentään silmä keksii luonnossa liikkuessa minullakin! Tänä aamuna lenkillä meistä kumpikin jäi kummastuneena katsomaan pientä tinttiä, joka oli niin erikoisen näköinen, ettei sellaista ollut silmä Suomen luonnossa vielä tähän ikään mennessä havainnut. Ihan tiaisen näköinen lintu, mutta väriltään valkoinen hailakan keltaisella höystettynä. Eipä mies onnistunut löytämään netistäkään selvitystä - mikä lieneekään ollut; luonnonoikkuko?
Jos haluaisi olla täydellisesti ajan pulssilla, pitäisi liittyä Twitteriin. Ainakin niin PS:ssä mainostettiin pari päivää sitten. - Mutta kun ei nyt tunnu millään löytyvän intoa aloittaa taas uutta sosiaalisen median käyttöä. Juoksutetaankohan meitä kuin pässiä narussa näissä mukamas tärkeissä kommentointijutuissa. Pientä väsymistä olen ollut huomaavinani näihin blogeihin, facebookiin ja ties mihin medioihin kirjoittamisessa. Itse väännän tarinaa tänne omalle sivulleni, mutta facebookin käyttö onkin sitten jäänyt vähäiseksi. Mistäpä löytää aikaa tälle kaikelle hömpälle, kun ihan oikeaakin elämää olisi mukavaa harrastaa?
Voi ihmispoloa voi! Ensin meille opetettiin, että kaikki kova rasva on pahasta ja tukkii meidän verisuonet. Sitten tuli karppaus ja rasvaa, nimenomaan voita ja muita eläinrasvoja alettiin popsimaan sellaisella antaumuksella, että kauppojen hyllyiltä loppuivat voivuoret ja kansa joutui hamstraamaan varastoon tuota herkkua. No nyt sitten uutisoitiin, että pieleen on mennyt - kovat eläinrasvat ovat sittenkin vaarallisia nykyisen käsityksen mukaan. Onneksi en ole hurahtanut näihin rasvojen kanssa pelleilemisiin, pikemminkin joudun vahtimaan, että päivittäinen rasvan tarve tulee tyydytettyä. Mitähän ne keksii seuraavaksi?
Miksi ihmeessä sitä tuijottaa tv:stä sellaisia juttuja, jotka jotenkin alkaa suorastaan ahdistamaan - Siltaa, Lutheria, Beckiä..... Onneksi vastapainoksi alkoi eilen "Hyvät ja huonot uutiset", joka kolahtaa omaan huumorintajuun ja saa todella naureskelemaan. Illansuussa katselen myös PS:ää, joka useimmiten saa mielen hyvälle tuulelle. On todella hassua, että kaikenlaiset murhajutut kiinnostaa katsojia, vaikka tuskin kovinkaan monen katsojan elämänpiiriä moiset kauheudet mitenkään koskettavat.
Bingo, bango, bongo... vai mitkä helkutin arpajaiset ne olivat, joista olen muka voittanut miljoona yhdeksänsataa viisituhatta kuusisataa euroa??? Niin minulle armollisesti sähköpostin kautta kerrottiin. Minun ei tarvitsisi kuin lähettää heille tarkempia tietoja itsestäni, niin johan rahahuolet tästä huushollista häviäisi huidsin nevadaan ja tilille ilmestyisi vähän ylimääräistä tuhlailurahaa. No kun olen ollut koko ikäni luonteeltani säästäväistä sorttia, en noita rahoja heiltä aio lähteä anomaan. Onkohan yhtään ihmistä Suomen maassa, joka ei olisi vielä kuullut näistä huijausyrityksistä? Ilmeisesti vielä joku menee lankaan, kun näitä älyttömiä juttuja joku kettu sähköpostilla lähettelee. Ihan uskomaton juttu!!!!!
No jo on taas elämä mallillaan - herättiin molemmat aamuyöllä kello kolmen jälkeen, eikä uni enää sen jälkeen jatkunutkaan, joten noustiin jo ennen neljää kahvin keittoon. Sauvat kädessä viipotettiin jo puoli kahdeksan aikaan Tornimäessä. Lounasaikaan lähdettiin Hyvinkään Willaan kahville, ettei olisi torkuttu pitkin päivää kotosalla. Nyt on olo tosi tokkurainen. Yritin katsoa Lyonin torin ruoan myyntiohjelmaa sohvalla retkottaen ja "putosin" kelkasta vähän väliä. Jokohan uni maistuu tulevana yönä?
No jo on taas elämä mallillaan - herättiin molemmat aamuyöllä kello kolmen jälkeen, eikä uni enää sen jälkeen jatkunutkaan, joten noustiin jo ennen neljää kahvin keittoon. Sauvat kädessä viipotettiin jo puoli kahdeksan aikaan Tornimäessä. Lounasaikaan lähdettiin Hyvinkään Willaan kahville, ettei olisi torkuttu pitkin päivää kotosalla. Nyt on olo tosi tokkurainen. Yritin katsoa Lyonin torin ruoan myyntiohjelmaa sohvalla retkottaen ja "putosin" kelkasta vähän väliä. Jokohan uni maistuu tulevana yönä?
30.9.2013 klo 22:24 Voiko ihminen enää enempää itseään kiduttaa, kun heti maanantai aamuna päättää elää 500 kalorilla kituutellen koko päivän. Proteiinijauhesäkistä olen saanut kulutettua yhden desin, jonka olen litkinyt mehukeiton joukossa. Tätä menoa jauhetta riittää satavuotiaaksi asti. Onneksi olen tullut järkiini, enkä aio tätä itseni kutistamista jatkaa sen kauempaa - kunhan saan sulateltua ne pari kiloa, jotka reissussa taas onnistuin kartuttamaan.
Joskus ennen muinoin matkakuvia liimattiin albumiin silloin, kun oli jo miltei unohtunut missä kuvat on otettu. Laatikon pohjalle ehti aina kertyä kuvia kasapäin ja koskaan ei tuntunut olevan aikaa niiden järjestämiseen. Nykytekniikka tuo siihenkin hommaan helpotusta, kun kuvat voi päräyttää suoraan kamerasta bitteinä säilytettäväksi. No videoiden osalta homma on ollut vähän monimutkaisempi ja eikä kuvan laatukaan ole ollut kummoinenkaan. Niinpä uhrasin tämän sunnuntaipäivän Krabilla kaksosista otettujen videoiden uusimiseen ja korjailuun. YouTuben kanssa sählääminen oli viedä hermot, mutta toivottavasti siitä on nyt iloa - ainakin pikkuäijille!
Pakko, pakko pakko.... tottua ajatukseen, että talvea kohti ollaan menossa. Aamulenkille lähtiessä oli jo kaivettava hansikkaita esille ja mieskin on jo antanut periksi ja hylännyt hänelle niin rakkaat shortsit parempia kelejä odottamaan. Nyt jos koskaan pitäisi alkaa vaihtamaan vaatevarastoon lämpimät kamppeet hepeneiden tilalle, mutta kokemuksesta sen tietää, että vasta ensi lumien tultua alkaa hirveä myllerrys - millään kun en haluaisi ryhtyä taas eskimoksi! No ainakin tänään on hellettä luvassa - kotisaunan lauteilla meinaan!
Perhanan rastaat, kun ehtivät varastaa loman aikana aronia-pensaastani kaikki marjat. Luulin hölmöyksissäni, ettei ne kelpaa edes lintujen ravinnoksi, mutta toisin kävi. Viime syksynä haettiin lisää aronioita pakkaseen Luukin golf-kentän laidasta - siispä sinne! Mutta voi! Sama oli tilanne sielläkin, joten poikettiinpa siitä sitten metsään mustikoita poimimaan. Ei ihan viisasta - jokuhan ne mustikatkin oli ehtinyt sieltä mättäiltä keräämään; minulle jäi purkin pohjalle muutama neulanpään kokoinen nahjus. Nähtiinpä siellä kalliolla tämän suven ensimmäinen kyykäärmekin, joka oli jo niin kohmeessa, ettei edes hätistelyyn reagoinut mitenkään.
"Uusi tutkimus kääntää päälaelleen stereotypian harmaahapsisesta, keinutuolissa istuvasta mummosta. Tutkimuksen mukaan yli 55-vuotiaat suomalaiset elävät omasta mielestään elämänsä parasta aikaa. Heillä on aikaa keskittyä itseensä ja innostua uusista asioista." Melkeinpä allekirjoitan tuon Iltasanomien kirjoituksen senioritutkimuksen tuloksista - ei niitä keinutuolimummoja omasta lähipiiristä ainakaan löydy. Sattumalta kuuntelin radiosta eilen tuosta tutkimuksesta tehtyä ohjelmaa, jossa meidän suurten ikäluokkien eläkepäivistä kerrottiin. Mukavaa oli kuulla, että suurin osa tuntee elävänsä parhaita päiviään, eikä koe olevansa yhteiskunnalle taakkana, vaikka mediassa niin usein meitä siitä syytetään.
Ui ui ui - hyisen kylmä viima ei kuitenkaan pystynyt meitä säikyttämään, kun harrastettiin hyötyliikuntaa ja kiivettiin Tornimäen rinteille sienikopat käsissä. Nyt on joulupöydän sienisalaatin raaka-aineet ryöpätty ja suolattu - kaksi tuntia ahkeroitiin ja saatiin vähäisestä sadosta haalittua koreihin viiden ja puolen kilon saalis. Lienee kuivan kesän syytä, ettei tuo herkkusato tänä syksynä ole runsaimmillaan.
Taas on oma koti kullan kallis - kyllä kannattaa lähteä reissuun, niin johan on palattua mukava ja ylellinen tunne tunne, kun ei tarvitse siipan kanssa koko ajan toisiaan yhdessä pienessä huoneessa väistellä. Ja niistä matkakiloista en aio nyt mitään pälättää, ainakaan muutamaan päivään - nestettä on varmaan päässä jos toisessakin (tai sitten ei), jonka toivon sulavan ihan itsestään muutamassa päivässä!
|
| |||||||||||||||||||||||||
